Ainakin suurin osa. Aamuinen kävelymatka Lauttasaaresta Ruoholahteen oli jalkamiehen perspektiivistä kuitenkin suorastaan hämmästyttävä.

Suurin osa pyörällä iilmeisesti ansio- tai vapaaehtoistyöhön kiirehtivistä ei näytä piittaavan liikennesäännöistä lainkaan. Mikäli autoja tai muita ajoneuvoja ei näytä törmäyskurssille sattuvan, ei punainen valo pidättele oikeastaan ketään. Jalankulkijat väistelevät parhaansa mukaan.

Katuun Lauttasaarentien puolella sillan alkupäähän maalatut pyörätien kulkusuuntaa määrittävät nuolet ovat kivaa kaupunkitilan kuvitusta, mutta oikeastaan minkäänlaista ohjausvoimaa ei niillä näytä olevan. Suurin osa keskustaan päin pyrkivistä puski vastavirtaan.

Yleisen faktatiedon mukaan erilaisten sääntöjen noudattaminen on suorassa suhteessa väärinkäytösten sanktiointiin.

On myös niin, että sääntöjen noudattaminen on korkeaakin yhteiskuntamoraalia soveltavien piirissä niiden suhteessa arkijärkeen ja omiin tavoitteisiin liittyvään käytönnöllisyyspyrkimykseen. Eli siis kun asetetun säännön rikkomisesta ei havaita koituvan välitöntä haittaa, sanktiosta ei käytännössä ole pelkoa ja säännön noudattaminen on ristiriidassa oman välittömän tarpeen, eli useissa tapauksissa kiireen kanssa, ei sääntöä katsota tarpeelliseksi noudattaa.

Toisaalta todennäköisyyslaskennan parhaiden periaatteiden mukaisesti voitaneen todeta, että pyöräilylle suotuisten olosuhteiden kohentuminen ja sen myötä myös tottumuksiin nähden epämukavan säännöstön ja ohjauksen lisääntyminen johtaa vääjäämättä myös onnettomuuksien lisääntymiseen.

On perin toivottavaa, että polkupyörää tai potkulautaa ajoneuvoinaan käyttävät tyytyisivät samaan kuin muukin liikenne on joutunut tottumaan. Olisi pöyristyttävää nähdä, kuinka vaikkapa rekkakuski päättäisi olla noudattamatta punaista valoa, koska muita autoja ei risteyksessä juuri sillä hetkellä havaitsisikaan. Toki mahdollista, mutta äärimmäisen harvinaista. Tai kärkikolmio olisi autoilijalle vain ohjeellinen kiireen haitta.

On siis toivottavaa, että liikennekäyttäytymisessä ei moraalin lipsuminen ala yleistyä. Tulee nimittäin raatoa ja raajarikkoa enemmän kuin haluaa edes kuvitella.

Olen asunut väkirikkaissa maissa, jossa vaikkapa liikennesääntöjen noudattaminen on lähinnä hölmön hommaa, vaikka se kuinka riskeeraisi hengen ja terveyden. Ja aika tavalla riskit myös realisoituvat.

Pyöräily on kiva ja kansanterveyttä edistävä tapa liikkua myös kaupungissa. Ja pyöräilijät ovat epäilemättä melkein kaikki mukavia, lainkuuliaisia, kierrättäviä, tasa-arvoa kannattavia ja ääriliikkeitä vastustavia kunnon kansalaisia. Jotka eivät harkiten tai tuottamuksellisesti yleensä riko kaikkia koskevia sääntöjä.

Sitten on tietysti niitä, jotka eivät nuoren ikänsä, päihtymyksen tai tai muun melko yleisen syyn johdosta edes tiedä tai ymmärrä sääntöjä. Tässä valistus ja ohjaus vaikuttaa ainakin osittain.

Vastuu lähiaikojen kehityksestä on nyt niillä, jotka kaupungin liikennettä ja siten sen turvallisuutta suunnittelevat. Autojen nopeuksia voi laskea vain nollaan asti. Kaikkien liikennemuotojen itsetarkoituksellisessa eristämisessä on yhteiskunnan rajahyöty äkkiä vastassa. Jos sillä nyt joku arvo on.

On toivottavaa, että kaupunki ei edistyspäissään muutu havainnekuva-liikennekaupungiksi, jossa oikein kukaan ei pääse sääntöjä noudattamalla säällisessä ajassa oikein mihinkään. Sujuvuus kun ei näytä tälläkään hetkellä olevan kovinkaan merkittävä muuttuja suunnittelijan yhtälössä.

Mikäli säännöt tuntuvat olevan itsetarkoituksellisia ja pelkästään niiden laatijoita varten, yhä useampi jättää niitä noudattamatta. Seuraa inhimillisiä tragedioita.