Minä on meidän vihollinen

Minä.

Minä siis, olen lopettanut lihansyönnin. Lehmien elättäminen aiheuttaa 15% maailman kasvihuonepäästöistä, vie kasvisruuan maailman lasten suusta ja yhteiskunnan eriarvoistumiskehitys repeää hallinnasta.

Minä olen lopettanut alkoholinkäytön. Viinan tekeminen kuluttaa hälyttävän paljon planeetan vesivaroja ja kuskaaminen aiheuttaa valtavat hiilipäästöt. Alkoholin myynnistä saadaan valtiolle vuosittain verotuloja melkein puolitoista miljardia euroa, jota käytetään esimerkiksi Itämerta rasittavan laivabisneksen tukiaisiin sekä saastuttavan teollisuuden ylläpitämiseen.

Minä en voi edes ajatella tupakoivani, koska hajoamattomat tupakantumpit saastuttavat maaperän ja passiivinen tupakointi tappaa viattomia lapsia. Tupakkayhtiöiden voitot menevät veroparatiiseihin, mutta näissä maissa ei ole edes toimivaa joukkoliikennettä saati kunnon KELAa.

Minä olen nähnyt poliittisen päättäjän tupakoivan. Miten sellaiseen ihmiseen voisi kukaan luottaa.

Minä tunnustan, että joskus syyllistyn autolla ajamiseen. Ajatus ilmakehään pääsevistä pienhiukkasista aiheuttaa paniikkikohtauksia ja tuskanhiki valuu silmiin aiheuttaen kävelijöille ja pyöräilijöille vaaratilanteita. Kuoleeko valaat ja kehitysmaan taimet juuri minun hiukkaseeni? Lohduttaudun heikkouttani sillä, että ei sitä voi tietää kenen hiukkanen tekee armoniskun.

Minä huiskutan kiitollisena kauniille rouvalle, joka pyyhkii jonon ohi sadan tonnin Teslalla. Vastuullisille ihmisille on varattu oma kaista, mikä on täysin perusteltua, koska he uhraavat noin valtavan summan pienentääkseen tuottamaansa taakkaa ihmiskunnalle.

Minä olen jättänyt sukumetsät rämettymään, koska ei ole varmaa sattuuko puuta kun se kaadetaan. Mutta tämä on tällaista tunnehöpinää; oikea syy on se, että puunkaato tulee kieltää lailla, koska hiilinielu pienenee, kehitysmaat kuivuvat entisestään ja mannerjäätiköt sulavat aiheuttaen meriveden nousun Helsingissä Kallion kirkolle asti. Maapallon vesivaroja älyttömällä tavalla tuhoava selluteollisuus joutaa historiaan. Työntekijät tarvitaan hoivatyöhön ja nuoremmat voi mennä Espanjaan tarjoilijaksi. Ei ilmastokatastrofi tunne valtioiden rajoja.

Minä voin vain toivoa, että EU olisi järkähtämätön asiassa, eikä kuuntelisi Suomen metsänomistajia. Suomen metsät ovat globaalia omaisuutta. Kun muu Eurooppa on hyödyntänyt kaikki metsänsä olemattomiin noustakseen köyhyydestä ei meillä ole oikeutta vedota siihen. Meidän tulee taistella ilmastonmuutosta vastaan siirtämällä kaikki päätökset metsien hoidosta Helsingin kaupunginvaltuustolle. Siellä on osaamista ja aikaa pienimmillekin nyansseille. Moni siellä on nähnyt puita läheltä, koska on kävellyt lähiömetsän läpi kouluun.

Minä ymmärrän väkirikkaiden kehitysmaiden, kuten Kiinan ongelmia. Markkinatalouden keksinyt ja turhilla kulutustarpeilla koko historiansa ajan maailmaa haitannut Yhdysvallat on Kiinalle velkaa tuhat miljardia euroa.

Minä voin vain kuvitella mitä Kiinan valtio saisi kansalaistensa hyvinvoinnin ja tasa-arvon eteen aikaan, jos Yhdysvallat maksaisi velkansa kiinalaisille.

Minä menen kylmään kotiin laskemaan varojani, koska Fortumin mainos televisiossa lupasi yhden sähköyhtiön pelastavan Äiti Maan. Se ei tietysti halvimmilla markkinahinnoilla onnistu, mutta rahani riittävät juuri ja juuri. Toivottavasti ei talvella ole kylmä.

Minä tunnen sääliä suomalaisia kohtaan, joille liian matalat tulonsiirrot eivät mahdollista osallistumista Äiti Maan pelastamiseen.

Minä haluan pelastaa maailman, vaikka suomalaisista suurin osa elää kuin viimeistä päivää. Jos he olisivat kuten minä, ei meillä globaaleilla ihmisillä olisi mitään hätää. Me eläisimme yhdessä ja menisimme käsi kädessä sukupuolista piittaamatta julkiseen tarveydenhoitoon ja sieltä yhteiskunnan järjestämän joukkoterapian kautta luistelemaan yhteiskunnan ylläpitämälle jääradalle. Siellä on mailapelit kielletty, koska se on kilpailua. Sitä ei voi sallia, koska ihmiset ovat oman valintansa ulkopuolella fyysisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia. Kaikki eivät voi olla hyviä jääkiekossa, joten se on kielletty.

No, tämä on tietysti utopiaa, mutta me voimme muuttaa maailman. Kaikille ei voi olla mieliksi, mutta minä tiedän, että klassikkonsa paperilta lukeneet käyttävät paljon aikaansa komiteoissa ja vaikuttamistyössä, jotta se muuttuisi paremmaksi.

Minä tiedän, että on paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä tekevänsä rikoksia ilmastoa ja ihmiskuntaa vastaan menemällä lentokoneisiin, syömällä lihaa, polttamalla tupakkaa, palauttamalla rikollisia kehitysmaihin, äänestämällä oikeistoa ja pelkäämällä intersektionaalista feminismiä. Lisäksi on paljon kehittymättömiä ihmisiä, joille minä on tärkeämpi kuin maailman ihmiset.

Entisen nuorisopoliitikon sanoin: ”Minun on pysyttävä kovana taistelussa paremman maailman puolesta, koska minä olen itseni ovelin vastustaja.”

Minä tappaa meidät.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s