Armeijan käyneet tai käyneitä kyllästymiseen asti kuunnelleet tietävät, että sängyn päiväpeitto taiteillaan penkille millimetrin tarkkaan pinkkaan siksi, että jos sota päättyy tasan, pinkoista katsotaan kumpi voitti.

Presidenttiehdokkaiden tautologiset illanistujaiset lähenevät loppuaan ja median vaalivappu valitettavasti myös. Kyvykkäät ja puoluepolitiikan yläpuolella olevat toimittajat yrittävät saada ehdokkaista esiin eroja, joiden perusteella äänestäjät voisivat valita miehistä paremman Suomen tasavallan presidentiksi.

Terävästi pukeutuneet ja sanavalmiit ehdokkaat, Alex ja Pekka, riitelevät herrasmiesmäisesti vaikkapa siitä, kumpi on ollut kovempi rauhanneuvottelija, vähemmän äksy toimihenkilöiden johtaja tai tuntee enemmän muiden maiden poliitikkoja. Tai on tehnyt vähemmän noloja virheitä. Ulkomaalaisten nimien lausuminen on tärkeä osa vakuuttavuutta ja onnistuu aika hyvin molemmilta. Macron ei ole toimittajan makroon, vaan makhoon korautuksella.

Ennakkoäänestysprosentti on ennätyksellisen korkea, mutta vaikutusta on ehdokkaiden tehtävä tappiin asti etenkin niihin kuuluisiin liikkuviin äänestäjiin. Viime kädessähän ainoa äänestäjä on se äänestäjä, joka liikkuu siihen pieneen koppiin vetämään pännällä numeron lappuun.

Kukapa sitten ketäkin äänestää?

Arvellaan, että jokunen taktikkokin vaalikarjaan on eksynyt. Työelämän ja oman elämän professorit kiteyttävät huimia teorioitaan ns. pikaviestipalveluihin. Moittia motkottavat sellaisia hyväkkäitä, jotka äänestelevät väärää ehdokasta, jotta ihan tyhmä joku muu ehdokas ei tulisi valituksi. Sen takia, kuulemma, demarien taistojen tielle asettama ihminen ei montakaan ääntä saanut. Vähemmän kuin vasemmistoliiton kandidaatti, joka hänkin kuitenkin kärsi saamieni tietojen mukaan samasta ongelmasta. Taktisen päätöksenteon hedelmät keräsi Ylen uutisten ja pikaviestipalvelun mukaan vihreiden (kansanliikkeen, ei puolueen) ehdokas, vaikka Pekka julisti poliittisen värinsä olevan kaikkea muuta paitsi punainen.

Pkkuriikkistä vähän runsaammin vasemmalla ainakin aikaisemmin ollutta Pekkaa äänestää muiden muassa parin menneen vuosikymmenen nuoriso, joka ajelee työsuhdesähköautolla etsimässä kalliita hiilikuituosia polkupyörään, jolla keväämmällä käydään parina päivänä viikossa töissä. Paheksutaan hallitusta, joka leikkaa vähäosaisilta ja evää muilta ihmisiltä ja vanhuksilta pääsyn lääkäriin.

Pekkaa äänestävät tutkimusten mukaan voittopuolisesti naiset, koska Pekasta ei toksista maskuliinisuutta löydä hakemallakaan. Ylipäällikkö-Pekka olisi kuitenkin omien sanojensa mukaan kova sotapäällikkö. Siis tarvittaessa, ei muuten. Vähän varttuneemmat sotilaskotiemme veteraanit eivät puolestaan sivaria ylipäälliköksi halua, vaikka ei vaihtoehdollakaan ole juuri tarttunut rautaa kaulukseen. Mutta tärkeät ydinsotamiehet ovat tuttuja, elleivät kavereita globaalia etelää myöten.

Laatusarjaihmisiin vetoaa henkilökohtainen liberaalius itseisarvona. Patriarkaatin vastustajan pitää kuitenkin tarvittaessa ryhtyä pistämään kova kovaa vastaan. Siis hei, nyt oikein ymmärrettynä! Hierarkia, anarkia ja auktoriteetti. Täytyyhän sen kuitenkin olla älykkäämpi…

Kovia kokevalta varhaisäänestysikäiseltä nuorisolta kysyttäessä vastaus on, että jompaa kumpaa varmaan sillain emmätiiä. Poislukien tietysti ne, jotka ovat jo lukiossa puku päällä tai kulkevat seiniä pitkin alkuperäispipo päässä.

Punoittavat toimittajat kysyvät tenteissä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Enemmän on kuitenkin oltu mitä ihmeellisimmissä skenaarioissa maalla. En ainakaan muista, että olisi kysytty mitä tekisitte Suomen presidenttinä jos Jeesus tulee.

Mitäpä natosuomen tai vähän vähemmän natosuomen presidentti siihen? Entä jos se olisikin uhka, joka tulee ylhäältä päin? Auttaisiko siinä Al-Holin lasten salliminen tykö vai Georgian rauha maassa ja ainakin useimmilla ihmisillä hyvä tahto? Siinä tulee varmaankin itsekseen kiiteltyä hyvähenkistä debattia Sari Essayahin kanssa.

Mutta suhteet yläkertaan loistavatkin jo poissaolollaan sekulaarissa natosuomessa, jossa varjelus on jossain siinä välillä, ydinsateenvarjon alla.

Jakautuneen kansan toinen puoli nauttii olutta ja väkeviä. Thriatlonia ei osaa monikaan pubivisalappuun kirjoittaa oikein. Aamupäivän väittelyssä yhteiskunnan tukiverkkoja vuosia kokeneet kokemusasiantuntijat puoltavat ja vastustavat. Aika monen ehdokas jäi jo ensimmäiselle kierrokselle, joten ruton tai koronan puolesta ei koululle kannata enää liukastella. Jotain rajaa, huudellaan.

Pääkaupunkiseudun omistusasuja-kulttuuri-ihminen on vaikean paikan edessä. Kun ovat molemmat just tällaisia mukavia liberaaleja kuten itsekin. Toinen on sutkimman oloinen ja pätevä kaveri ostamaan ja myymään tulevaisuuden arvaamattomissa konstellatioissa. Toinen taas olisi kuin hyvä villasukka talvisaappaassa. Luotettava ja pitää kuivana vaativammissakin olosuhteissa, suojasäällä ja kylmemmässäkin sodassa. Saattaa olla ärhäkkäkin kaveri tarvittaessa. Mutta miten se sitten härkäpari linnan juhlissa…

Tenteissä seurataan monitehoilla tarkasti kehon kieltä. Jauhetaan S-marketissa samoja fraaseja vähän riippuen siitä, onko kuulijana työväestön edustaja tai ylempi toimihenkilö. Kulttuurimyönteisyys, humaanius ja eläinrakkaus lankeavat automaattisesti sille toiselle, mutta uskottavampi kansainvälisen politiikan seikkailija löytyykin toiselta jakkaralta. Ja varmaan pitäisi korotkin paremmin kurissa. Ja onhan se tyylikäs ja onhan sillä tosi kivan oloinen vaimo.

Vaikka eihän sillä kumppanin sukupuolella ole mitään merkitystä.

Ei vai?

PS. Vielä ei yksikään media ole tentissään älynnyt kysyä Putinia soittamaan studioon.