Hurmioiva toimihenkilömuoti

Hyvinvointiyhteiskunnan tavoite on määritellä inhimillisen olemisen jokainen osa-alue kontrolloituun putkeen, joka tuottaa hallinnolle mahdollisimman vähän yllätyksiä. Eli siis hallintoa 7,5 tuntia päivässä pyörittävälle mahdollisimman vaivattomaksi ja ennakoitavaksi rutiinienedistämiseksi.

Ja tietysti mahdollisimman helpoksi johtaa. Hallituksen viesti on viime aikoina ollutkin eduskunnalle selvä: Hallitus johtaa vaikeita aikoja, joten muut hiljaa. Kriisiaika on syössyt puoluepolitikoinnin ympäristöön, josta ei kukaan osannut vielä vuosi sittenkään edes unelmoida.

Yllättämään päässyt kulkutauti aiheutti virastohallinnolle ja valtioneuvostolle sätkyn, joka johti reaktiiviseen selviämistaisteluun. Työttömyystavoitteet ja muut ensimmäisen maailman ongelmat pyyhittiin agendalta toistaiseksi.

Alkurytinöissä pyyhittiin pöytää huoltovarmuuden myytillä ja sitten syöksyttiin poikkeuslakien hiekkasäkkisuojaan. Eduskuntaa ei siinä ehditty juuri muistella kun ruumiit alkoivat kasautua. Eihän ketään kiinnosta minkälaista hiekkaa säkissä on, kunhan se pysäyttää vihollisen luodin. Hätä ei lue perustuslakia.

Tämä on myös ymmärrettävää, koska vihollisen liikkeistä oli käytettävissä olemattomasti tiedustelutietoa. Hyökkäystä torjumaan lähdettiin rintamalle kajanderilaisittain, vaikka vastuuministeri A4-suojastaan toista huuteli. Rintama vuoti kaikissa suunnissa, mutta median johdolla kiiteltiin pääministerin hyviä esiintymistaitoja.

Kriisin alkuajoista tullaan muistamaan lähinnä erilaisia kirjainlyhenteitä edustavien punakoiden henkilöiden riitely A-studiossa siitä, kenen vika epäonnistuminen ei ainakaan ollut. Kriisipervitiineissä tulee ylilyöntejä, mutta hätä ei lue lakia.

Odotan kauhunsekaisella kiinnostuksella vertailevia akateemisia tulkintoja demokratian mekanismien toimivuudesta tämän ja edellisen poikkeuslakien käyttöönottoa edellyttäneen ajanjakson välillä.

Kaikkeen mahdolliseen hyvinvointivarautunut lakikokoelmamme on viimeisinä vuosikymmeninä alkanut muistuttaa mediasta ja kustantamoista tursuavia elämäntapaoppaita. Valintoja ohjaavat ensi sijassa vallitsevalle yhteiskuntamuodille älynsä ulkoistaneet, joita motivoi erityisesti huoli muiden kyvystä olla ja elää asianmukaisesti. Eli siis vähän vähempilahjaisten ohjaaminen ei-niin-haitallisiin elämäntapohin.

Erilaiset ongelmat, tyhmyys, sivistymättömyys, köyhyys sekä alkoholin ja päihteiden väärinkäyttö on insitutionalisoitu yhteiskuntapoliittiseksi kielipeliksi, josta irtoaa yllättävän monen kilpailukykyinen kuukausipalkka hallinnossa ja etenkin alati paisuvalla kolmannella sektorilla. Ongelmille laaditaan luonnonvoiman kaltainen kasvusuuntainen pysyväisluonne, koska hyvinvoinnille ei ole ylärajaa.

Eikä nykyisin budjettirajoitetta.

Media on asiallisessa yhteiskunnassa kuin IPA-tuopin pintavaahto. Sitä on juuri tarpeeksi, ei liikaa, mutta ei liian vähänkään.  Median kansalle jakaman tiedon täytyy olla kontrollissa ja ennakoitavaa, koska virkakirjan saanut tai ministeriksi itsensä pelannut poliitikko on – erehtymätön.  Ei ole lainkaan siis yllätys, että viime aikoina yhteiskunnan huipulle tiensä raivanneet entiset mediatyöntekijät ovat väläytelleet ns. kaupallisen median julkista rahoittamista

Vallitseva toimihenkilömuoti on ajanut hiukan itsetarkoituksellisen oloisesti hallintoon paradigmamuutosta, jossa keski-ikäisen valkoisen heteromiehen epäonnistuneeksi julistettu hallitsijakausi on ohi. Äijille on käymässä kuten muinoin Neuvostoliitolle Itä-Euroopassa. Mikäli hiukan kristallisoidaan nykymuotia, niin sen valossa nuorehko nainen on demografiakirjon viisain ja sopivin johtamaan hallintoa ja hallinnon päällyskerrosta eli huippupolitiikkaa.

Näin voi tietysti olla, mutta deterministisen erottelun tuloksena voi syntyä myös epäsuotuisia kehityskulkuja, mikäli jokin ikä tai sukupuoli kanonisoidaan toimihenkilömuodissa heijastamaan erityistä oletettua pätevyyttä asiassa kuin asiassa. Koskee siis tietysti myös keski-ikäisiä heteromiehiä, jotka vaikuttaisivat pitkään hyötyneen mahdollisesti muiden kustannuksella toistensa laumasuojasta.

Keskustelu on nykyisin hyväksytysti sukupuolittunutta, mutta vaikkapa käsillä olevan kulkutautikriisin politisointiin on pääministerin mukaan oikeus vain hallituksen ministereillä.

Kokemattomuutta vai yhteiskuntamuodin haksahduttavaa voimaannuttamista, mutta miten poliitikko voisi kieltää toista poliitikkoa politikoimasta?

Rauhanomaisen rinnakkaiselon turvaamiseksi ei pitäisi sekoittaa hallintoa ja politiikkaa enempää kuin on pakko. Eikä yrittää häivyttää näiden eroa hokemalla merkityksettömiä iskulauseita demokratiasta, vaikka kuinka tekisi mieli. Ja olisi yleisen mielipiteen hyväksymiä tekosyitä.

PS. Koen kuitenkin velvollisuudekseni näinä kovina aikoinakin muistuttaa, että tilanteessa kuin tilanteessa politiikassa on kyse puolueklikkien välisestä valtataistelusta. Niin sanottu yhteiskunnan etu on tietysti myös poliitikon oma etu. Mikä onkin luonnollista, mutta se voi olla eri puolueita edustaville aika erilainen.

 

 

 

Normaali

Vappusatanen ja muuta huumoria

Vanhaan hyvään aikaan tuli vapun aluspäivinä kevyesti viinalta tuoksuva tekniikan ylioppilas kaupittelemaan huumoripitoista painotuotetta, jonka nimi oli  vuorovuosin joko Julkku tai Äpy. Vanhana hyvänä aikana, jolloin Suomen tehtaat eivät tehneet mitään hevosta pienempää olivat teekkaritkin reippaita poikia ja kovia ryyppäämään. Oli siellä tietysti jokunen tyttökin joukossa, joka oli kova ryyppäämään.

Pandemiat sotkee aina kaiken. Traditionaalinen humalaisten kevätpörriäinen jäi saamatta ennen vappua, koska valtion määräämän läheiskarttamisen takia Julkkua sai vain postimyynnistä. Ihmisen korvaaminen koneella on kuitenkin jo niin pitkällä, että henkilökuntaa ei enää riitä työntämään paperia siitä pienestä oveen sahatusta ja metalliläpällä päällystetystä keksinnöstä.  Koko sakkia kun tarvitaan viemään Zalandon avokkaita pieniin luukkuihin, joista ne voi käydä itse hakemassa. Jos tilaa ison laatikon, esimerkiksi kuntosalin kotiin, on hyvä hankkia sähköauto, koska ne saa pysäköidä marketin parkkihallissa oven viereen. Samalla tulee pelastettua Tellus huomaamattkin. Rikkaalla käyvät Simcat joutaa syrjemmälle.

Vitsihuumoria olisi ehkä kaivattu keventämään kulkutautivappua, joka oli vähäsateinen ja monilla ihan yhtä mukiimenevää kuin ennenkin. Ihan epäilemättä monilla meni hermot moniin ja humalaisia käsirysyjä koettiin kotistudioissakin. Kauppatorilla oli hallituksen joukot ryhmittyneet puolustukseen Havis Amandaa kiertävälle vanerimuurille. Kansa ei monen helpotukseksi lähtenyt kaduille.

Nämä poikkeusajat on taas tavalliselle suomalaiselle hyvä muistutus siitä kuka täällä määrää. Kaikki ovat nähneet televisiosta hampaisiin aseistautuneiden karhuryhmien näyttäviä rynnäköitä hampunkasvattajien luoliin itähelsinkiläisissä ghetoissa. Puhumattakaan yhdessä yössä mobilisoidusta Uudenmaan miehityksestä, johon tarvittiin hallituksen barrikadeille sotajoukotkin kyselemään kulkulupia autojen ikkunoista.

Eipä uskaltanut humalainen valkolakki lähteä koettamaan onneaan Ullanlinnanmäelle muutamaa turvavälin huomioinutta poikkeusta lukuunottamatta. Pullonkerääjien ammattiryhmä anoisi epäilemättä Ely-keskukselta tukea liiketoimintaa kohdanneen merkittävän häiriön aiheuttamaan tulonmenetykseen, jos osaisi kieltä. Siis kapulakieltä.

Monelle päättäjälle on saattanut tulla mieleen, että terveydenhuollon kapasiteettia ja riskiryhmiä voisi ihan hyvin suojella tavallisinakin vappuina kieltämällä kuseksivien ja oksentelvien joukkokokoontumiset. JVG huutamaan pahvikulisseihin, viinan kotimyynti viikoksi ja ulkonaliikkumiskielto hoitaisi homman ilman isompia ihmettelyjä. Onnistuuhan se nytkin.

Vappu, esimmäinen päivä toukokuuta, on siis humalaisten juhla. Humalaiset jakautuvat kahteen pääryhmään, työväkeen ja ylioppilaisiin. Seka-avioliittojen ja nopeutuneen säätykierron myötä on liikkuvuus ryhmien välillä lisääntynyt. Assimiloitumisen mahdollistamiseksi on vuosikymmenien saatossa nähty useitakin sosiaalisia innovaatioita, jotka ovat olleet rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaamme. 8-tuntinen työpäivä ja peruskoulu mainittakoon esimerkkeinä.

Toukokuun ensimmäinen on konservatiiviselle poliittiselle vasemmistolle usein tunteikas perinnejuhla. Vaikka nykyaikainen vasemmistolainen voi käydä joulukirkossakin, on työväenyhdistyksen punalipun alla kankkusen herkistämänä tempaistu verinen työväenmarssi kuitenkin se vuoden kohokohta. Suomalaisessa työväenlauluperinteessä on meidän päiviimme saakka vaalittu karkeaa ja väkivaltaa tihkuvaa kuvastoa, joka sopii myös modernin ministerin suuhun. Pyssy paukkuu kohti lahtaria kuin Kalevankankaalla aikoinaan. Tosin tietysti vertauskuvallisesti. Mutta kun ei ole oikeutta ilman taistelua. Ministerin onkin sopivaa käyttää väkivaltaisia metaforia nykykaistettuna kuvaamaan vaikkapa toisen asteen oppivelvollisuudesta käytävää taistelua taantumusta vastaan.

Mielessä käydään läpi tunneköyhiä raharikkaita juomassa samppanjaa purjeveneen kannella pursiseuran sinivalkoisen lipun alla. Ja huutamassa kiusallaan lauluja vanhalla rahavallan kielellä, ruotsiksi.

Kulttuuriantropologisesta näkökulmasta tarkasteltuna näyttää kuitenkin siltä, että nykyaikaisen työväenperinteen keskeisin folklore syntyi vasta 60-luvulla muodikkaan go-go -musiikin ja vallankumousrunojen yhdistelmänä.

Aikanaan tarttuvaa poppia säveltäneen Kaj Chydeniuksen voidaan siis katsoa olevan tradition ylläpidon kannalta vähintään yhtä keskeisessä roolissa kuin aikansa merkittävimmät poliittiset vaikuttajat Sinikka Sokka, Kristiina Halkola, Toveri Viljanen sekä Taisto Sinisalo.

Vappuna odotetaan varsinkin keskeisiltä vasemmistopoliitikoilta tärkeitä yhteiskunnallisia linjauksia. Työväenministerien vappupuheissa pitää näinä mediavallan päivinä olla ns. koukku, joka valtaa otsikot ja jää leijailemaan näsäviisaiden meemeihin ja tekoviisaisiin blogeihin.

Yksi mukavimmista oli tietysti opetusministerin hahmottelema vappusatanen, joka noudattaa vasemmistopoliitikkojen viime aikoina suosimaa hyvin perinteistä leipää ja sirkushuveja –strategiaa. Satanen on sopiva raha, ei liian vähän, mutta ei myöskään enempää, kuin mitä ulkomaalaisista pankeista saa lainaksi. Populismiksi tätä ei voida lukea, koska eihän ministerikään tällaisten jippojen tosissaan usko toteutuvan. Vappu, nähkääs.

Tilaisuutta ei tietysti kannata jättää käyttämättä, kun pääasiallinen kohderyhmä on vähävaraiset ja yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Tässä koronapandemian miljardiviemärissä ei satanen ole paljon.

Jaa, no on se tietysti yhteenlaskettuna.

PS. Loppuun teekkarien vappulehden (en muista kumpi) harvinainen helmi kylmän sodan ajalta: ”Sergei Bubka ylitti kuusi metriä – Berliinin muuria korotetaan”

 

Normaali

Puoluesodan oikeudenmukaisuus on suhteellisuuksissa

Olen ikäni pohtinut eksistentiaalisia ongelmia ja varsinkin sitä, miksi toiset ihmiset katsovat olevansa mahdollisimman samanlaisten joukossa erityisen paljon merkityksellisempiä ihmisiä kuin muut joukon ulkopuolella.

Taistelu elintilasta, kilpailu, on toisille vaikeaa ja vastenmielistä. Paremman taloudellisen aseman tavoittelu vapaan vaihdannan piirissä on heidän mielestään sopimatonta ja asetelma on omiaan tukahduttamaan ihmisistä ja yhteiskunnasta piirteitä, jotka ovat välttämättömiä paremman maailman saavuttamiseksi.

Yksilön vapaudet on tehty uhrattavaksi yhteisen edun nimissä, jos niikseen tulee. Yhteisö on aina viisaampi, kuin reaktiivisesti itselleen edullisimman vaihtoehdon valitseva yksilö. Mikä hyvänsä päätös on demokratian matematiikan mukaan oikea, kun se tapahtuu lain ja asetusten puitteissa kasatun pyramidin huipulla olevan pienen porukan toimesta.

Kriisiaika koettelee politiikan kilpailussa voiton saavuttaneista muodostettua johtoryhmää. Erehtymättömyyden suojakehää puolustetaan poliittiselta oppositiolta johdonmukaisesti. Perinteitä tarkasti noudattavan ja läpikonservatiivisen poliittisen tradition mukaan muutaman henkilön suvereenissa päätösporukassa, eli hallituksessa, saattaa olla muiden mukana demokratian ihmeen nostamana myös hyvinkin vähäistä määrää suomalaisista edustavien järjestöjen jäseniä.

Vasemmistoliitto, esimerkiksi, on sosialismin aatetta vaaliva järjestö ja rekisteröity puolue,  jossa on sen oman ilmoituksen mukaan jäsenenä 14 000 suomalaista. Tässä luvussa, kuten muidenkin puolueiden ilmoittamissa jäsenmäärissä on yleisen käsityksen mukaan melkoisesti liioittelua, mutta järjestön taloudellinen etu edellyttää pientä lapinlisää. Josta maan tavan mukaan ei kukaan pidä erityisen tarkkaa lukua.

14 000 edustaa prosentin neljänneksen osuutta suomalaisista vuonna 2019.

Vertailun vuoksi todettakoon, että vaikkapa Psoriasisliitossa tai Haagan seurakunnassa on yhtä paljon jäseniä. Asiasta keskusteltaessa alkaa tässä vaiheessa yleensä myrskyisä argumentointi, joka kiteytyy väittämään, jonka mukaan puolueen jäsenet ja sen ajaman politiikan kannatus on kaksi eri asiaa. Niin ovatkin, tietysti.

Mutta se ei ole, että tästä puolueelle jäsenmaksunsa maksaneesta porukasta valitaan ne, jotka sitä poliittista valtaa pääsevät käyttämään.

Ehdolla vaaleissa on henkilöitä, jotka ovat valinneet menestyksensä ympäristöksi politiikan. Ryhtymisen ponnevoimia on varmasti erilaisia, mutta tavoitteet ovat mitä suuremmassa määrin henkilökohtaisia, koska vaaleissa valitaan henkilöitä, ei puolueita, ryhmiä eikä komiteoita, vaikka sellaiseksi asia halutaan usein naamioida.

Vasemmistoliittoa äänesti viime vuoden eduskuntavaaleissa 251 808 äänioikeutettua. Se on 8.2% annetuista äänistä ja edustaa 5.9% äänioikeutetuista. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa puolue asetti ehdokkaaksi 216 henkilöä. Istuvaan eduskuntaan tuli valituksi ehdolla olleista 16, mikä edustaa 7,4% ehdolle asettuneista. Siis reilusti joka 13. ehdokas pääsi eduskuntaan.

Eduskunnassa istuu siis 16 lainsäätäjää, jotka edustavat 14 000 ihmisen järjestön etua yhteiskunnan päätöksenteon huipulla. Demokratian sallimien keinojen puitteissa valituista edustajista muodostetussa tasavallan hallituksessa edustaa ministerinä korkeinta auktoriteettia opetus- ja kulttuurisektorilla sekä veronmaksajien rahoista suurinta osaa käyttävällä sosiaali- ja terveyssektorilla kaksi vasemmistoliiton eduskuntaan valittua jäsentä.

Näin siis vasemmistoliittoa edustaa 19 henkilön korkeimmassa valtioelimessä eli tasavallan hallituksessa kaksi jäsentä. Noin joka 7000. järjestön jäsen kulkee siis ministerikyydillä. Ja lyö tahtonsa mukaan nyrkkiä ministeriön tammipöytään. Ja virkakunta tekee niin kuin käsketään.

Tämä ei ole poliittinen kannanotto, koska samaa matematiikkaa voi soveltaa kaikkiin muihinkin puolueisiin. Hallitukset tulevat ja menevät, maailma senkun muuttuu, mutta puolueet tuntuvat istuvan samoissa poteroissa vuosikymmenestä toiseen. Monelle saattaakin tulla yllätyksenä tieto, että nykyinen puoluekirjo ei perustu sen enempää Mooseksen laintauluihin kuin perustuslakiinkaan.

Voi tietysti demokratian korkeimpia periaatteita juhlallisesti vaalivassa monipuoluejärjestelmässä ihmetellä, miten käy niin, että 251 808 annetulla äänellä saa rusikoida kahta ministeriöitä ja hallinnonalaa neljä vuotta mieleisekseen ja reilusti kaksinkertaisella määrällä ei ensimmäistäkään.

Tämä on kenties vain todiste siitä, että huomattavan suuri osa suomalaisista äänestää vääriä puolueita. Ja toisaalta tämä näyttäisi vahvistavan sen, että vasemmistoliitto osaa valita tavoitteensa suhteen parempia keinoja kuin monet muut.

Normaali

Uusmaalaiset, maalaiset ja uuskaupunkilaiset

Ja niin repesi jälleen maassamme kuilu maanmiesten välille.

Maamies katsoo tuvan ikkunasta tyhjää maantienmutkaa. Kammarin seinäkellon lyödessä kahdeksaa, nousee penkiltä ja nostaa henskelit työn vahvistamille olkapäilleen. Kääntää vielä ahavoituneet kasvonsa kohti omenapuun läpi laskevaa aurinkoa ja sitten asettuu salin nurkkaan kirjoituspöydän ääreen.

Tukihakemuksissa kovettuneet sormenpäät hakevat kuin varkain Facebook-kuvakkeen. Kuvat isoja moottoriveneitä ja vesijettejä vetävistä Tesloista ja maastureista alkavat kieppua päässä. Oluttölkkejä lentelee tienposkeen. Rap-musiikin pauhussa kustaan viiruksia pitkin pikkuteiden pientareita. Aurinkolaseihin ja typeriin hattuihin pukeutuneet honottavat naislaumat tivaavat kyläkaupasta yrttejä, joista ei siellä ole koskaan kuultukaan. Kaikki oluet viedään lauantaiehtoona. Eletään kuin viimeistä päivää ja lähtiessä jätetään viiruksia kihiseviä roskapusseja linjuripysäkille. Jäätelöpaperit juoksevat tuulessa pitkin kylänraittia. Huojutaan polkupyörillä edestakaisin tarktorin edellä ja pysähdellään mihin sattuu. Tungetaan pihaan kyselemään perunaa. Lie huumeissa päivät pitkät, suuret popmusiikkikuulokkeet koko ajan päässä kuin metsurilla harvennuksessa.

Paikallislehden kolumnisti esittää taidokkaassa mielipidekirjoituksessaan tieteellisesti perustellun kuulopuheen pohjalta hyytäviä ennusteita terveydenhuoltokapasiteetin tukkeutumisesta etelän viirusporukan saapuessa läträämään mökeilleen.

Kaiken päälle katoilta putoilevat ja viiltävät, toistaitoiset, helposti fileerauspuukolla peukalonsa lähes irti ja yritä siinä sitten terveysasemalla yhden terveyssisaren voimin pitää tehohoitokapasiteettia paikallisten saatavilla. Lainaapa sisäministeriäkin asiassa. Ja ei suomalainen, siis uusmaalainen suomalainen usko edes pääministeriä, joka sanoo, että nyt ei ole aika mennä mökille. Siis uusmaalaisten. Turkulaiset ja tamperelaiset voivat matkata mökeilleen ja pörrätä marketeissa kuten ennenkin, koska eivät asu Uudellamaalla.

”Rajat kiinni uusmaalaisia virustartuttajia ei pidä tänne päästää!”

Kommentti vähän lipsahtaa maailman ihmisten nähtäville, mutta nopeasti kasvava peukalomäärä vahvistaa sen, että tuolle rohkealle kiteytykselle oli tilausta.

Mökkipitäjänsä paikallislehteä seuraava uusimaalainen uuskaupunkilainen kiemurtelee hiukan huolestuneena seuratessaan veljesvihan purkautumista kolumnin kymmeniin kommentteihin. Suunnitelmat on tehty sulkurajan auettua huolellisesti. Kylmäkallet ovat pakastimessa ja täsmäisku lähimpään citymarkettiin on suunniteltu huolella. Mahdollisiin lähitäydennyshankintoihin on varustauduttu paikallisen urheiluseuran lippahatulla, jonka serkku oli kurillaan tuonut viisikymppisille. Siinä kyllä näyttää valitettavan paikalliselta.

Vielä varovainen soitto mökkitalkkarille, joka oli käynyt vesipumput ja muutenkin katsellut laiturit ja paikat läpi. Puhelussa mainitaan maksusuoritteesta vähän etuajassa. Parempi ehkä on, ettei nyt kovasti puhuttaisi sinne tulosta muille. On kuitenkin vähän ollut sellaista tuntua, että sinne ei meitä etelään muuttaneita nyt niin kaivata. Parempi kun ei sukulaisetkaan tietäis.

No ei kai siinä mitään, ketäs muita te täällä mökillä omissa oloissa tartuttaisitte. Ei, ei meillä ole mitään koronaa. Niin, mutta siellä sitä on niin paljon, että voipa kantautua tännekin. Ties vaikka auton renkaissa. Pitää ny mennä, tossa toisella puolella on lahtelaisporukalla illemmalla kuulemma juhlat, tarttee kaupalta hakee ostokset ja käydä puut kattomassa saunaan.

 

 

Normaali

Poikkeusaika tekee meistä ihmisen

WC-paperin alkuperän vastuullisuuden tarkistaminenkaan ei enää tuntunut maailman tärkeimmältä asialta, kun hanuri kutittaen piti hakea muutama kartonki lisää. Kuvia kantakaupungin kivijalan täydestä hyllystä sentään ehti ottaa; siinä teille automarkettien hysteeriset hamstraajat! Urbaanit katu-uskovaiset hakevat rullan kerrallaan

Kaupunkikolmioihinsa linnoittautunut vallasväkeä ylläpitävä luokka löi luurit päähän ja ryhtyi simuloimaan toimihenkilöminää kotona. Kolmantena päivänä piti jo soittaa poliisille, koska vastapäisen rakennuksen duunareita oli tiheässä lounasringissa ainakin kaksitoista. Kaupunginosaryhmässä kaikuivat kriisitietoisten ohjeet kuuroille korville, joten turha maltillisuus oli nyt syytä hylätä. Yhdysvalloissa kuoli ihmisiä kuin kärpäsiä, mutta siellä vaan myytiin aseita kuin pohjoiseurooppalaisissa sivistymaissa käsidesiä.

Piittaamattomuus tappaa meidät.  Joutilaisuus ja varsinkin välipalojen syönti alkoi paisua ongelma-asteelle. Ajanvietepelien latauslistat takoivat ennätyksiä.

Metsänharvennuksesta soitettiin, että mites, pitäiskö tuossa samalla ottaa nuo pari kuusta tuosta mutkasta. Ei, en nyt päässyt paikalle, koska koronan takia olen sulkurajan takana ja poliisi sekä armeija valvoo rajalla.

”Ai niin, siellä on semmonen. Vieläkö se kauankin kestää?”

Paha sanoa, pk-seudun tautipesäkkeistä ei tahdota, tai ainakaan keskustan ministerit eivät tahdo, että kauhuskenariot yltäisivät syrjäisille rantamökeille ja puoliautioiden taajamien tyhjiin liikenneympyröihin. Vaikka lähin poliisi ja terveyskeskus on kauempana kuin ykköskoti.

Poikkeustilakäyttäytymisen osaamattomuus herättää ankaraa arvostelua yli media-alustojen. Yhdenkin henkilön lähelle oli lihatiskillä tullut toinen henkilö, vaikka juuri oli myyjä ojentamassa maistiaista chorizosta. ”Luulisi nyt riskiryhmäläisen itsekin ymmärtävän”, kirjoitti henkilö tuohtuneena.

Asiakeskeisillä ihmisillä on sosiaalisessa mediassa täysi työ selittää, ettei laumasuoja tarkoita sitä, että naapuria saa Facebookissa haukkua estoitta nimellä, kun se on tunkenut samaan hissiin.

Joutilasta väkeä oli ulkoilutiet mustanaan. Ennen oli väki hulluilla päivillä ja keskuspuisto tyhjänä. Ei olisi muutama vuosi sitten uskonut, että asia voisi olla ihan tasan päinvastoin. Repivä kritiikki elintarvikkeiden kotitoimitusten aikatauluista alkaa kärjistää keskuliikkeiden ja kuluttajien välejä.

Niin vakava kuin tilanne onkin, ei viihteellisiltäkään käänteiltä ole säästytty. Viranomainen, jonka ainoa tehtävä on varmistaa suomalaisille säälliset olosuhteet, jos joku epätodennäköinen poikkeustila joskus iskisi, tilasi ministerin kehuttua televisiossa homman olevan hallussa hengityssuojaimia Kiinasta. Tai pikemminkin Virossa toimivalta yrittäjältä, joka miehineen on tunnettu protestilistoilta ja Seiskasta. Tai siis ehkä kuitenkin toiselta yrittäjältä, jonka ulosottorekisteri ulottuisi peräkkäisinä A-nelosina ulosottoviraston ovelta Harmajan majakalle.

Kukaan ei oikein tiennyt keneltä oli mitäkin tilattu, mutta viitisen miljoonaa veronmaksajien rahoja oli maksettu belgialaiselle tilille. Yrittäjien riita rahojen oikeasta osoitteesta sai ylikierroksilla touhuavat toimittajat laukalle. Perintään oli kuulopuheiden mukaan värvätty myös Helvetin Enkelit, joka sanoutui Twitterissä virallisesti irti koko revohkasta.

Hommahan olisi ollut huoltovarmuusviranomaisille business as jyysyäl, mikäli jostain jotenkin jonkun joltakin tilaama tavara olisi ollut kuranttia. Mutta kun ei ollut. Ja rahatkin oli jo maksettu jonkun tilille johonkin. Kun ministeri on televisiossa luvannut, niin ei siinä enää pikkuvirkamiehellä ole aikaa ryhtyä hankintalakia lukemaan. Tässä oli tosi kyseessä, eikä mikään kauraryynien parasta ennen.

Denieri vinkui, kun ryhdytiin laatumedian johdolla syyllisjahtiin. Ministeri ei tiennyt maan tavan mukaan mitään, eikä ole voinut millekään mitään, eikä tule voimaankaan. Facebook-kampanja ministerivastuun minimoimiseksi oli hyvin organisoitu, eli demaritkin alkavat vähitellen osata peliä.

Poikkeukselliset ajat edellyttivät kuitenkin kollateraalia. Huoltovarmuuskeskuksen poliittinen nimitys sai mennä, syylliseksi piti kuitenkin saada toimituksia tyydyttävä profiili.

Case closed, osanottoni Tomi Lounema.

PS. Yhteisönä selviämme kriisistä. Ehdottaisinkin, että kokoonnumme joka ilta taputtamaan vaatekomeroon itsellemme, koska jokainen voi tehdä vain omat valintansa.

PS2. Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että sairaanhoitajilla on liian pienet liksat.

Normaali

Valmiuslaki keskittää pakkokeinot harvojen käsiin

Meistä hyvin erilaisista ja miksei jossain määrin eriseuraisistakin suomalaisista tulee yksi yhtenäinen kansa, kun poliittinen johto lukee suorassa lähetyksessä vakavan poikkeustilanteen edellyttämää julkilausumaa.

Koronakriisin pahasti myöhästyneen tiedotustilaisuuden alkusuhinaa oli kokoontunut seuraamaan Suomen kansa, vaikka pääministeri osoittikin viestinsä vain median edustajille.

Hallitus ryhtyy nyt kaikkiin tarpeellisiin toimiin koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Kansa vastaanottaa vakavana. Maataloissa, pääkaupungin keskustan kattohuoneistoissa, lievästi hienhajuisissa eläkeläisyksiöissä, pienten taajamien hyvällä maulla remontoitujen rintamamiestalojen oleskelunurkkauksissa, espoolaisissa nollaenergiataloissa, täysperän hämärässä ohjaamossa ja kuntayhtymän terveyskeskuksen taukohuoneessa.

Kansa, eli paperityöläiset, markkinointisihteerit, lukiolaiset, työttömät, eläkkeellä olevat hitsarit, dosentit ja kukkakauppiaat, myyntipäälliköt, sovelluskehittäjät, koululaiset, metsurit, senior advisorit, kaupan kassat, sairaanhoitajat, arkkitehdit, kotiäidit, autonkuljettajat, maanviljelijät, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijat, kunnan- ja kaupunginvaltuutetut, ammattimuusikot, opettajat, suomea ymmärtävät maahanmuuttajat, kustannustoimittajat, sähkömiehet, sosiaalihoitajat, johtajat, toimittajat, varhaiskasvattajat, ravintolatyöntekijät, ylitarkastajat ja siivoojat, sekä lukuisa määrä monen muun ammatin edustajat.

Mediassa koitti kiireiset, voisiko sanoa kiihottuneet ajat. Absurdi ja katastrofielokuvista tuttu virusuhka putoili kaduille ja kauppakeskuksiin pala palalta. Kiinasta kantautui kansainvälisten uutiskauppiaiden välityksellä tietoja massiivisista sairasmääristä ja sadoista, kohta tuhansista kuolleista.

No, se on siellä Kiinassa. Suomi jatkoi normaalia elämäänsä. Metrossa vähän säpähdytti hengityssuoja, joka oli noin yhdellä tuhannesta. Yhteiskunnallisen nokkeluuskilvan puolijoutilaat ammattilaiset alkoivat siteerata sosiaalisessa mediassa ulkomailta kantautuvia asiantuntijoiden varoituksia, joiden mukaan Koronaksi nimetty kulkutauti, virus, pyyhkisi yli koko ihmiskunnan.

Ilmastokriisin kasvavan uhan alla kestämättömästä elämäntavasta uutterasti kanssaihmisiä ojentaneet siirsivät katastrofitähtäimen lyhemmälle matkalle. Oltiinkin pyytämättä ja yllättäen kusessa nyt eikä sadan vuoden päästä. All in.

Toimitusten visualistit loihtivat myöhemmin alan kilpailuissa palkittavia logoja ja tunnisteita, jotta katastrofille saataisi selkeä graafinen ilme. Sähköisten tiedotusvälineiden resurssit valjastettiin täysimääräisesti vallitsevan mediamuodin mukaisesti siihen, että kaikille mahdollisille oville voitiin lähettää seisomaan toimittajia valmiina raportoimaan reaaliajassa, jos ovi sattuisi aukeamaan.

Hallitus valmistelee valmiuslain käyttöönottoa, jotta se voisi nopeammin panna toimeen koronaviruksen leviämisen ehkäisemisen edellyttämiä välttämättömiä toimia.

Kulkutauti oli rantautunut hyvien kansainvälisten kulkuyhteyksien välityksellä hetkessä muille mantereille. Eurooppalaisen sivistyksen syntyseuduilta alkoi kantautua huolestuttavia uutisia. Tartunnan saaneiden lukumäärät kasvoivat eksponentiaalisesti aamu aamulta. Medioissa siirtyivät visualistit tilastograafeihin ja selkeisiin tulostaulukoihin; montako tartuntaa, montako teholla ja montako kuollutta. Luvut paisuivat, seurauksena ennenkuulumattomia rajoituksia ulkomaille makustamiseen.

Suomalaiset uskoivat, että jonkinlainen kriisi tässä saattaa olla edessä meidänkin nurkilla. Lievä ahdistus purkautui jostain syystä ensin vessapaperiin. Markettien hyllyt ostettiin päivässä tyhjäksi. Sitten meni makaronit ja tonnikalasäilykkeet. Ja sitten kelpasi muukin säilyvä. Marketit kilauttelivat arkipäivän myyntiennätyksiä, keskusliikkeet kiirehtivät vakuuttelemaan, että tavaraa riittää.

Hallitus ja terveysviranomaiset puivat uhkan vakavuutta ja sen vaatimia toimenpiteitä. Media otti uutiskiihkosta ilon irti ja faktantarkastajat kertoivat toisilleen, että kukaan ei tiedä oikeita lukuja. Kukaan ei tiedä oikein mistään mitään eikä sitä, mihin tämä johtaa.

Dosentti- ja älymystöpiireissä, sekä osittain sivistyneistössä voimistuva hätähuuto pakkotoimien puolesta tarttui viruksen lailla päivällisillä ja rytmibaareissa median edustajiin, jotka eivät tässä pätemistalvisodassa halunneet jäädä tuleen makaamaan. Puolueiden ydinryhmät availivat ylänappeja ja unohtelivat meikkipusseja kotiin. Tumma ja rypistymätön valikoitui kriisitilanteen käyttövaatteeksi median ristituleen.

Tulosraportointi kaatuneista ja tehohoitopaikkojen riittämättömyydestä purkautui hätäiseksi operaatioksi. Koulut kiinni, koulut auki. Nyt ei auta, pakkotoimia kannatettiin eduskunnassa laajasti ja varsinkin oppositio alkoi esittää tuomiopäivän kysymyksiä. Kuka ottaa vastuun, jos…

Kymmeniä tuhansia suomalaisia hiihtolomanviettäjiä oli juuri virrannut kriisialueilta kouluihin, toimistoihin, asiakastilaisuuksiin, sairaaloihin, asiakaspalvelupisteisiin ja huvitilaisuuksiin. Lapissa oli sesonki kuumimmillaan.

Tauti alkoi levitä hallitsemattomasti, ensimmäinen ns. koronakuolema saavutti uutispöydät. Se on menoa nyt.

Valmiuslain voimaantulon mahdollistamia pakkotoimia alettiin viedä käytäntöön. Tilanne oli kokemattomalle valtionjohdolle varmasti jännittävä, edellinen poikkeustila, joka mahdollisti valmiuslain käyttöönoton oli talvisodan syttyminen 1939. Nyt oltiin vieraan vallan sijasta sodassa virusbakteeria vastaan.

Yli kymmenen henkilön yleisötilaisuudet kiellettiin. Urheilusarjat oli lopetettu jo aiemmin. Palaverit ja kokoukset peruttiin, hengityssuojaimet ja käsidesi vietiin käsistä. Apteekit täyttyivät ihmisistä uudestaan ja uudestaan. Kaikki käsikauppakelpoinen särkylääke kelpasi. Jopa vanhan liiton plasebo, eli aspiriini. Reseptilääkkeiden hamstraus alkoi.

Tilanne näytti olevan karkaamassa käsistä. Ilta toisensa jälkeen riitelivät terveysviranomaiset ja poliitikot televisiolähetyksissä siitä, montako suomalaista joutuu teholle ja montako menettää henkensä. Jos ja jos.

Somessa mankuivat itsensä asiantuntijoiksi määritelleet koko ajan kovempia pakkokeinoja koska kukaan heitä ja Risto Linturia lukuun ottamatta ei ota uhkaa riittävän vakavasti. Kauhutarinat ja huhut kiersivät, binge-sivistyneiden tiikeriäitien ja vimmautuneiden blogistien tykityksessä alkoivat pitkät puukot välähdellä.

Joissakin kannanotoissa vaadittiin jopa valtionjohdon keskittämistä tasavallan presidentin käsiin. Valmiuslaki, vaikka se on vähälle huomiolle jäänytkin, vahvistaa myös presidentin sisäpoliittista asemaa.

Suotuisat kevätsäät ja viruspelko toivat pitkiä jonoja etätyöetuoikeutettua keskiluokkaa pääkaupunkiseudun ulosmenoteille. Muuli hybridimaasturin perässä kertoi varautumisesta pitempään evakkoon. Aletiin olla huolestuneita väestönsiirron aiheuttamasta ylimääräisestä rasituksesta syrjäseutujen muutenkin vaatimattomalle terveydenhoitoresurssille. Sotehommat kun oli rauhanaikana riidelty useammankin hallituskauden kestäessä päivänpoliitiikan välttämättömyyksien paineessa moninkertaiseen maakuntasolmuun.

Kovat ajat vaativat kovia otteita. Viruksen leviämisvauhti näytti kiihtyvän, kuolleita oli jo useita ja tunnetusti piittaamaton keskiluokka virtasi landelle, aika monet myös aikaisemmille kotiseuduilleen tai vähintään äitiensä ja isiensä maille. Sinne eristyksiin, omiin oloihin metsään ja järven rannalle. Jos ruokakin loppuu, niin on ainakin tuoretta kalaa tarjolla 25 metrin päässä.

Valtioneuvosto, yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, päätti 16.3.2020, että Suomessa vallitsevat valmiuslain (1552/2011) 3 §:n 3 ja 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot. Tällä käyttöönottoasetuksella otetaan käyttöön valmiuslaista liikkumisrajoituksia väestön suojaamiseksi koskeva 118 §:n säännös, jonka valtioneuvosto katsoo välttämättömäksi tämän hetkisessä tilanteessa ja oikeasuhteiseksi covid-19 –pandemian leviämisen ja etenemisen hidastamiseksi sekä erityisesti tehohoidon henkilöresurssien riittävyyden varmistamiseksi. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 27.3.2020 ja sen on tarkoitus olla voimassa 19.4.2020 asti.

Uudenmaan maakunnan ja muun valtakunnan alueen välinen liikkuminen estetään hallituksen esityksen mukaan. Perustuslakivaliokunta tarttuu vielä muutamaan muotoseikkaan, mutta uusmaalaisen, etupäässä pääkaupunkiseudun keskiluokan tulva uhkaamaan muita suomalaisia saadaan poliisin ja armeijan toimesta loppumaan perjantaina 27.3.2020 klo 00.00. Sadat poliisit ottavat näyttävillä tiesuluilla maakunnan rajan haltuunsa.

Ruotsissa kolistelevat tukholmalaiset hiihtokeskusten monotansseissa ja akvaviitti virtaa ravintoloissa. Siellä on joko arvostelukykyisempi kansa tai osaamaton valtakunnanjohto. Jää nähtäväksi kumpi, vai molemmat. Suomessa ei saada ravintoloita, baareja, kuppiloita ja yökerhoja kiinni, koska perustuslaki ja elinkeinovapaus. Ja Kainuu, jossa ei ollut tiesulkujen pystytyksen aikaan tiedossa yhtään tartuntaa.

Sen sijaan kynnys rajoittaa kansalaisten perustuslaillista vapautta liikkua valtakunnan alueella ei ollut yhtä korkea. Liikkumista estävälle pakkotoimelle esitettiin hyvät perusteet, mutta kun kyse on perustuslaillisista oikeuksista niin välttämätön on iso sana.

Kansakunnan terveyttä uhkaava kriisi on vakava. Sen mentyä toivottavasti nopeasti ohi ja toimenpiteiden johdosta mahdollisimman pienin vahingoin, on syytä tarkastella äärimmäisellä vakavuudella sitä kuka, ketkä ja miten määritellyillä tarkoilla perusteilla voi pakkokeinoin rajoittaa kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia. Pakkokeinojen käyttöönotto, niiden perustelut, valmistelu- ja hyväksymiskäytännöt, vaikutukset ja seuraukset on uskallettava tutkia ja analysoida tarkasti.

Se ei ole politiikkaa, mutta jos sitä ei uskalleta tehdä, se on juuri sitä. Tähän on ehkä tarpeen lisätä, että perustuslaillisten oikeuksien tarkka vaaliminen ei ole virheiden tai syyllisten etsimistä.

Se olisi politiikkaa.

On ehkä myös syytä pohtia, olisko tällaisessa tilanteessa etua siitä, että valtakunnassa olisi erillinen perustuslakituomioistuin.

PS. Kun ei koskaan tiedä kuka ja minkälaisessa kriisimääritelmässä näitä pakkokeinopäätöksiä on seuraavaksi tekemässä.

PS2. Täältä voi tarkistaa mm. miten pakkokeinojen jatkaminen onnistuu https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

 

Normaali

Korona – joulu keväällä

Disclaimer: Suhtaudun haudanvakavasti kaikkiin Facebookissa esitettyihin huoliin viranomaistoimien riittämättömyydestä ja THL:n osaamattomuudesta. Suhtaudun haudanvakavasti viranomaisten, hallituksen, aluehallintoviraston, näyttelijöiden, muusikoiden, työttömien tohtoreiden, teatterinjohtajien, SM-liigan hallituksen sekä taitoluisteluvalmennuksen tasosta yleishuolestuneiden henkilöiden asiantuntemukseen epidemologian saralla. Yhdyn myös yleiseen kritiikkiin kriisikäyttäytymisosaamattomuudesta ja kiitän Sanna Marinia, joka johtaa robottimaisella johdonmukaisuudella koko osaamatonta valtionhallintoa. Kunhan ei tule hyppimään Janne Vapaavuoren tontille. Mikäli kaikkinainen huumori on kriisitilanteessa mielestäsi vapausrangaistuksen arvoinen rikos, älä missään tapauksessa lue pitemmälle, koska aloittaessasi seuraavan lauseen lukemisen teet sen omalla vastuullasi ja sitoudut samalla vapauttamaan kirjoittajan kaikista vastuista.

Talouden ennustaminen on vaikeaa, ellei mahdotonta. Facebook-seinällä jaetun lehtileikkeen saatesanat saattavat laukaista hyvin arvaamattomia mekanismeja, jotka heijastuvat nopeasti kapitalismin sydämeen eli arvopaperikauppaan.

Kuka olisi voinut arvata, että kehitysmaan torilta jossain kaukana ihmisestä toiseen matkaavan neilikalla koristellun pölypallon näköisen pöpön vauhdikas reissu tyhjentää muutamassa viikossa Citymarketin vessapaperihyllyn Suomen Espoossa.

Voidaan tietysti yrittää kuvata tartuntaketjua. Tarinan nimet on muutettu asianomaisten henkilöllisyyden suojaamiseksi.

Satu, 52, lukee arvostamansa eläkeikään ehtineen, mutta merkittävän uran suomalaisessa liike-elämässä tehneen henkilön Facebook-postauksen. Ei lue arvostetun henkilön postaukseen liittämää monimutkaista tiedeartikkelia, mutta vakavat saatesanat tappavan viruksen räjähdysmäisestä leviämisestä saavat Sadun levottomaksi. Tutun sisustusarkkitehdin postaama kuva ihmisistä työntämässä vessapaperilla lastattuja kauppakärryjä pitkin marketin parkkipaikkaa saa Sadun toimimaan.

Jokke, 54, vastaa kesken kiireisen työlounaan vaimon puheluun. Hän kuuntelee tarkasti kulmiaan nostaen ja päättää liiketuttavalta anteeksi pyytäen puhelun. Kertoo vaimon olevan huolissaan Suomeenkin levinneen Korona-viruksen seurauksista. Liiketuttava kertoo hymähdellen vaimonsa ja tyttärensä hakeneen jo aamulla mankkaalaisen rivitaloasunnon ulkoiluvälinevarastoon kymmeniä rullia vessapaperia. Ja tuoretta leipää pakastimeen. Kaikki ei mahtunut, mutta osa vietiin Leppävaarassa asuvan vaimon äidin pakastimeen.

Jokke tuntee olonsa levottomaksi. Katselee Teatterin Grillin ulko-ovella puhelimeen tulevia peruutuksia kokouksista ja pääjohtajan ohjetta perua kaikki paitsi täysin välttämättömät ulkomaanmatkat. Vilkaisu Iltasanomiin saa jo vähän harmistumaan: SM-liiga pelataan tyhjille katsomoille.

Jokke soittaa toimistolle ja kertoo painuvansa etätöihin himaan. Niin on kaikki muutkin jo tehneet. Hän kurvaa marketin pihaan, jossa parkkipaikkaa joutuu etsimällä etsimään. Mitä täällä tapahtuu? Arki-iltapäivänä täällä ole yleensä ketään. Kaupassa pääsee kiinni viimeisiin ostoskärryihin. Vaimo soittaa. Yksityiskohtaisia ohjeita kuunnellen Jokke suunnistaa ensimmäiseksi pastahyllyille. Makaronit on loppu, tagliatellea on yksi murentunut paketti. Vaimo kehottaa suorassa lähetyksessä ostamaan siinä tapauksessa Pirkkaa. Ei ole sitäkään. Vaimo vähän hikeentyy, koska epäilee, että Jokke ei taas löydä tai ei suhtaudu tarpeeksi vakavasti. Ohikulkeva myyjää vahvistaa, että loppu on. Jokke ottaa italialaisia fusilleja, joita on pari pakettia tähteellä. Vaimo päättää huokaisten puhelun.

Jokke vilkaisee teksti-tv:tä. Pörssikurssit ennätysmäisessä laskussa, hätätilalakeja pohditaan hallituksessa. Jokke miettii hetken omaa salkkuaan, mutta eihän nyt kannata myydä. Mutta tietenkin jos… Ei kannata nyt miettiä. Pieni hiki kohoaa Joken nenän alle. Tuskastuminen on lähellä. Toisiinsa kolahtelevat ostoskärryt aiheuttavat orastavaa pakoreaktiota. Pitää ehkä jotain kuitenkin myydä. Mitä jos asuntolainan korko nousee?

Leipää. Jokke pyrkii tungoksessa leipäosastolle. Vaalean leivän hyllyt tyhjinä. Ruispalat loppu. Kaksi jälkiuunia ja pari grahampaahtoa löytyy. Ei saatana, Jokke alkaa itsekin hiukan huolestua. Pakastekaappien luona kuhisevaan joukkoon hän ei mene. Miettii muita kauppoja lähistöllä, kun löytää suuret metallikorit tyhjinä. Ei yhtään tonnikalapurkkia. Millähän sen korvaa? Vieressä punaposkinen rouva antaa monotonisella äänellä kriisiraporttia puhelimeen. Ei ollut pakattua lihaakaan enää saatavilla. Joken niskakarvat nousevat pystyyn. Pieni poika sivelee mietteliäänä tyhjää vessapaperihyllyä. Vanhempi mies pakkaa vakavana kuviollista talouspaperia kärryyn. No pyyhkihän tollakin, Jokke ajattelee ja ottaa itsekin yhden säästöpaketin.

Hyllyn kulmalta aukeaa näkymä juomaosastolle. Olupullojen kutsuvana kimmeltävä rivistö rauhoittaa. Toisin kuin jouluna on kivennäisjuomaosasto lähes koskemattoman näköinen. Jokke miettii miten kriisitilanne läpäistäisiin ilman tonnikalaa öljyssä ja nostaa kaksi kuuden ison pullon vissypakkausta kärryyn. Huomaa nuoren miehen kärryssä korkean kasan pakastepizzoja ja ajattelee kääntyä vielä takaisin, mutta vastaan käytävällä vyöryvä joukko saa toisiin ajatuksiin.

Kassajono yltää tyhjälle saippuahyllylle. Tuttava huikkaa Jokelle tervehdyksen viereisestä jonosta. Hiukan naureskellaan hamstraukselle. Jokke toteaa vaan tulleensa hakemaan illaksi jotain pientä. Tuttavalla on kärryssään useita paketteja jauhoja ja erilaisia puuroja. Lisäksi useampi paketti talouspaperia. Vaimo oli pyydellyt. Mökille lähdössä huomenna. Jos tää koronahommakin tästä vielä tiukkenee.

Muutama sana vaihdetaan vielä naureskellen jalkapallon EM-kisojen kohtalosta. Tuttava kertoo SM-liigan päättäneen juuri äsken, että kausi loppuu heti. Jokke tyrmistyy, ei playoffeja ollenkaan? Jokke alkaa miettiä olisiko tämä jo ihmiselle vaarallista.

Jokke jonottaa parkkipaikalta pois, kun vaimo soittaa. Oli lähtenyt Prismaan hakemaan lisää vessapaperia, koska Jaana soitti sieltä. Hyllyt kuulemma just täytetty, mutta käsidesiä ei ole sielläkään.

Poikkeusolot, miettii Jokke ja päättää ottaa himassa jallupaukun vaikka kello oli vasta puoli kolme.

 

 

 

 

Normaali