Koronan aiheuttama etätyöbuumi pakotti suurimman osan toimihenkilöistä etsimään itselleen uuden työminän. Työsuhteesta riisuttiin yhtäkkiä päivittäiseen esiintymisasuun liittyvät huolet, siirtymärituaali ja pakolliset kuulumiskatsaukset. Lisäksi hupenivat mahdollisuudet esiintyä erityisen eduksi niiden silmissä, jotka tuotetusta työpanoksesta kenties eniten hyötyivät, eli esimiehet. Päälliköt ja johtajat.

Joillekin, lähinnä suorittavaa istumatyötä tekeville, oli muutos onnenpotku. Ohjelmoijat, vaikkapa, kiittivät ylempiä voimia työrauhasta ja suoritusvapauden lisääntymisestä. Tutkijat, analyytikot ja jopa puhelinmyyjät löysivät itsensä olohuoneen sohvalta. Tekemässä sitä mitä ennenkin, mutta vähän tehokkaammin.

Kesken työpäivän saattoi pistäytyä lenkille koiran kanssa, käydä kaupassa tai salilla. Tomumajan sijainnin merkityksen haihtuessa kuin sosiaali- ja terveysministeriön arvovalta saattoi siirtyä vapaa-ajan asunnolle, Lappiin tai vaikkapa Fuengirolaan.

Yhteistyön koordininointia harjoiteltiin kokoussovellusten avulla. Ei se ole sama, sanottiin. Ei ne toimi. Mutta hiukan kivikkoisen alun jälkeen palaverit ja asiakastapaamiset näyttivät hoituvan näinkin. Sama joutava jutustelu oli mahdollista myös etäyhteydellä, joskin se vei työajasta, nyttemmin siis ajasta, huomattavasti pienemmän palan.

Yritysten ja toimipaikkojen johto ja etenkin välijohto joutui uuden eteen. Päällikkö, jonka ovi oli aina auki alaisten huolille huomasi, että reaktiivista satunnaisjohtamista ei enää tarvittukaan. Piti jopa etukäteen ryhtyä vähän suunnittelemaan. Erityisinä ihmisjohtajina itseään pitävät havaitsivat, että meidän ihana jengi osasi hoitaa annetut asiansa ihan ilmankin johtajan voimaannuttavaa persoonaa. Louboutinit ja Niket keräsivät pölyä eteisessä ja itsekurin höltyminen alkoi esiintymismahdollisuuksien kadotessa näkyä vyötäröllä.

Aika moni toisten työstä vastuussa oleva huomasi, että julkisivun pitäminen ylempään johtoon muuttui aika vaikeaksi. Joissakin paikoissa ryhtyi välijohto tarmokkaasti lisäämään alaisilleen, tai kuten nykyään pitää sanoa, kollegoilleen raportointivastuuta eli organisoimaan tehokkaampaa tiedustelua omien asemien varmistamiseksi.

Julkisen puolen toimihenkilövaltaisista yksiköistä kantautui tietoja, joiden mukaan etätyö oli erityisen hankalaa, koska – etätyötä ei ollut tehtäväksi. Pienipalkkainen näennäistyö kun koostui pääasiassa vanhan koulun A4-prosesseista, joita hoidettiin työmatkan, aamukahvin, lounaan, iltapäiväkahvin ja kotiinlähdön lomassa siten kun nyt ehdittiin. Eihän kotoa käsin saattanut edes kopioida. Hoidettavat tehtävät kasautuivat niille, jotka olivat enemmän perehtyneet käytössä olevien ATK-ohjelmien hyödyntämiseen. Välijohto oli helisemässä.

Aika moni yöunensa menettänyt johtaja ja päällikkö tiesi, että nyt oli toimittava. Oli saatava aikaan järjestelmällisempi toimintatapa. Oli lisättävä kontrollia ja palavereja, oli soitettava jokaiselle alaiselle aamuin, päivin illoin. Oli pysyttävä kärryillä.

Substanssin etäisyys valkeni useammallekin korporaatioeläimelle suorastaan kylmäävällä tavalla.

Mikä neuvoksi? LinkedIn tarjosi nopean mahdollisuuden muistuttaa olemassaolosta. Vähän väliä tikusta asiaa ja maireat kiitokset ihanalle tiimille, mutta varsinkin maailman parhaalle superjohdolle, joka tinkimättömästi superjohtaa superihanaa tiimiä. Ja itsekin tietysti on supernöyrä ja superkiitollinen siitä, että saa ainakin toistaiseksi esittää korvausta vastaan toimihenkilöä näissä hyvinkin haastavissa olosuhteissa.

Monen onneksi etätyöstä ollaan toimihenkilökasaumissa jo ainakin osin luovuttu.

PS. Vielä jonakin päivänä on mahdollista, että toimihenkilömaailmassa työstä saatu korvaus perustuu sen tuottamaan arvoon, ei jossain rakennuksessa oleskeltuun aikaan.