Joe Biden on pienen ihmisen hätähuuto

Amerikan Yhdysvaltojen (Yhdysvaltain, Yle 2020-luku) liittovaltion presidentiksi äänestettiin Joe Biden -niminen mies. Niukasti tai selvästi, vähän kirjeenvaihtajan poliittisista näkemyksistä riippuen, hävisi edellinen viranhaltija Donald J. Trump.

Kohtalonkysymykseksi myös kaukaisen Suomen etätyökamareissa noussut vallanvaihdos nosti kyyneleet asiallisen demokratian nuorison silmiin. Työpaikan ergonomisen työtuolin sijasta keittiön jakkaralla karrelle palaveerattu hanuri ei kirvellyt, kun maailman mahtavimman valtion johtajaksi nousi muinaisten seremonioiden keskipisteenä valkotukkainen vanhus jonka muovihampaat hohtavat valkoisena vasten amerikkalaisten köyhien, pyöräilijöiden, opiskelijoiden, meksikolaisten ja demokraattien toivon taivasta.

Pois oli ajettu tuo punatukkainen oligarkki joukkioineen. Pahantekijä, joka viime töikseen vapautti vankilasta sukulaisiaan ja väärin pelaavia lakimiehiä. Kauheaa on ajatella, että vain joitakin vuosia sitten tätä häikäilemätöntä ja vastenmielistä golfissahuijaajaa äänesti maailman mahtavimmaksi mieheksi lähes 63 miljoonaa amerikkalaista. Suomen radiossa kyllä sanottiin, että amerkikkalaiset ovat sen verran vaikkapa meitä suomalaisia tietämättömämpiä, eivätkä näe Yleä eikä Helsingin Sanomia, joten äänestivät vastoin parempaa tietoaan tuota edellistä pahantekijää. Siis 63 miljoonaa ihmistä.

Se on yhtä paljon kuin rikkain prosentti maailman ihmisistä, jotka tuottavat 15% kaikista hiilidioksidipäästöistä. Tiettävästi eivät kuitenkaan ole sama porukka, koska Ylen katuhaastattelussa myös köyhältä näyttävä nainen kauppakeskuksen parkkipaikalla sanoi äänestävänsä Bidenin sijasta Trumpia. Mutta jotain yhtymäkohtia siinä varmasti on.

Kaikkein pahintä tässä on ratikassa podcastia kuuntelevan mielestä se, että rikollisia tyhmyyksiä neljä vuotta tehnyttä äijää menee ja äänestää seuraavissakin vaaleissa vieläkin isompi porukka, yli 74 miljoonaa kansalaista. Se on lähes saman verran kuin Saksan väkiluku 1940.

Nyt on väärät kuninkaat ajettu hovista, vaikka yllytetty roskasakki yritti viime hetkillä palatsivallankumousta. Etelän kiväärimiesten ja eläinrakastajien idolilta kun saadaan vielä ohjuskoodit pois, niin maailma voi kääntää katseensa kohti uusia antitrustikärhämiä.

Pohjoisessa demokratiassamme voimme pitkästä aikaa keskittyä omiin asioihimme ja palata A-studioon keskustelemaan päälle kaatuvasta työttömyydestä, velkaantumisesta, paisuvasta päihdeongelmasta, köyhtymisestä, kouluväkivallasta, väestön vanhenemisesta, gettoutumisesta, maaseudun autioitumisesta, ja sähköautojen latauspaikkojen puutteesta.

Mistään rokotuksista ei nyt kannata tehdä numeroa. Hallitus kyllä kertoo, milloin hallitusti etenevä rokotusohjelma tavoittaa käsivartesi. Ennemmin tai myöhemmin. Ja mitä enemmän sitä veronmaksukyvyn ylläpitämiseksi tarvitset, sitä myöhemmin.

Ja populismista (kyllä se on jonkinlainen riesa täälläkin, kun populistipuolue on kansan piirissä suosituin puolue). Toki se hävettää Brysselissä kävijää, mutta täällä ylemmän keskiluokan vahva keskinäinen konsensussopimus on vielä pitänyt vallan hyppysissään. Mutta kuten televisiosta nähtiin, roskasakin rynnäkkö vallan kabinetteihin voi olla lähempänä kuin koskaan sitten vuoden 1918.

Onhan meillä täällä hyvinvoinnissakin ollut riesaa itsevaltaisista uudistajista. Edellinen pääministeri teki mitä lystäsi vasemmisto-opposition vakavista varoituksista huolimatta. Niin ikään liikemiestaustansa johdosta etikettiä tuntematon pääministeri väheksyi sosiaalidemokraattien työsopimusjärjestelmää ja uhmasi ammattiliittojen valtaa yrityksissä. Työllisyysasteen nostoon pyrittiin sopimattomin keinoin. Käteen jäi tuosta kerettiläisestä vaiheesta lähinnä luvan kanssa sikin sokin pysäköitävät autot sekä taksit, joita ei enää uskalla käyttää.

Epämääräinen ja monille ahdistusta aiheuttanut pääministerikausi sai politiikan onneksi palaamaan turvalliseen lievävasemmistolaiseen keskinkertaisuuteensa. Prosentin osilla suurimmaksi puolueeksi nousseet sosialidemokraatit pääsivät muiden vasemmistopuolueiden kanssa taas pitämään kansan puolta ahneita liikemiehiä vastaan. Edellinen pääministeripuolue, jossa päällikköä putoaa pelistä kuin jalkaväkijoukkueen johtajia Kannaksella, tunnusti pysyväisluonteisen tappionsa ja astui rajan yli vasemmistoon.

Mutta ylempi keskiluokka voi vielä pitää designmaskejaan huoletta. Suomen kansan velkakauhu on taltutettu, Nousevat verot ja maakuntauudistus tarvitaan ilmastonvastaiseen globaalitaisteluun ihmisoikeussyistä ja osakesäästäminenkin kannattaa. Jonkin verran huolettaa kansallisomaisuuden myynti kansainväliselle pääomalle, mutta protektionismiin, saati merkantilismiin ei sivistysvaltio tietenkään alennu.

Nykyiset vallanpitäjät ovat innostuspäissään keksineet, että Suomen pitää olla hiilineutraali vuonna 2035. Ruotsissa tavoitellaan vuotta 2045, EU:n tavoite on vuosi 2050. Piskuinen peräkylä auttaa globaalin tasa-arvoisesti maailmaa ajamalla kansantaloutensa lopullisesti kiville?

Voi tosin olla hankalaa saada karvalakkiasentajat ymmärtämään, että poliitikkojen maailman mitassa poikkeuksellisen kunnianhimoinen ilmastoesimerkillisyys edellyttää uhrauksia. Velvollisuus täytetään ja lojaalius osoitetaan transportteria häveliäästi tankatessa.

Joe Biden, help us!

Normaali

Mitä välii, kunhan tulee ymmärretyksi

Tiedänpä maahanmuuttajan, joka ahkerasti suomen kieltä opiskeltuaan lukee sujuvasti ja kirjoittaa asiallisesti. Saavutettu kielitaito muuttuu kuitenkin käytännössä turhaksi, kun vaikkapa julkinen hallinto suorittaa kirjallista lähestymistä. Puhekielellä pärjätään siinä missä muutkin, mutta jopa mainonnan arkikielestä poikkeava puhuttelu menee yleensä yli hilseen.

Viranomaiskielen salaisuuksien avaamiseen tarvitaan poikkeuksetta tulkkia, vaikka tyyppi itse bamlaa jo ihan ymmärrettävää suomea.  Jos kerron kieltämme hapuilevalle, että pukeudunpa uusiin jalkineisiini ja lähden ostamaan kivijalkakaupasta makeisia, virvokkeita ja savukkeita, niin haavi aukeaa.

Hämmästynyt nyökkäys ja odottelua, mitä tuleman pitää.  Mutta jos haluaa karkkia tai limua, täytyy osata kylttien ja mainosten kapulakieltä. Veloituksetta! 

Perimmäinen syy näihin arkipäivän outouksiin lie ihmisen loppumaton tärkeilyntarve. Ja toinen asioiden merkitysten korostamisen tarve. Kun joku asia oikein kylttiin kirjoitetaan ja mainoslehtiseen painetaan, niin se täytyy sanoa jotenkin hienommin.

Karkki on kylttikielellä makeinen ja limu on virvoke. Tupakat ovat savukkeita ja viinerit makeita kahvileipiä.  Väsymättömiä kielenuudistajia ovat myös tärkeilykutsumustaan seuraavat erilaiset kunnalliset ja valtiolliset viranhaltijat, joiden tehtäväkenttää kattaa oleelliselta osaltaan yksinkertaisten asioiden muuttaminen mahdollisimman vaikeaselkoiseksi viestinnäksi. 

Viranomaiskommunikaation oudoin piirre on se, että sillä ei ole vastuuta viestinnän kohteen omaksumiskyvystä. Ammattipiireissä toista sataa vuotta kehitetyn sisäisen slangin ymmärtäminen on vastaanottajan vastuulla. Hulluinta on tietysti se, että viestinnän kohde on velvollinen ymmärtämään, mitä virkakoneisto häneltä kulloinkin edellyttää.

Jos nyt koulutettu kaupunkilainen hymähti, niin koettakaapa tulkita esimerkiksi Kelan kirjallista asiakasviestintää. Tunnen tapauksen, jossa edes kyseisen hallintoelimen virkailija ei kyennyt määrittelemään, mitä käskevään sävyyn laadittu aanelonen vastaanottajalta halusi.

Kieli on monessa ammatissa tärkeä väline. Se on mm. jääkiekkovalmentajan keskeisin uskottavuustekijä. Mikäli on hyvä keksimään yksinkertaisille ilmiöille monimutkaisia kiertoilmaisuja, on jo puolessa matkassa valmentajuuteen. Muiden, paitsi lajin sisäpiirissä olevien on mahdotonta käsittää ottelutapahtumia kuvaavan huippuvalmentajan tarinoista mitään. Epäilen kyllä vahvasti, että eivät ymmärrä pelaajatkaan. 

Kieli elää myös politiikassa, joka puolestaan elää kielestä. Nykyisinhän itseoikeutetaan kaikkinainen holtittomuus verorahojen kanssa hokemalla vastuullisuutta. Sana vaikuttaa nykyisessä merkityksessään tarkoittavan asioiden tekemistä vastoin eduskunnan ja yleisön mielipidettä.  Näin kielen kannalta tarkasteltuna poliitikon homman pitäisi olla vaikeiden asioiden selittäminen tavalliselle ihmiselle heidän ymmärtämällään kielellä. Eli siis juuri päinvastainen kuin jääkiekkovalmentajalla.

Mutta kun uutisten insertissä selitellään pelastuspaketteja EU-salakielellä, niin taitaa mennä yli hilseen osalta kantaväestöäkin. Saattaapa kuitenkin olla, että yhteiskuntamme kieli on uhkaavimmin solmussa eduskunnan syytäessä yötä päivää uusia hyvinvointilakeja.  Lakitehtailuun ei riitä tarpeeksi aikaa eikä aivoja osaavista kielenmuotoilijoista puhumattakaan. Kuuleman mukaan pahimpia ovat kansanedustajien lakialoitteet, joita kyhätään rahoittajien ja tukitahojen painostuksesta milloin mistäkin. Osaamattomuus ei ole este. 

Paitsi kieli, muuttuu myös sen ilmaiseminen. Tapa puhua yhdenmukaistuu ryhmissä. Nuoret, etenkin naiset, mankuvat ja narisevat trendikkyyttään tavalla, joka herättää lähinnä hilpeyttä. Kepun poliitikot puhuvat kääriäismäisesti suu mutrulla sanoja nielaisten. Television urheilu-uutisia lukevien henkilöiden puhenuottia ja sanojen painotuksia ei tavata muualla.  Alepan kassaneidin tarinasta ei kahden lauseen perusteella voi vielä päätellä millä kielellä hän itseään pyrki ilmaisemaan.  Neengu. 

PS. Puhettakin oli joskus kiva kuunnella. Siis Radio Puhetta. Siellä siirryttiin kuitenkin käsittelemään keskinkertaisuuksien toimesta keskinkertaisuuksien puutteellista maailmankäsitystä sekä kuuntelemaan Flow-musiikkia.

Normaali

Tätä et tiennyt vuodesta 2021! Lue teksti!

Sivistyneet ja lukeneet ihmiset ennustivat sata vuotta sitten, että autot lentävät 2000-luvulla ja ravitsemus hoidetaan pillereillä. Tulevaisuuden visualisoinnissa nähtiin poikkeuksetta ihmiset pukeutuneina haalareihin, joissa on usein jonkinlaiset olkasiivekkeet. Pukeutumismuodin oikkujen ennustaminen on luonnollisesti hankalaa, koska äärimmäisyydet karkaavat alati ulottuviltamme.

Noin 100 vuotta sitten arveltiin ihmiskunnan keksineen ratkaisut ongelmiinsa seuraavalle vuosituhannelle astuttaessa. Kuussa ja kenties Marsissa käytäisiin kuin junalla Seinäjoella ja muutenkin olisi paljon kosmisempi meininki. Mutta eihän Seinäjoellekaan ole kenelläkään mitään asiaa, joten miksi rampattaisiin kuussa? Kenties arveltiin, että uuden vuosituhannen ihminen on lopettanut työnteon kannattamattomana, joten joutilasta aikaa voi yhtä hyvin käyttää kuureissuun. Olisipahan polaroideja näyttää takkahuoneessa.

Eipä nähnyt ihminen kovin kauaksi, vaikka amerikkalaiset maksoivat nykyrahassa noin 600 miljardia dollaria jo vuonna 1969 parin henkilön kuukävelystä. Jos siellä nyt kukaan edes kävi, varmoja todisteita penätään yhä. Johtavana teknologiakansana (Facebook, Tesla, Apple) Yhdysvallat on aina yltänyt inhimillisittäin arvioituna äärimmäisiin suorituksiin. Presidenttikin ammuttiin 1963 avoautoon useasta suunnasta yhtä aikaa, mutta yhden miehen toimesta.

Mutta sitten tuli vuosi 2020. Anno domini. Se jää historiaan historiaa toistavana kulkutautivuotena. Joskin saattaa jäädä alkanutkin. Nykymedialle Musta Surma on tähän verrattuna varpaan kolauttamista pöydänjalkaan.

Korona jättää monta lähtemätöntä jälkeä ihmiskunnan historiaan: Mitään sanaa ei ole koskaan lausuttu yhtä tiheään yhtä lyhyessä ajassa. Jeesus ja Allah johtavat varmasti kokonaistilastoa, mutta jos puhutaan vaikka puolesta vuodesta, eivät pääse lähellekään.

Tammikuun 1. päivänä 2021 näyttää siltä, että kansainvälistä mediaa ravistellut ilmiö tulee ravistelemaan sitä kovin kourin myös tänä kuluvana vuotena. Voi olla, että kulkutautipandemian yhä piinatessa ihmismielissä asuva syvä epävarmuus alkaa etsiä tukea myös muualta kuin toiveikkaasta rokoteposeerauksesta Facebookissa.

Poikkeusajat nostavat uusia suunnannäyttäjiä, henkisiä johtajia, joille voimme ulkoistaa päämääräajattelun ja ritualisoida arkipäiväämme tarvittavat pakkoliikkeet. Viheliäinen vastustajamme, jonka edessä liha on heikko käy taistelua epätasa-arvoisin keinoin. Se ei kunnioita Geneven sopimusta, eikä ahtaalla tulkinnalla oikein Pariisin ilmastosopimustakaan. Se syö kaikenlaista miestä, naista ja ketä meitä nykyään olikaan.

Usko siirtää vuoria, näin se nykyteknologialla on, ja usko tarvitsee uutta uskottavaa. On mahdolllista, että etäkokouselämän rakohin on haettava uutta vauhtia arkeen mukautuvista riiteistä, joilla yhdessä nujerramme tuon salakavalan vihollisen. Saatta ilmaantua vahvoja viitteitä siitä, että polvien valelu sitruunavedellä on säästänyt tartunnalta, vaikka on ryypännyt tappiin asti hiihtokeskuksen ravintolassa. Sitruunan menekki saattaa lyödä vähittäisketjut ällikällä. Sitruunan kuvia ilmestyy profiilikuviin.

Sitruunan hinta pomppaa pohjoisemmilla leveysasteilla kattoon. Myyntiä säännöstellään. Ahvenanmaalla vaihdetaan tomaatti kasvihuoneissa sitruunaan. Kotikasvatustubettajat keräävät miljoonia. Lapset lähettävät Korvatunturille kirjeitä, joissa toivotaan sitruunaa ihmiskunnalle. Tai ainakin niissä vanhempien Facebookiin laittamissa.

THL:n henkilökunta kulkee poliisivartiossa ja on A-studiossa kevlarliiveissä. Soteministeri on eristetty varuskuntaan jonnekin Keski-Suomeen. Sitruunanepäilijöitä maalitetaan. Viranomaiset myöntävät resurssiensa riittämättömyyden sitruunan salakuljetuksen vastaisessa taistelussa. Sitruunat viedään niiden kasvattajamaista rikkaisiin maihin. Sitruunoita ei riitä edes niitä kasvattaville vähävaraisille paikallisille. EU:n, Yhdysvaltojen ja Kiinan perustama United Lemon for Mankind vie kaiken.

Sitruunattomuus johtaa levottomuuksiin eteläisessä Los Angelesissa, Malmössa ja useissa Lähi-Idän kaupungeissa. Sitruunakapina pysäyttää Helsingin liikenteen useiksi päiviksi. Siruunankasvattamoihin tehdään iskuja. Helmikuussa 2021 julistetaan yöllinen ulkonaliikkumiskielto viimeisenä Euroopan maana myös Suomeen. Rajat pysyvät kiinni.

Poikkeuslait astuvat voimaan. Maakuntien ja pääkaupunkiseudun kuntien rajat suljetaan.

Virustartunnat ovat olleet alkuvuoden 2021 ajan voimakkaassa laskussa, koska rokote näyttää voittavan viruskannan. Rokotevastaisuus on voimakasta Sitruunaliikkeessä. Media pursuaa ristiriitaista tutkimustietoa. Ihmiset välttävät aiheesta puhumista. Maskia käyttämään kykenemättömän tulee kantaa lääkäritodistusta ja keltaista hihanauhaa (#FFFF00 255.255.0, Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 429919/2021).

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää 31.3.2021 valtiosalista striimatun puheen, joka näkyy myös televisiosta. Hän ei vetoa, hän käskee. Virus on voitettu, se häviää nopeasti ja rokotus on vapausrangaistuksen uhalla pakollinen kaikille niille, joilla ei vielä ole vahvistettua rokotusmerkintää Suomi.fi:ssä. Eli nyt naama kiinni, rokotus ja mennään eteenpäin. Saatana.

Sitruunan hinta romahtaa. Maskit katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin. Tosin hyviin tapoihin jää pitää sellaista flunssassa. Käsidesit jäävät ja niitä käytetään. Sairauspoissaolot romahtavat, kesällä on sopivan lämmin ja talvella lunta. Paperilehtien lukemisen lisääntymisestä on nähtävissä viitteitä ja tyytyväisyys joukkoliikenteeseen on kasvussa. Päättäjien osalta luottamuksen palautuminen on ymmärrettävästi hitaampaa.

Kiinassa torielämä on palannut vanhaan normaaliin niin kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.

Mihin tämä elämä meitä mahtaa heittääkään ensi vuonna?

Normaali

Tapahtui niinä päivinä ja sitä oli vaikea korjata

Tapahtui niinä päivinä, että eriarvoisuus, segregaatio, vähäosaisuus, tuloerot, köyhyys, ilmastokatastrofi ja paperittomien kohtelu kävivät kaupungissa sietämättömäksi.

Ajat olivat päätoimisille maailmanmuuttajille ankeat. Kokouksia oli pidetty ja pubissa huudettu. Taantumukselliset voimat olivat yksissä tuumin juonineet tammikabineteissa ammattiyhdistyliikkeen päänmenoksi ja maailman hätää ymmärtäviä ministereitä yritettiin kammeta tekosyiden varjolla hallituksista.

Tapahtui niinä aikoina myös, että lähes koko kaupunginvaltuusto oli yhtä mieltä siitä, että Helsingin Senaatintori oli uudistettava vastaamaan hiljattain kokonaan muuttuneen yhteiskunnan vaatimuksia.

Kaupunkisuunnittelijat olivat luonnostelleet kaikessa hiljaisuudessa lähtökohtia arkkitehtuurikilpailulle, joka muuttaisi Helsingin sydämen ”Kaikkien kaupunkilaisten avosyliksi.” Siellä jopa 4500 euroa kuukaudessa tienaava rikas länsihelsinkiläinen voisi lyödä kättä itähelsinkiläisen pientuloisen kanssa.

Muutaman myrskyisän äänestyksen jälkeen kaupunginvaltuusto taipui ns. perusparannusideaan, tavoitteena oli myllätä koko vanhentunut, eriarvoisuutta heijastava, vanhoja yhteiskunnan rakenteita ja autoliikennettä suosiva miljöö. Koservatiivinen oikeisto pyrki jarruttamaan hanketta, eikä pitänyt hyväksyttävänä suurkirkon purkamista ”uskonnollisen eriarvoisuuden monumenttina”. Valtuustoa ravisteli myös ”Säästäkää Helsingin Yliopisto” -liike. Tunnettujen demarien ja vihreiden taistelu rapistuvien seinien säilyttämisen puolesta laantui kuitenkin, kun rahoituspäätös kokonaan uudesta ja huippumodernista kampuksesta Roihuvuoreen varmistui.

Maailma muuttuu, mitäs me päättäjätkään sille voimme.

Huolellisesti valmisteltuun arkkitehtuurikilpailuun saapui nopeasti maailman johtavien toimistojen toinen toistaan mykistävämpiä suunnitelmia. Jotkut häikäisivät ennakkoluulottomuudellaan. Nairobilainen huipputoimisto ehdotti leveän kanavan kaivamista koko niemen yli niin leveänä, että suuret laivat kulkisivat keskustan läpi kuin raitiovaunut konsanaan. Pariisilainen huippunimi taas ehdotti empirevaikutteista 66-kerroksista pilvenpiirtäjää, josta tulisi kaikkien uskontokuntien, hyväntekeväisyysjärjestöjen ja kaupunginhallinnon koti. Osa taas oli ihan ymmärrettäviä omine erityispiirteineen. Pieniä punaisia puurakennuksia ja hevostalleja sekä omaa aluetta maaseudun ihmisille, jossa myytäisiin vihanneksia ja marjoja.

Ehdotuksia hyväksyttiin lopulliseen kilpailuun neljä. Helsingin Sanomat oli valinnut kannatettavakseen ruotsalaisen Fil de Corbusierin betonikolossin, joka valtavana kuutiona täyttäisi koko rakennusalueen. Sisällä olli koko kaupungin hallinto ja kestävää liiketoimintaa. Katon avoimet nurmikentät olisivat kaupunkilaisten käytössä konsertteineen, tapahtumineen ja piknik-alueineen. Kolossin lämpö tulisi maasta ja energia auringosta. Valtavaan tilaan mahtuisi lisäksi vääjäämättä tiivistämiskehityksen tieltä väistyvien Kansallismuseon ja Luonnontieteellisen museon kokoelmat sekä Mannerheimin ratsastajapatsas. Unohtamatta tietysti viimeinkin kaupunkilaisia ilahduttamaan saapuvaa Guggenheimin taidemuseota. Eli uutta ja vanhaa mielenkiintoisesti yhdistettynä.

Kilpailusta neuvoteltiin kiivaasti valtuustoryhmien välillä ja media oli täynnä lobbaustoimistojen mediasotaa. Valtuustokäsittelyistä jäävättiin lopulta lähes neljäsosa valtuutetuista propagandatoimistojen edunsaajina. Pormestari joutui sairaslomalle ja valtuuston puheenjohtaja kerran päihdesäilöön. Maan hallitus oli hajota.

Mutta maailma muuttuu, keitä me olemme kehitystä vastustamaan.

Lopulta näytti, että yksi suunnitelma olisi mahdollista hyväksyä jonkinlaisena poliittisena kompromissina. Se oli saanut ”Stadilaisten ääni” -kuulemisessa vähiten kannatusta, mutta luonteensa vuoksi olisi päättäjien hyväksyttävissä.

Kyseessä oli Berliiniläis-kouvolalaisen FuW-kollektiivin visio ”Imagine”. Siinä koko Empire-keskusta oli yksi tasainen betoniaukio, joka peitti alleen koko alueen Kirkkokadulta Pohjoisespalle ja Fabinaninkadulta Mariankadulle.

Tasa-arvoisempaa ratkaisua tuskin löytyisi. Nimensä mukaisesti kukin saattoi kuvitella siihen toivomiaan asioita. Vallankumousliikehdintää, suurmielenosoituksen, Palefacen konsertin, joulumyyjäiset, korkeushyppykilpailut tai potkulautanäytöksen. Mutta ei sentään enää itsenäisyyspäivän paraatia. Perinteet toki jatkuisivat presidentin sytyttäessä aukiolla suuren kynttilän joulukuun kuudentena. Tämä oli varsinkin ikääntyneille kaupunkilaisille tärkeä perinne sen jälkeen, kun kynttilöiden polttamien kiellettiin. Ei voitu enää ottaa mahdollisista tulipaloista koituvaa pienhiukkasriskiä. Sitä paitsi ikkunoiden kynttiläloisto saattoi aiheuttaa muiden maiden kansalaisille kohtuutonta henkistä painolastia.

Ja tapahtui niinä aikoina, että Helsingin ydinkeskusta oli valtava tasainen betoniaukio. Se ei loukannut ketään, mutta mahdollisti kaiken ilman että kenelläkään olisi siihen etuoikeutta syntyperän, seksuaaliseen suuntautuneisuuden, käytettävissä olevien tulojen, poliitisen mielipiteen, uskonnon tai muun vakaumuksen perusteella.

Jotta sinä voisit elää hyvän elämän, helsinkiläinen.

Normaali

Kadotettavat kansanperinteet

(Julkaistu aiemmin Iltalehdessä 22.9.2012)

Arkipäivässämme on runsaasti maalais- ja osittain kaupunkijärjenkin vastaisia ilmiöitä, joihin suhtaudumme olankohautuksella. Eikä nyt puhuta Kiasmasta.

Nautintoainepuolella on käynnissä jatkuva yhteiskunnallinen debatti ja kitka. Mitä saa ja ei saa tehdä. Välillä on yllämainitun järjen tunnistaminen hankalaa.

Muistelimme hiljan viereen sattuneen maanmiehen kanssa aikoja, kun lentokoneessa sai tupakoida. Sankka savu täytti koneen, tulitikkuja raavittiin vapaasti, lattiat olivat mustana palojäljistä.

Tuntuu tänä päivänä aika mahdottomalta ajatukselta.

Harvinaisemmaksi käynyt tupakinpoltto ei ole ehkä kukkeimpien aikojensa tapaan niin kovin cool. Isoisäni oli aikanaan hyvinkin cool. Vaikka ei olisi röökannutkaan tauotta. Ei ollut kyllä niinkään cool maatessaan vähän yli kuusikymppisenä keuhkosyövän kuihduttamana lasaretissa. Ei tullut muuten perikunnalle mieleen haastaa Rettigiä rosikseen. Silloin oleteltiin, että ei kai sitä röökiä kukaan pakottanut vetämään. Lasse Lehtinenkin oli vielä siihen aikaan hyvien puolella.

Näin jälkeenpäin tuntuu tietysti erikoiselta ne siniset kamarit, joihin miesväki vetäytyi luomaan savua ilmaan. Nykypäivän tasa-arvoisessa yhteiskunnassa on naiskorsteenikin ihan tavallinen näky.

Kaverin kanssa ryhdyttiin cooliksi tuossa kolmentoista paikkeilla ja luikahdettiin sivukylille syntiä tekemään. Itä-Pasilan R-kiskalta snadi mallu ja virastotalon taakse viileästi spaddulle. Viisi mieheen. Lucky Strike oli paljon siistimmin cool ja cowboy, mutta pieniä askeja ei myyty. Session jälkeen yritettiin pysyä tiellä ja todettiin, että pieni tauko saattaa olla paikallaan.

Varotoimista mainittakoon röökihanska. Sormia haistelemalla saatettiin tarkistaa kotiinsaapuneen hyvätapaisuutta, koska kontrolli on oppivainen. Hirmuinen sisunkäry saattoi näet tehdä vanhemman kuin vanhemman epäluuloiseksi. Siksi hanska. Koivunlehtien pureskelu todettiin hyväksi hajunsyöjäksi, mutta saunavihdallisen syönti colttiaskin perään aiheutti ruokahaluttomuutta. Mikä oli epäilyttävää.

Eipä siitä pysyvää harrastusta jäänyt. Joillekin kyllä, mutta niistäkin aika moni on herennyt virallisen paheksunnan myötä. Hyvä, että kaupassa on röökiaskit pantu piiloon, koska ne kuvat säikäyttävät paskat housuun kirurgiltakin.

Nyttemminhän röökaaja on moniongelmainen henkipatto, jonka satunnaista parveketupakointia vahtii nenä pitkänä kuusi kerrosta alempana päivystävä yhteisöllinen kanssa-asuja, joka soittelee harva se ilta poliisille ja tiedustelee sarkastisesti maksajaa edessä olevan keuhkosyöpänsä sytostaattihoidolle.

Kansanterveyden vihollinen numero kaksi on päätetty määrätietoisesti kitkeä hyvinvoinityhteiskunnasta. Ei voi kuvitellakaan kuinka Gloria tekisi lukijamatkoja Virginian tupakkaviljelmille. Siellä sitten jonkun Suomesta muuttaneen kosmopoliitin tupakkiranchin viihtyisällä patiolla puhalleltaisi taidokkaasti savurinkuloita ja keksittäisiin outoja vertauksia makunyansseille.

Kansanterveyden vihollinen numero yhden etiketit ovat tähän asti saaneet olla rauhassa, koska hienot ihmiset kykenevät kohtuukäyttöön.

Tulee mieleen, että jos kossuflindan etiketissä olisi kuvia esimerkiksi leipäveitsi selässä rötköttävästä perheenäidistä tai haulikolla päänseutuun osuneella laukauksella lopetetusta korttikaverista, niin miten mahtaisi viinanjuontiin vaikuttaa. Saattaisi jopa käynnistää taiteeksi kääntyvän kilpavarustelun graafisten suunnittelijoiden piirissä.

Karjalapulloon saisi tyyliteltyä verilammikon hampaineen kesäisessä ilta-auringossa. Samppanjaetiketissä voisi olla kuva ylioppilaslakki päässä porttarin kusilammikossa kököttävästä heleästä neitosesta. Siideripullossa voisi olla kauniisti kuvattuna vaikka vaippa, johon on päässyt pienokaiselta tanakat sköndät.

En epäile yhtään, etteikö aihepiiriä runsaasti tuntevilla kommentaattoreilla olisi paljon lisää ideoita kansanterveyden nimissä käynnistettävään etikettitaistoon viinanpirua vastaan. 

Mikäli muutkin huumeet alkoholin lisäksi olisivat sallittuja, voisi valtio tehdä hyvät fyrkat huumeidenvastaisessa taistelussa monopolisoimalla handelin.

Huumossa myytäisiin asiantuntevasti piristystä arkeen ja tunnelmannostattajaa juhliin. Kannabispakettien kansista saisivat lapset keräillä popparien kuvia ja Neula-lehti tekisi lukijamatkoja asiantuntijoiden johdolla Kristianiaan ja Kolumbiaan.

Ajatelkaapa.

Normaali

Isyys on toksista maskuliinisuutta

Vietän isänpäivää kuten tavallista sunnuntaita.

Isä on kuollut niinkuin äitikin, samoin molemmat isovanhemmat. Niin on vaimollakin.

Menetin isäni nuorena miehenä. Pahinta kaiken muun pahan seassa oli se, että nuorin sisareni oli yllättävän tragedian iskiessä vasta 14-vuotias koulutyttö.

Oman tuskan ja menetyksen suljin pois, koska sisarten ja äidin maailmaan oli iskenyt salama, jonka sytyttämiä paloja oli jonkun oltava sammuttamassa. Auttamassa heitä pois paikoista, joista ei heidän uskonut omin avuin selviävän.

Ei niin, että olisin ollenkaan osannut tai edes halunnut olla mitenkään erityisesti henkisenä tukena, mutta asiat nyt vaan täytyy jonkun hoitaa.

Jos perheenjäsenen yllättävästä kuolemasta joku hyöty on, niin se on varmasti jonkinlainen kovettuminen. Kuoleman kohtaaminen konkretisoituu, siihen kertyy kokemusta. Mikä tappaa vain läheisiä, se vahvistaa. Minä en itkenyt, ei edes tehnyt mieli.

Mieli on varmasti jostain reunasta musta edelleen.

Tämä on liene sitä toksista maskuliinisuutta, josta isiä nykyisin syytetään. En ihan tarkasti ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan, mutta perimällä, kulttuuriperimällä ja yhteisön toimintamalleilla on varmasti tämän kanssa tekemistä.

Isyys on miehisyyttä, miehisyydellä on kaiken muun muassa perinteisesti tarkoitettu myös vastuunkantoa ja johtajuutta, mikä tarkoittaa myös uhrautumista. Näissä voi olla hyvä tai huono, mutta onnistuminen on kuitenkin mitattavissa paitsi yhteiskuntaan nopeaa muutosta vaativien toimesta, niin myös välittömien hyödynsaajien, eli perheen toimesta.

Näinä päivinä on varmasti vaikeampaa olla isä kuin äiti. Tämä on ulkopuolelta tarkkailtu näkemys, koska minä en ole isä. Sen sijaan tunnen lukuisan määrän sellaisia, nuoria ja vanhoja, ja on tietysti minullakin on yksi ollut.

Äideille vallataan uudessa yhteiskunnassa lisää tilaa, äiteydessä ja naiseudessa yleensä nähdään ihmiskunnan kannalta kasvupotentiaalia, joka on ollut käyttämättä miesten ylivallan kahlitsemana. Ehkä niin onkin.

On taas perin kovasti muotia päästää vähäväkisiä, kuten naisia, köyhiä ja muita sorrettuja osille ja syyllistää monimutkaisten teorioiden pohjalta muita ihmisiä. Ihmisiä ne on valkoiset heteromiehetkin. Suurin osa isiä.

Perustarpeiden tyydyttämisen missiosta vieraantunut kaupunkilainen nyanssieläminen liioittelevassa turhamaisuudessaan on kaikessa hilpeydessään kenties merkki maailman eriavoistumisen nousukiidon lähestyvästä sakkausvaiheesta. Tai sitten vaan maailman mittakaavassa yltäkylläisyyden hyytelössä lilluvien kasvavasta syyllisyydentunteesta. Tai sitten ihan vain omasta epäonnistumisesta hyvinvointielämän vaativassa roolipelissä.

Epämiellyttävää tunnetta on joka tapauksessa helpointa purkaa lähellä oleviin syyllisoletettuihin.

Isät kokevat syyllisyyttä, jos eivät voi lapselleen antaa vähintään saman verran kuin muut. Mielellään vähän enemmän.

Se erottaa maailman puolesta melskaavan elämäntapapoliisin ja isän. Ensimmäistä motivoi antipatia tuntemattomia kohtaan ja jälkimmäistä se aito ja oikea rakkaus. Traagista kyllä, nämä molemmat asiat voivat asua samassa ihmisessä.

Minäkin olen paitsi ihminen, mies ja kansalainen, niin myös isän ja äidin lapsi.

Normaali

Kaaos, riita ja vastakkainasettelu duunarin onnentakuuna

(Ensijulkaisu 23.9.2018 Iltalehdessä)

Ihan alkuun haluan kiittää kaikkia, jotka osallistuvat keskusteluun pienten yritysten työehtojen muuttamisesta ilman minkäänlaista tietoa asian taustoista saati puhuisivat kokemuksesta. Suurella osalla asiasta vouhottajista ei ole ollenkaan kokemusta yksityisistä työmarkkinoista. Ei työn tekijänä eikä työn teettäjänä.

Pääasia on, että asetutaan vastakkain ja unohdetaan alkuperäinen aihe, koska yhteiskuntaa uhkaa sorto, nälänhätä, vitsaukset, konkurssit ja yritysten joukkopako Viroon.

Lottokansa kallistuu helpommin ymmärrettävän propagandan kannalle, koska sitä on helpompi ymmärtää ja melkein kaikki osaavat asettua sorron havainnekuvassa marttyyriksi, joka saa alle 20 henkilön yrityksestä potkut luettuaan paskalla Anne Frankin päiväkirjaa tai jostain muusta ihan randomista syystä.

Hallituksen pyrkimyksenä on madaltaa työllistymisen ja työllistämisen kynnystä lisäämällä yritykselle työntekijän irtisanomiseen oikeuttavia syitä.  Ammattijärjestöjä luonnollisesti hiertää osin syystäkin työntekijän asennoitumiseen tai motivaatioon liittyvien tekijöiden sisällyttäminen laillisiin irtisanomisperusteisiin.

Edelleenkään ei tule työmarkkinahuhuista poiketen lailliseksi laittaa ketään maantielle poliittisten näkemysten, uskonnon, etnisen taustan, värjätyn tukan tai lihavuuden perusteella. Tai ainakaan sairauden tai tapaturman perusteella, kuten jostakin markkinapropagandasta saattaisi äkkiä vilkaisemalla päätellä. Laki suojelee työntekijää työnantajalta edelleenkin hyvin tehokkaasti.

Olen toimitusjohtajaurallani kuullut muutamia merkillisiäkin perusteluja tilanteissa, jossa työntekijältä (näissä tapauksissa pääasiallisesti toimihenkilöltä) olen joutunut tiedustelemaan motivaatiota ja sen riittävyyttä sovituista asioista suoriutumiseen.

Aika monesti tilanteeseen on jouduttu siksi, että muut työntekijät ovat tyytymättömiä tai joidenkin henkilöiden yhteistyö ei suju sitten millään. Työnantaja tai yleensäkin porukan kokonaissuorituksesta vastuussa oleva on vaikeassa raossa.

Vaihtoehtoja porukan suorituskyvyn säilyttämiseksi ei juuri ole. Oman kokemukseni mukaan minkäänlaiset interventiot tai keskustelut eivät tilannetta ole muuttaneet. Jotkut henkilöt eivät yksinkertaisesti sovi tekemään jaettua työtä yhteiseen tavoitteeseen pääsemiseksi. Eikä se ole työnantajan vika.

Erikoisin urallani kuulema työtaistelutoimilla uhkaaminen liittyi palkkaukseen. Eräs toimihenkilö ilmoitti saavansa omasta mielestään liian pientä palkkaa ja uhkasi ilmoittaa ”liittoon” mikäli ei saisi palkankorotusta. Lisärahantarvetta henkilö perusteli sillä, että hänen työstään mitä otaksuttavimmin laskutetaan enemmän, kuin mitä yritys hänelle maksaa. Henkilö ei kuulunut ammattijärjestöön, mutta kysyi voitonriemuisena, että eikö johtaja ole kuullut yleissitovuudesta.

Oli kuullut. Tarina jatkui yrityksenä värvätä muita työntekijöitä kampanjaan, jonka tavoitteena oli yrityksen laskutuksen ja palkkasumman erotuksen korjaamiseksi nollaan. Huonolla menestyksellä. Lopulta työntekijä lähti ihan omasta aloitteestaan toisen työnantajan palvelukseen.

Toisaalta olen tullut palkatuksi yrityksiin, jonka omistajalla tai ylemmällä johdolla ei ole ollut selvää käsitystä mitä yrityksen tavoitteisiin pääseminen vaatii ja sen edellytyksenä oleva työ johdonmukaisesti jaetaan. Vastuiden puuttuminen johtaa yleensä tilanteeseen, jossa mielipiteet ja niiden kyvykkäät ilmaisijat alkavat muodostaa luontaisesti erilaisia ryhmiä ja mielipidesuuntauksia. Syntyy kaaosta, riitaa ja hedelmällinen kasvualusta pikkupolitikointiin. Mikä taas johtaa tulehtuneeseen ilmapiiriin ja tuottavuuden heikkenemiseen. Mikä puolestaan johtaa palkanmaksukyvyn huononemiseen.

Tästä voi pääsääntöisesti syyttää yrittäjä tai yritysjohto itseään.

Tuppaa nimittäin olemaan niin, että selkeät ja työntekijän motiivia vastaavat tehtävät ja tavoitteet kannustavat menestykseen. Toisaalta valkenee nopeasti niin työntekijälle kuin työnantajallekin onko yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi tehty työpanoksen osto- ja myyntisitoumus järkevä.

Pienten yritysten mahdollisuus irtisanoa työntekijä myös siitä syystä, että osasuoritus työryhmän kriittisenä osana ei toimi on kannatettava asia. Työnantajan pitää kuitenkin – päinvastoin kuin äkkiä luulisi – ottaa enemmän vastuuta menestyksen tekijäksi valittavasta työntekijästä. Varmistua siitä, että edellytykset menestykseen on olemassa huolimatta siitä, onko työntekijä kaunis ja kuuliainen vai ruma ja epäileväinen.

Työsuhteessa on pitkälti kyse ihmissuhteista. Tästä ei päästä mihinkään. Honeymoonin jälkeen on joustettava, ettei kattilat mene jakoon heti kun on pieniä lapsia huollettavana.

Edunvalvontaa tarvitaan, mutta ei teollisuustyöntekijästä pidä tulla työsopimuksen allekirjoituksen jälkeen tahdotonta ammattijärjestön mokkeria, joka verovähennyskelpoisella jäsenmaksullaan tukee vanhanaikaista vastakkainsettelua, jotta jokin puolue pärjäisi poliittisessa valtataistelussa.

Harva pienyrityksen omistaja tai vetäjä ottaa ketään pienemmällä harkinnalla töihin vain siksi, että pääseehän siitä sitten eroon.

Tosin työllistyminen ja työllistäminen voisivat lisääntyä.

Normaali

Katri Kulmuni – mission impossible

Menneenä viikonloppuna kohdistuivat kansan katseet poliittiseen kerhotoimintaan.

Suurin mediakiinnostus paikallistui Ouluun, jossa pienpuolueen riitaista positiota kohti vajoavan keskustan väki kokoontui naamiohuveihin vaihtamaan vielä melko uuden puheenjohtajansa seuraavaan.

Kepun nuijanvarsi on ollut viime aikoina liukas. Viimeistä edellinen oli peräti pääministeri, joka ei pahemmin neuvoja kysellyt, mutta kun se oli niin oikeistolainen. Eihän se ole muotiakaan. Edellisen hallituksen pahuuksista vaalitaan vasemmistossa huolellisesti etenkin kikyn muistoa sekä tasa-arvon vastaista yritystä saada työttömille töitä.

Seuraava puoluejohtaja valittiinkin sitten jo enemmän kaupunkilaismuotia noudatellen. Ja kaikkien yllätykseksi muljautti vaaleissa pahasti takkiin saanut kepu itsensä hallitukseen. Kyl ne osaa, sanottiin.

Puheenjohtajaksi hurmoksen saattelemana huudettu kokematon pohjoissuomalainen astui kirkasotsaisesti parrasvaloihin vain vuosi sitten. Ja joutui viime lauantaina poistumaan niistä suorassa lähetyksessä. Kaaderissa eivät hermot kestäneet, kansansuosio oli painunut ennätyslukemiin.

Koronakevät, poliittisen identiteetin katoaminen muodikkaaseen arvoaskarteluun ja antautuminen demarien ja vihreiden apulaiseksi hallitukseen näkyivät kannatuksessa dramaattisesti.

Katri Kulmuni ei kokemattoman lailla haastetta pelännyt. Hän joutui – pikemminkin kuin pääsi – valtionvarainministeriksi aikana, jossa vanhat parametrit hävisivät yhteiskunnasta ja uusia keksittiin lennossa.

En epäile, etteikö Katri pyrkinyt toteuttamaan puolueen isoisten ohjeita, mutta kepun pitämisestä aisankannattajan maineessa ja asemassa pidettiin muun hallituksen toimesta hyvää huolta. Demarien poliittinen voimaantuminen heijastui pääministeri Sanna Marinin assertiivisissa tiedotushartauksissa, joissa vallankumouskaartin sissipäälliköiden innolla luettiin tolpalta mitä ihmeellisempiä tiedonantoja.

Istuva hallitus onnistui keskittämään itselleen poikkeuslain nojalla ennen näkemättömät valtaoikeudet. Pääministeri allekirjoitteli jopa tasavallan presidentin säikäyttäneitä perustuslaillisesti kestämättömiä kansalaisvapauksien rajoituksia.

Mutta tämä kaikki, jotta suojeltaisiin riskiryhmiä. Hätä ei lue perustuslakia.

Ja olipa se maalitaulu missä hyvänsä, haulikolla osuu kun aikansa pyörii ympyrää ja ampuu paljon. Epäilemättä kansanterveyttä vilpittömästi ylläpitämään pyrkinyt hallitus oli tekemisissä tuntemattoman kanssa.

Syntyi ja annettiin kuvaa, jossa yksimielinen tummiin pukeutunut ja kevyesti kriisitilanteeseen meikattu ministeristö taisteli yhtenä henkilönä tuntematonta vihollista vastaan. Oli astuttu näinä kohtalokkaina aikoina puoluepolitiikan yläpuolelle.

Siis kunhan kaikki ovat samaa mieltä demarien ja etenkin kansallisesta kriisistä Suomen ja siinä sivussa euroopankin pelastavan pääministerin kanssa.

Terveyskriisiä seurasi taloudellinen kriisi rottalauman lailla. Edellinen valtiovarainministeri antoi mustekynän pitkin hampain maailman huonoimpaan saumaan joutuneelle nuorelle puoluejohtajalle.

Annetuista lähtökohdista oli puolueen profiilin terävöittäminen mahdoton tehtävä. Puhumattakaan talouden hätäpelastustoimiin joutuneen ministeriön johtamisesta siten, että poliittisessa kaaoksessa olisi edes jotenkin pärjännyt.

Demari vei, vihreät istui kasmirvällyjen alla kyydissä ja kepu harhaili paloaukealla. Oppositio oli pääasiassa kohteliaasti hiljaa.

Politiikka ja byrokratia menivät usein jo aamusta sekaisin ja terveysviranomaisista tuli julkkiksia. Ministeri Krista Kiurun Wittgenstein-monologit jäävät politiikan historiaan.

Mutta Katriin. Valtionvarainministeriön avaimet tulivat luovutettavaksi Vanhasen Matille Nurmijärveltä. Vanha veteraani saatiin kaikkien helpotukseksi puolipakottamalla mukaan peliin. Matti took one for the team, joten respect. Katri pyrki jäämään viisikkoon syömään eväitä, mutta juoni olisi mennyt liian sakeaksi jo Enid Blytonillekin. Katri poistui kulisseihin.

Pikainen poistuminen ministerikyydistä näytti johtuvan Harri Saukkomaan firmalta valtion piikkiin hankituista esiintymisvalmennuksista, josta ministeri oli hyötynyt myös puolueen puheenjohtajana (?).

Jos ei tietäisi, että moiseen ei ole edellytyksiä, niin voisi jopa kuvitella, että sinänsä merkityksetön kohu nostettiin peittelemään perin huteralla mandaatilla tehtyjä ministerin EU-sitoumuksia Covid-19 -lainojen ehtoihin liittyen. Mutta mistäpä näistä tietää.

Katri Kulmuni jätettiin yksin susille. Poliittinen raato haihtuu haaskalta tunnetun nopeasti ja Timo Haapalan hiusristikko hakee uuden maalin nopeammin kuin kissa aivastaa.

PS. Jäin Katrin jutuissa miettimään yhtä asiaa. Tarkoittiko hän kolmannesta tiestä puhuessaan keväällä armeijan ja poliisin sulkemaa valtatie kolmosta? Tämän tarkistan, kun hänet seuraavan kerran tapaan.

Normaali

Maski on eduksi

Kulkutautipandemia on täällä peräkylillä juuri nyt kuten muutkin maailmanpolitiikan mediasensaatiot. Eli ei juurikaan koske normaalia härmäläistä alkossa- ja mökilläkäyvää, mutta antaa ajankohtaismedioille viisastelemisen aihetta ja on mitä mainioin puheen- ja tehoilunaihe varsinkin jos on esiinnyttävä yhteiskunnallisesti valveutuneena henkilönä.

Hengityssuojain, eli tuttavallisemmin maski, on hallinnut kotimaista tautikeskustelua jo pitkään.

A-studiossa yrittävät toimittajat kysyä niin suoraan kuin osaavat, että pitääkö tai kannattaako maskia käyttää. Asiaan liittyvien viranhaltijoiden, sen enempää kuin vastuussa olevien poliitikkojen vastauksista ei saa mitään selvää.

Tavallisten ihmisten äänenkannattaja ja fiilispohjalta määriteltyjen faktojen aarreaitta Facebook on turvoksissa erilaisia aggressiivis-poliittisia kannanottoja, käyriä ja videonpätkiä. Siellä on sitä paljon kaivattua monimuotoisuutta. Yhteisöllisyyttä vähemmän.

Mutta jos ihan järjellä ryhtyy ajattelemaan, niin S-marketin muovitötteröstä karjalanpiirakoita valikoivasti onkivalla taudinkantajalla olisi ihan hyvä olla jonkinlainen pärskesuojain leipäläven ja leivonnaisten välissä. Itsellä ei tietysti tarvitse olla, koska ei ole mitään tautejakaan.

Itsehän sitä osaa olla, mutta kun on niin hirmu liian paljon näitä, jotka eivät osaa, piittaa, ymmärrä, tiedä eivätkä halua.

Marketissa ja Zalandon noutopisteissä on pompittava pois henkilöiden vaara-alueilta, mutta kun vedetään tukka kikkaralle ja hajua kainaloon, niin tilanne toki muuttuu.

Pari drinkkiä alle ja hössötys muuttuu hiukan kukkahattuiluksi ja siinähän tulee -meiningiksi. Saatana ihan tavallinen kausiflunssa. Eikä se nuorilla ole vaarallinen eikä sitä virusta saa kuin joku miljoonas vai tuhanneosa.

Emme anna viruspelolle siis valtaa. Sen sijaan on ehkä syytä olla huolissaan kasvavien testausmäärien lisätessä tunnistettujen tartuntojen määrää. Kevät on koittanut rajoitusten lievennyttyä myös monille elämän tarkoituksen kreikkalaisesta kahden tähden hotellista löytäneelle sekä matkustuskieltoihin sosiaalisen statuksensa tilapäisesti menettäneelle.

Kun on koko kevät tehty remonttia etätöiden mahdollistamana kotona ja mökillä, pilattu loma jossain fiskarseissa ja huonoissa ravintoloissa, niin pakkohan se on päästä Euroopan metropoleihin kokemaan sukulaissieluisuutta välittömien ja tyylikkäiden eurooppalaisten kanssa. Jotka voivat mennä itse itseään komentaen ostamaan pullon viinaa vaikka tiistain ja keskiviikon välisenä yönä herättyään puoli neljältä.

Mutta vakavasti ottaen, nyt on hyvä olla huolissaan ja varovainen. Kuntavaalitkin tulossa ja nyt jos antaa pikkusormen kevään kokemuksista ja kannatusluvuista haltioituneelle hallitukselle, niin tulee niin kiilusilmäistä kyytiä, että ette ole ennen nähneet.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitostakin on kyykytetty niin monin eri tavoin, että siellä ei tulla jättämään mitään sattuman varaan. Toivottavasti luoja kuitenkin suo, ettei Huoltovarmuuskeskuksen tarvitse olla asian kanssa missään tekemisissä.

Onhan siitä maskista hyötyäkin. Monelle kaikki mikä peittää on eduksi. Tinderiäkin ajatellen. Peltipoliisin välähtäessä voi päästää ilmoille tukahdetun naurun, koska tunnistamaton kuljettaja ei saa sakkoja.

Ja mikäli hengityssuojaimen käyttämisellä säästymme hysteeriseltä hallintoriepottelulta ja kaiken vallan keskittämiseltä muutaman ministerin kouriin, niin pidän metrossa vaikka avaruuspukua.



Normaali

Jos poliisi kysyy, sinun on tiedettävä mitä on intersektionaalinen feminismi

Jokaisen pitää maanantaista lukien tietää mitä tarkoittaa valtioneuvostoa ohjaavaksi ylimmäksi opinkappaleeksi julistettu intersektionaalinen feminismi. Sitä saattaa nimittäin poliisi kysyä kadulla. Opi perusasiat.

Kulkutautiseikkailu toi myötään politiikan arkeen hiukan tositilanteen makua. Havaittiin, että hetkinen. Poliittista korrektiuttakin voi vahtia voimakeinoin! Mehän niitä poliiseja ja sotaväkeä määrätään!

(Vähän jo muodista poistunut poliittinen korrektius on kuin mikä tahansa muu toisten vahtimiseen ja matkimiseen pohjautuva muoti-ilmiö ihmisyhteisöissä. Se mutatoituu, kärjistyy ja muuttaa muotoaan kunnes jonakin päivänä trendsetterit päättävät sen olevan last season. Se puolestaan johtuu siitä, että edelläkävijät eivät erotukaan enää valtavirrasta, vaikka ovat kärjistäneet ilmiön äärimmilleen. Silloin siirrytään seuraavaan ainoaan oikeaan oppirakennelmaan).

Elämme maailmanajassa, jossa myös kansainväliset kuluttajatuotejätit ovat tulleet kilpailemaan median, akateemisen maailman ja poliitikkojen rinnalle maailmanparannusmitaleista. Ilmiö on otollistanut maaperää melko äärimmäistenkin aateagendojen istuttamiselle maamme varhais- ja etenkin myöhäisnuorisoon.

Tasavallan hallitus on ehtinyt kaiken hulinan keskellä terävöittää ohjelmaansa tärkeimpien asioiden osalta. Intersektionaalinen feminismi on siis oppi, joka ensisijaisesti ohjaa lainsäädäntötyötä tästä eteenpäin.

Intersektionaalinen feminismi on suurelle yleisölle melko tuntematon käsite, mutta yksinkertaistettuna tarkoittaa sitä, että yhteiskunnan toiminnan kaikilla osa-alueilla pyritään tunnistamaan epätasa-arvoa luovat rakenteet ja poistamaan ne.

Kannatettava tavoite, mutta ongelmaksi muodostunee taas kerran ammattimaiset epätasa-arvon jäljittäjät, jotka löytävät henkilökohtaisia tavoitteitaan palvelemaan tuottamuksellista sortoa sieltäkin missä sitä ei ole. Vaikeiden teoreettisten mallien soveltaminen käytäntöön johtaa ainakin historian valossa tarkasteltuna yleensä jonkinlaiseen mielivaltaan.

Intersektionaalista feminismiä ei voi olla vertaamatta marxismileninismiin, mutta vertausta tuskin koetaan hallituspiireissä loukkaavana.

Hallituspiireissä olisi ehkä hyvä muistaa, että kaikki kansalaiset eivät ole teoriaorientoituneita emansipaatteja, joille vaikkapa intersektionaalinen feminismi on pitkän loogisen päättelyketjun päässä seisova lopullinen ratkaisu. Vaarana on puutteellisen sivistyksen ja vaatimattomamman päättelykyvyn kriminalisointi.

Pakottaminen perustelemattoman tuntuisiin muutoksiin aiheuttaa luonnollisesti vastarintaa ja turhautuneisuus saattaa purkautua arvaamattomalla tavalla.

Pikkunäppärä saivartelu on vallannut median. Rahvas-rahvaasta erotutaan viljelemällä latteaa enemmistöpilkkaa ja muotiagendaa myötäilevää sarkasmia. Tärkeää on mennä virran mukana, koska linnan juhlien valintaperusteet menevät ihan uusiksi.

Jos onnettomuudeksi tomumajan ilmiasu on paksun äijän, se vaatii jo hallitusohjelmankin nimissä tietysti täydellistä itsensäkieltämistä. Vaikka eihän sitä itse voi valita minkälaiseksi hylkiöksi sitä tähän maailmaan sattuu syntymään. Olisivat steriloineet faijansa, mikäli olisivat ehtineet.

Intersektionaalisen feminismin esoteriaa ei vielä tuolloin tunnettu, mutta ei se ole mikään syy. Tietämättömyys on raskauttava asianhaara.

Ja mitä tulee siihen nuorison kivienheittelyyn, niin se taas on ihan vaan maailmaan vakioitunutta nuorisohulinointia. Se on nähkääs hauskaa, voin omasta kokemuksesta kertoa.

Sen sijaan on vastuutonta yllyttää tietämättömiä hulinoimaan jonkun poliittisen agendan edistämiseksi. Vaikka kuinka luulisi olevansa oikeammassa kuin muut. Harvoin ne kiilusilmät itse on patsaita kaatamassa. Sen hoitaa ilmainen työvoima.

Tekoasiallinen, iloton ja ongelmahakuinen käytöspoliisi on hallinnon silmissä kelpo kansalaisen nykymalli. Ammattimaisesti yhteiskunnan päätöksentekoprosessia manipuloiva, alati identiteettiään laajenevasta valikosta hakeva ja tuntemattomien puolesta vihainen henkilö, jonka  itseoikeutetun käsityksen mukaan hyvinvointivaltion pysyvyyden ehto on pitelemätön vertaishalveksinta.

Onneksi kuitenkin se on meistä vain pieni vähemmistö. Muuten ei olisi selvitty vain kahdella maailmansodalla ja yhdellä sisällissodalla.

Mutta niin ne aina korkeapaineet täyttyvät.

PS. Loogisena jatkumona nykymeno johtaa siihen, että miespatsaat ovat rakenteellisen sorron fetisseinä saatava pois silmistä. Ja niin edelleen.

 

 

 

 

 

 

Normaali