Suomen sivistyneistö ja ihan tavallinenkin Lidl-keskiluokka on ilmoitellut erilaisilla amerikkalaisilla viestintäalustoilla olevansa syvästi huolissaan maamme nuorison lukutaidon heikkenemisestä. Siitä on jälleen saatu varmoja todisteita, sillä kansainvälisessä Pisa-mittauksessa on suomen 15-vuotiaiden lukutaito jatkanut heikkenemistään. Matematiikasta ja muista luonnontieteistä puhumattakaan.

Maailman onnellisin hyvinvointi-sivistysvaltio osoittaa siis degeneroitumisen merkkejä.

Tavallinen ihminen oivaltaa ympärilleen katselemalla joitakin ns. juurisyitä. Joukkoviestintää vastaanotetaan kasvavassa määrin muuten kuin tulkitsemalla kirjainjonoja. Vaikka ikiaikaisen käyttöliittymän avulla saatu informaatio on jossain määrin jostain syystä parempaa, ei traditio tahdo kestää kilpailua.

Jos asiaa oikein tosissaan miettii, niin saattaa oivaltaa evoluution ajavan vääjäämättä ohi arvoladatusta traditiosta, vaikka sitä kuinka väitettäisi paremmaksi kuin korvaavia keinoja välittää ja omaksua tietoa.

Ihmiskunta elää alati erilaisten mystisten uhkien alla sotien, tapellen, ryypäten, melskaten, vihapuhuen, teeskennellen, varastellen, valehdellen, uhrautuen, rakastaen, kilpaillen, häviten ja voittaen.

ATK kehittyy ja on jo kuulemma lähtenyt käsistä ja muuttunut AI:ksi, eli tekoälyksi. Tekoälyn pelko lie aiheellinen, koska tekoäly on ihmisen tekemä, eli mahdollisesti huonosti tehty. Mikäli nyt pikaisesti kelataan läpi luomuälyn saavutukset suhteutettuna arvoihimme ja muihin poliittisen kilpailun tuoksinassa keksittyihin ylevyyksiin.

Tuntuu vallitsevan käsitys, jonka mukaan jollekin pinnalle kuten vaikka paperilla erilaisia äänteitä simuloivilla merkeillä siirtyy välitettävään informaatioon jotain suurempaa arvoa, kuin vaikkapa matkapuhelimella napattuun muutaman lauseen puhuttuun videoon.

Suurinta hätä on tietysti kuihtuvassa mediassa, joka menneinä suuruuden aikoinaan kääri satumaisia voittoja ja perusteli puunjalostusteollisuuden iloksi valtavia paperinkäsittelylaitoksia, jossa präntättiin sanoja ja kuvia paperiläjälle. Paperin ja painomusteen monopoli on hiipunut uskomattoman hitaasti.

Eurooppalais-luterilaisessa maailmassa ratkaiseva askel otettiin niinkin myöhään kun vuona 1455, kun Mainzissa painettiin ensimmäinen latinankielinen raamattu. Yhtä kaikki, painotuote loi ennenäkemättömän tehokkaan aatemarkkinoinnin välineen, jota henkimaailmoilta sortomandaattinsa saaneet vallanpitäjät reguloivat yksinoikeudella iät ja ajat. Sittemmin on tullut kilpailemaan kaiken maailman pääomia, sotia ja rauhoja sun muita huutomerkkisarjoja. Eurooppalaisessa kulttuurihegemoiniassa pysyäksemme.

Kirja on paperikasa, johon on kirjaimin kuvattu jokin rajattu ja jäsennelty tietokokonaisuus tai tarina. Sivistyshistoriamme on säilötty näihin esineisiin. Merkittävintä lisäarvoa ihmiskunnalle on Gutenbergin kehittämä skaalautuva viestinvälitysmenetelmä tuonut luomalla keksittyjen kertomusten massamarkkinan. Kirjallisesti lahjakkaiden henkilöiden kehittämät todellista ympäristöä simuloivat keksityt tarinat ovat nousseet milloin moraalisiksi ohjenuoriksi, milloin valloitussotien oikeutukseksi.

Suomalaista elämänpiiriä tarkasteltaessa henkistä perimäämme ovat tietysti ison kirjan lisäksi muokanneet merkittävästi esimerkiksi viihteellinen ja fiktiivinen tarina seitsemästä veljeksestä. Tai tapahtumamaisemana edellistä sotaa Venäjää vastaan käyttänyt Tuntematon Sotilas. Josta tehtyä elokuvaa näytetään valtiontelevisiossa kerran vuodessa muistutuksena jostakin. Totuusarvoltaan lie kuitenkin raamatun luokkaa. Oudoimpia piirteitä kirjastojen ylevissä hiljaisuuksissa edustaa Alastalon salissa -niminen kirja, jonka sitä maailmanluokan sanataiteena pitävistä on lukenut noin joka viideskymmenes. Todella tylsä kyllä onkin, olen lukenut.

Ei voi olla pohtimatta minkälaista tavaraa tekoäly suoltaisi tarinatehtävän saatuaan. Tulisiko Haavikkomaista kirkasta kyynisyyttä tihkuvaa melodraamaa tavallisen ihmisen maailmankapeudesta? Tulisiko hillitöntä jälkimodernistista pano- ja ryyppäysrevittelyä Salaman tapaan? Vaiko tylsää slaavilaista ojan solinaa sirpakähkösittäin ja sofioksasittain? Vaiko koko kaanonin yli jyrisevää ja äänivallin puhkaisevaa mirkkarekola-aleksiskivi-artopaasilinna-kaariutrio-hansselo-mikiliukkonen -cocktailia, jonka jälkeen kukaan eikä mikään olisi entisellään? Tai ties vaikka kuitenkin tulisi puhkiovelaa ATK-propagandaa varsinaissuomeen sijoittuvan väkivaltaisen salapoliisikertomuksen muodossa?

Odotan suurella mielenkiinnolla. Ja etenkin Antti Majanderin kritiikkiä. Ja kirjailijaliiton lakkoa.

Yhtä kaikki. Sivistys perustuu edelleen erityisesti kirjoituksen avulla omaksuttuun tietoon tai kokemukseen. Kuviteltu lukeneisuus on ihmisarvon mitta.

Aina voi tietysti miettiä vaikkapa sitä, että minkälaista jälkeä olisi saanut aikaan mielenterveyspuolella Dante Alighieri, jos hänellä aikoinaan olisi ollut käytössään tekoälyllä maustettu nykyaikainen videotuotanto-ohjelmisto ja hirmuisesti laskentatehoa. Tai Citizen Kane olisi ollut vain kirja.

PS. Pyysinpä sitten tekoälyä (ChatGPT) laatimaan modernin suomalaisen romaanin synopsiksen. Tekoälypä laati:

”Väritön Horisontti” sijoittuu Helsingin sykkeeseen, missä nykypäivän kaupungin vilinä ja yksilöiden väliset etäisyydet ovat yhtä olennainen osa tarinaa kuin sen päähenkilöt itse. Tarina seuraa nuorta arkkitehtiä, Leenaa, joka yrittää tasapainoilla uran vaatimusten, ihmissuhteiden ja oman henkilökohtaisen kasvunsa kanssa.Leena löytää itsensä upotettuna betoniviidakkoon, jonka korkeat rakennukset kuvastavat hänen oman elämänsä kompleksisuutta. Hänen työnsä vaatii tarkkuutta ja innovaatiota, mutta samalla se imee hänet mukaansa kylmään kaupunkiin, jossa tunteet jäätyvät ja elämä muuttuu yksitoikkoiseksi.Kun Leena kohtaa salaperäisen valokuvan vanhasta rakennuksesta, hän aloittaa matkan menneisyyteen ja yllättävien henkilökohtaisten paljastusten äärelle. Kuvan myötä hän kohtaa myös Alexanderin, taiteilijan, joka näkee maailman eri silmin. Heidän kohtaamisensa avaa Leenalle uusia näkökulmia ja saa hänet kyseenalaistamaan niin oman työnsä kuin kaupungin rakenteetkin.”Väritön Horisontti” kietoutuu yhteen kaupunkiympäristön ja ihmisten välisten suhteiden monimutkaisuuden. Se on moderni tarina yksilöllisyydestä, kaupungin sykkeestä ja siitä, miten värit voivat löytyä harmaudesta, kun uskalletaan nähdä elämä uusin silmin.

Kirjailijaliitto: Vaara ohi toistaiseksi.