Poseeraaminen, esiintyminen, itsekorostus ja muu yleinen kynttilän vakan alla pitämättömyys on saavuttanut myös pimeän pohjolan.

Youtube-monologia, keskustelutilaisuutta, tempausta, happeningia, keräystä ja muuta mölinää on käyttöliittymät täynnä. Aika on ollut erityisen otollista elävän kuvan avulla itsestään pakolla julkkiksia tekeville. Taikaa ei voi kyseenlalaistaa, koska kuka tahansa hevosennaama näyttää tulevan rikkaaksi kertomalla avoimesti roskien viennistä ja sukan katoamisesta kymmenille tuhansille seuraajille.

Mitä olisikaan Jeesus saanut Youtubella aikaan. Ja kuka olisi tullut tubebattlessa vastaan? Broidi?

Luulisi tämän pohjalta, että kaupallinen televisio viritettyine tuotantoresursseineen ja rautaisten ammattilaisten alihankintaverkostoineen veisi kaiken. Mutta ei vie, ei.

Psykedeelisiä ohjelmaformaatteja, joissa virattomat näyttelijät ja marketkonsulenteiksi vajonneet missit laulavat karvahattu naamalla. Samat noin kymmenen kyllästyttävää maneerinkantotelinettä sekä Vappu Pimiä ja Mikko Leppilampi arvuuttelevat, että onkohan siinä nyt Chisu vai Seppo Taalasmaa.

On syytäkin järjestää neljätoista gaalaa vuodessa, johon raahataan puhelinoperaattorien ja Veikkauksen markkinointiväki dokaamaan. Sitten lavalla käy koko toimiala kiittämässä jotakin tuttua tasa-arvotaistelijaa ja superihanaa tai vielä superihanampaa tuottajaa ja sen romanialaista katukoiraa.

Ja ne ammattitaidoillaan häikäisevät gameshow-juontajat pääsevät yhä uusille huikeuden ja uskomattomuuden tasolle. Ja saavat pienoispatsaita nöyrästä kansanpalvelemisesta, koska itsensä esittäminen pahvikulisseissa on kovaa työtä. Siinä laitetaan itsensä likoon ja uskalletaan heittäytyä.

Upeaa, ihanaa ja uskomatonta on yhtä soittoa, vaikka se tavallinen ihminen tv-tuolissaan vähän välillä epäileekin. Tuollakin on silmäpussit.

Suomi on pieni maa, joten yleisö on aika pieni. Olisi luullut, että kun mustista puvuistaan voimaantunut ministeriporukka pakottaa tartuntatauti- sekä muiden tarvittaessa laadittujen lakien nojalla ihmiset pysymään himassa, olisi televisiolle avautunut tuhannen mainostaalan paikka. Ei avautunut, ja syitä on monia.

Samat formaatti formaatilta heikentyvät pahvikulissihuikeudet keräsivät ihan yhtä vähän katsojia kuin vapaassakin maailmassa. Uusia ei tullut, koska tuotantoväki ei päässyt alan messuille matkailemaan ja siinä sivussa huomanneet aamulla ostaneensa jonkin kurkku perseessä -vuorellekiipeämisformaatin. Siinä Jukka, Jyrki ja pari influensseria kiipeävät Kolille kotimainen kurkku perseessään. Ja puoleen väliin pitää olla.

Vielä ei ole tainnut kukaan kannella tasa-arvovaltuutetulle Big Brotherista tai TIS-formaateista. On yhteiskunnallisesti vähintään arveluttavaa jatketusti alleviivata jonkun henkilön selvästi vaatimattomia hengenlahjoja.

Syyllisetkin kaupallisen television alennustilaan ovat toki tiedossa. Yleisradio kilpailee epäreilusti verorahalla ja internet pilasi kivijalkakaupan lisäksi myös television. Oikeastaan Yleisradion syyttely tässä paljastaa juuri sen oikean syyn, joka selviää katselemalla Ylen lähetyksiä. Sadoilla miljoonilla ja tuhansilla työntekijöillä ei saada aikaan yhtään sen ihmeellisempää laatua kuin kaupallisella puolellakaan.

Aika moni intelligentsiaan itsensä lukeva piti aikoinaan yhteiskunnallisesti vaarallisena sitä, että kaupallinen tv-kanava lähettää uutisia. Nyt moni heistäkin (vaikkakaan eivät joka paikassa myönnä) katsovat MTV:n uutisia, koska siellä uutisoidaan ajankohtaisista asioista.

Ylen uutiset on vajonnut tyystin toteuttamaan kuvituskuvan tuella yhteiskunnallista agendaansa, joka loittonee päivä päivältä suomalaisten arjesta. Sisällöstä kivointa on ne ulkomaille lähetetyt sketsihahmot.