Etätyöaika näyttää tiivistäneen erilaisten mielipidekuplien sisäilmaa melko tavalla. Politiikassa toimiva huomaa sen siitä, että nokakkain käyty keskustelu vaikkapa nyt poliittisten ryhmien erilaisista näkemyksistä on tavannut olla erimielisyyksistä huolimatta jossain määrin toverillista.

Nyt pikemminkin Twitterissä ja Facebookissa välitettävät käsitykset lipsahtavat helposti poliittista oppositiota kohtaan lähinnä epäselvästi määritellyksi antipatiaksi. Koska vaalit ja yleisö.

Teamsin välityksellä maailmaa katsova näyttää uppoavan usein myös ihan omaan kuplaansa. Tämän voi päätellä kulmikkaista purkauksista, jotka eivät enää rajoitukaan laskelmoivaan politikointiin.

Someaikana tikkujen raapiminen omalla pihalla ei jää omalle pihalle. Pahimmassa tapauksessa paikalle tulee karhuryhmä ja syyttää yrityksestä polttaa naapurin talo. Tilanne mutkistuu, kun paikalle saapuu toisen puolen naapuri, joka väittää antaneensa raapijalle tikut ja vieläpä käskeneensä raapimaan.

Joillakin pihoilla raavitaan innokkaasti takkatikkuja tontin rajoilla. Naapurin soittama karhuryhmä pysäytetään isolla porukalla jo hyvän matkan päässä. Jaetaan puhelinvideoita, joissa selostetaan kuinka taantumuksellinen poliisivaltio uhkaa ihmisoikeuksia.

Pahantahtoinen näsäviisaus on uusi kansallisurheilu, jossa henkilöön menevä mikrohyökkäys tuntuu olevan paras puolustus. Ollaan kuin rivimiehet 30-vuotisessa sodassa; kukaan ei oikein kunnolla tiedä miksi soditaan, mutta vihollisen kimppuun käydään säälittä, vahingoittaakseen, tappaakseen.

Poliittinen atmosfääri on oma lukunsa, kuplan sisäilmaongelmiin on totuttu. Mutta ei tarvitse kuin selata hetken vaikkapa kaupunginosaryhmää, niin huomaa, että jonkin avauksen viattomuudesta tai aiheesta huolimatta viimeistään kolmas kommentti on tarkoitettu satuttaamaan jotakuta.

Kukin tyylillään, enkä jaksa uskoa, että ennen oli viisaammin.

Somesta päätellen näyttäää suurin puute olevan edelleen siitä mitä eniten tarvittaisi.

Se on suhteellisuudentaju.