Jusa kompasteli kuistilla mölkkypalikoihin. Tyhjät tölkit rämisivät portaita alas, kun hän kumartui kaiteen yli ja tööttäsi punavaahtoiset yrjöt kanervikkoon.

Mustat haituvat silmissään hän pyyhki käsiään ryppyisiin pellavahousuihin ja yritti pysyä polulla. Pihaan kaatunutta puuta ei suuremmin ehtinyt ihmettelemään. Venettä ei laiturinkupeessa näkynyt, sen sijaan laiturin päässä makuupussilta näyttävä mytty ja tyhjiä pulloja.

Hyttyssavun maku suussa puhallutti napakan jälkiyrjön, pani kävyt pomppimaan kivisellä polulla.

Riku ja vene. Ei venettä eikä Rikua. Kauhu takoi otsassa kankkusta lujempaa. Sumea kuva veneessä heiluvasta Rikusta sirahteli aivoissa.

Jusa kääntyi ympäri ja kompasteli takaisin polulle. Puhelin. Missä on mun puhelin. Jusa jyräsi sisään mökkiin. Maisan kuontalo paistoi vilttikasasta ja avaamattomassa vuodesohvassa kyyhötti Jenni punaisessa hupparissa.

Riku oli hävinnyt. Missä se puhelin on. Jusa tempaisi kumisaappaat jalkaan ja painui takaisin ulos. Kuistin pöydällä oli ryyppytauhkan seassa puolikas jallupullo. Muistikuva jallua tuputtaneesta Rikusta läiskähti tajuntaan. Jusan kädet tärisivät kyynerpäitä myöten. Alaruumis tuntui veltolta ja mahassa kiersi. Kabanossiin tumpattu rööki pani yökkäämään.

Aurinko paistoi nopeasti liikkuvien pilvien lomasta. Jusa katseli filmiä itsestään ja raapi pistelevin käsin kutisevaa päätään. Itkunsekainen yökkäys painoi kumaraan.

Ei voi olla. Missä Riku. Vene oli poissa. Soitan johonkin. Missä puhelin.

Jotenkin se oli kai autossa. Mökin nurkalta näkyi auringonkaistaleessa harmaat jalat.

Riku makasi nurmikolla selällään. Mahan päällä oli Asterix ja Kleopatra.

– Kato moro. Ei muuten maistu yhtään kossu jaffassa. Kokeile.

Jusa istahti pumppu helpotuksesta takoen nurmikolle.

– Pitäisköhän hakee se vene tohon omaan laituriin, ennen kun se naapurin jengi herää. Et nimittäin jääny koviin hyviin väleihin niiden kanssa.

Jusa katseli rakastavan hetken Rikua ja tempaisi huikan keltaista.

– Pitäis.