Maalaisjärki vs. Predator

Eli kuinka hyvinvointiyhteiskunta hoitajamitoitti, edisti Keski-Aasian keuhkoterveyttä ja tuhlasi rahansa Euroopan energiamarkkinoille

Ajassa vellova poliittinen keskustelu suomalaisten oikeudesta pitää ihmisarvonsa myös ikääntyessään on sisällötöntä hölinää, jossa vilahtelevat hoitajamitoitus ja paljon muita tyhjiä hallintokielen uudissanoja.

Monet ihmiset tarkoittavat toimillaan perimmillään hyvää. Myös poliitikot joitakin poikkeuksia luettelematta. Suomalaisen yhteiskunnan kehittäminen on ajautunut taloudelliseen kriisiin, koska poliittinen sota vallasta on sitä vaatinut. Yhteiskunnan varallisuus ja tulot eivät enää riitä kattamaan tuhansien lakien edellyttämiä hyvinvointivelvoitteita, joita on muutaman viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana maan poliittinen johto virkamieskunnan väsymättömällä tuella itse itselleen määrännyt. Ja lisää tulee päivittäin.

Elämme maailman- ja instagram-aikaa, jossa loogiset ja tunnettuun luonnonjärjestykseen perustuvat todistelut saatetaan kumota poliittisesti tarkoituksenmukaisempien totuuksien tieltä. Aatteet, tunteet ja lyhytjänteinen poseeraaminen ovat poliittisesti arvokkaampia perusteita kuin matematiikka tai se kuuluisa maalaisjärki.

Maalaisjärjen ongelma on sen epämuodikas brändi. Maalaisjärki samaistetaan jostain syystä edistyksellisemmissä piireissä maalaiseen konservatismiin. Ja sitähän se on. Vuodentuloon liittyvien kokemusperäisten käytäneiden kunnioittamista ja edelleen kehittämistä. Kun puhumalla ei selvitä.

Toki voisi ajatella känsäisten käsien maailmaa myös sellaisena, jossa vinttikamarissa tähtiöinä tarpeeksi unelmoitua lähdettäisiin paremmassa paidassa hakemaan Kelasta se mikä jokaiselle kuuluu. Vaikka ei ole paljon. Mutta paikallisesta säästöpankista saa pyytämällä lisää lähes nollakorkoista lainaa. Poikettaisiin osuuskaupasta paistinmöhkäle ja muutama keissi kaljaa. Sitten vielä monopolista jallu tai pari. Mietittäisi pirssimatkalla tiluksille minkälaista olisi olla laulaja-lauluntekijä. Miksei sitäkin voisi kokeilla. Tai kuvata ja editoida hassuja traktorivideoita YouTubeen. Ja viikonloppuna mentäisiin kylän liikenneympyrään pysäyttelemään liikennettä ja vastustamaan Sudanin kuivuutta sekä puutteita varhaiskasvatuksen sukupuolisuussensitiivisyydessä.

Pelottavana näemme eurooppalaisen poliittisen ylhäisön kohoavan luksuksessaan yli peltojen, pajojen, pankkien ja tehtaanpiippujen. Saksalaisten loistoautojen peräpenkillä harjoitellaan naamanilmeitä globaalin osattomuuden julkiseksi suremiseksi. Suurituloiset vuodattavat kyyneleitä pienituloisten vaikeuksista. Kaikkein parhaimmassa asemassa olevat hiovat joukolla pilkunpaikkaa lauseessa, jonka tavoitteena on pitkällä tähtäimellä parantaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ahdinkoa.

Jostain syystä maailma kuitenkin kulkee päinvastaiseen suuntaan. Mutta syy ei ole missään muualla kuin samoja etuja nauttivan kanssatoimihenkilön väärässä yhteskunnallisessa visiossa.

Suomalainen jättää kaupassa hyllyyn paljon sellaista, mitä ostoskoriin aiemmin tottumuksesta mätettiin. Elintarvikkeiden hinnan määräävät keskusliikkeet raportoivat ennennäkemättömiä voittoja. Tuvan lämmittäminen sähköllä saattaa tulevana talvena olla liian kallista. Illalla kuullaan uutisista omistajaohjauksen poliittisista nyansseista ja tarpeesta varautua jopa energiaevakkoon.

Mutta suomalaisten veronmaksajien tuella on sen sijaan onnistuttu vähentämään kirgisialaisten tupakointia, koska kehittynyt hyvinvointiyhteiskunta ei halua synnyttää vaikutelmaa itsekkyydestä. Keski-Aasian keuhkoterveys tarvitsee panostamme.

On siinä poliitikolla kestämistä, kun kansalaiset eivät ymmärrä tässäkään asioiden suhteita. Pari miljoonaa ei ole paljon, mutta ei välttämättä ole 12 miljardiakaan. Populistit tarttuvat juuri näihin muutamiin miljooniin, mutta siihen voi kuitenkin luottaa, että Suomen hyvin informoitu kansa on vakaa eikä lähde barrikadeille.

PS. Valtionjohto on koko itsenäisyytemme ajan turvautunut vaikeina aikoina alkoholin tuomaan hetkelliseen helpotukseen. Ei siinä ole mitään ihmettelemistä.

Normaali

Yksi kommentti artikkeliin ”Maalaisjärki vs. Predator

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s