Nykyisin on parempi olla positiivinen. Suhtautua myönteisesti noin kaikkeen ja ainakin kollektiivisuusmuotiin, joka  pullahtaa trendinä esiin aina silloin tällöin. Yhteisöllisyys, läpinäkyvyys, auttaminen, epäitsekkyys ja ennen kaikkea positiivisuus ovat tärkeitä laatupiirteitä, jotka kunnon kansalainen haluaa itseensä liitettävän.

Kasvavassa määrin on härmäläinenkin kiinnostunut oman esityksen tekemästä vaikutuksesta elämän näyttämöllä. Kehonegatiivisuuden kohteeksi joutunut nobody on nobody, kunnes aateloituu kärsimyksen katharsiksen kautta kiertäväksi tarinaksi sosiaaliseen mediaan. Tai entiset rillumarei-veikot, jotka jaksavat pyytämättäkin kertoa raitistumisistaan. Mielenkiintoisimmat tarinat kyllä koskevat sitä ennen-aikaa.

Ennen vanhaan melkeinpä kovinta human interest –sisältöä löytyi uskonnollisten herätysliikkeiden julkaisuista ja lehdyköistä. Niistä saattoi lukea yksityiskohtaisia selvityksiä jopa murhatöistä, päihteillä läträämisestä puhumattakaan. Loppu oli aina samanlainen, synkästä negatiivisuudesta petoksen, seikkailun ja pahanteon kautta positiivisen avoimeen rehtiin suomalaisuuteen, jota edetään päivä kerrallaan. Pimeydestä valoon, negatiivisuudesta positiivisuuteen.

Nykyisin saman saa lukea päivittäin sanomalehdestä ja sen jälkeen muutaman kerran vielä facebookista. Kreikkalaisen klassisen teatterin säntillistä juonenkuljetusta mukaillaan myös tarinassa sen tunnetun perheenäidin salakavalasti alkaneesta juopottelusta ja pullon jemmaamisesta lapsen talvikenkiin. Paha pakotti kipottamaan, vaikkakin laatujuomia, hyvä löi pullon tahdottoman kädestä ja valo tuli. Siitä kiitollisena se täytyy kertoa päivittäin mahdollisimman monelle ihmiselle.

Niin, ja pitää muistaa kiitellä kaikkia paitsi tietysti itseään.

Tarinan ydinopetus on kuitenkin se, että liialliseen viinanjuontiin taipuvaisen suomalaisen on mahdollista vaihtaa päihteiden käyttöön ajava umpimielisyys yhteisön valvomaan mekaanistiseen patenttipositiivisuuteen. Sen saavuttamiseksi on ollut sukellettava pohjoisen mielen synkimpiin syvyyksiin. Mariaanien hautaan, jossa soi taukoamatta Heikki Salon musiikki. Vasta tämän kemiallisen ihmeen koettuaan voi ulkoistaa perkeleensä positiivisuuden potkittavaksi.

Eräällä tavalla siis vain tarpeeksi negatiivisesta voi tulla tarpeeksi positiivista. Eniten hävinnyt voittaa, kupongit täyttää joku muu.

Eli sinustakin, ihan perusliikakäyttäjästä, voisi tulla positiivista valoa heijastava minijulkkis tähän valottomaan, ylikansoitettuun ja saastuvaan maailmaan, jossa jalkakäytäviäkään ei hiekoteta läheskään aina.

Positiivisuudesta ja yhteisöllisyyden voimasta muita enemmän tietävät ovat ahkeria sosiaalisen median julkaisijoita. Ihan älykkäänäkin pidetyt henkilöt kilvoittelevat sosiaalisessa mediassa henkeäsalpaavin avauksin. Onhan nimittäin niin, että kaikki rahvaan negatiivinen on paremmin ajateltuna positiivista paitsi autoilu suurissa kaupungeissa. Tieteen ja taiteen sisäistäneet ovat positiivisia, tosin vähän haikealla tavalla, koska tyhmät eivät tule ajoissa ymmärtämään uhrauksemme mittakaavaa. Fosforimaalit on yksinkertaisesti vaan kiellettävä tienviitoista.

Asioiden arvo mitataan ”No nyt” – kommenttien lukumäärällä, koska pelkkä peukuttaminen ei ole oikeastaan enää osallistumista. Latteudesta ja banaaliudesta on tullut hyveitä, samalla tavalla kuin loogisesta epärehellisyydestä politiikassa.

Suomalaisten omaehtoista kansallista etikettiä on onneksemme rantautunut rikastamaan myös muualla maailmassa jo pitempäänkin tunnettu hyvyyden pikavippi eli anteeksipyyntö. Jos tämä yhteisöllisen myönteisyyden sivuilmiö olisi tullut muotiin aikaisemmin, olisi moni saanut pitää työpaikkansa tai perheensä. Julkinen anteeksipyytely maailmalta tekee henkilöbrändille ihmeitä ja saa aikaan outoa hyväksyntää. Vaikka siis olisi puhkonut päissään sokean pyöränkumit.

Politiikkaa tämä ei muusta maailmasta poiketen koske. Täällä ei maan tavan mukaan turhia anteeksi pyydellä vaan ollaan vähän aikaa sairauslomalla.

Kun arvioimme lähimmäisten matkaa rinnallamme on hyvä muistaa, että ei ihminen ole heikko, se on vaan vajonnut negatiivisuuden kierteeseen ympäröivän yhteisön positiivisuuden ja tuen puutteessa. Eli jonkun pitää olla vieressä vahtimassa, kun radiosta tulee Disco inferno. Muuten saattaa lyödä rillumarein päälle ja ties miten siinä käy. Lapset jää tarhaan, koira sköndää olohuoneen karvalankamatolle, jää joogat väliin ja ei rattijuopumustakaan voida sulkea pois. Olisi siinä taas kauhea selviytyminen ja sisäisen Mount Everestin kiipeäminen edessä.

Yhteisöllisimmillään ja positiivisimmillaan suomalaiset tapaakin ravintolassa, yleensä illemmalla. Kymmenen paikkeilla useimmat ovat vapautuneet maailman kahleista ja vähät välittävät maailman mielipiteistä omasta olemisesta, koska mä olen mä ja teen just näin ja näytän just tältä, bitches!

Noin kolmasosavuorokauden kestävä positiivisuuden stintti aiheuttaa noin kolmen vuorokauden negatiivisen pienihmisyyden, jonka aikana pyritään pysymään niin pienessä sivuroolissa kuin se elämän näyttämöllä suinkin on mahdollista. Mutta on oltu yltiöpositiivisia, avoimia ja rakastettavan hupsuja. Joskus vähän äksyjä ja miksei jopa riidanhaluisia, mutta yleensä ihania. Ja ainakin suuren osan aikaa suhtauduttu aidon positiivisesti ympäröivään maailmaan.

Yhä useampi suomalainenkin esiintyy työmarkkinoilla toimihenkilön ominaisuudessa. Täyspainoinen esitys edellyttää paitsi huolestuneisuuden päivittäistä julkituontia koskien suomalaisten aiheuttamaa ilmastonmuutosta, niin myös kaiken muun kattavaa positiivisuutta.

Kun saadaan kenkää, niin kerrotaan LinkedInissä sisäisen äänen ohjanneen tahtomaan elämältä jotain muuta. Kun on tullut kokonaista kolme vuotta nyt tätä samaa jo tehtyä. Vaikka lähdetään innoissaan kohti uusia haasteita, niin jätetään surullisena superihana joukkue ja ihan paras firma. Saadaan tukea ja kannustusta, mutta missään nimessä kukaan ei ole epäonnistunut missään. Riitaisia ja toimimattomia työyhteisöjä ei ole enää olemassakaan.

Paitsi oikeassa elämässä.

Koko maailmaa koskettava henkilökohtainen positiivisuus on melko yhdentekevää, jos ei ole taustakuvaksi heijastaa ihan helvetinmoista negatiivisuutta. Somen uutiskynnyksen ylittäminen on jo tavallisin keinoin melko vaikeaa. Täytyy hiilijalalla pörrätä kehitysmaahan lastoittamaan kulkukoiran käpälä. Vähintään. Ja jos saa snorklauskuvaan mukaan muovipullon niin vielä parempi. Tai pelata farmikierteen päätteeksi nollapeli NHL:ssa. Tai vastaavaa.

Parhaimmillaan suomalaista positiivista elämänasennetta edustaa nimettömänä köyhille lapsille lahjoittanut omalla naamallaan Facebookissa.