Hyvinvointiyhteiskunnan korkeakulttuurin asukkaiden henkistä evoluutiota kuvastaa hyvin arkisessa elämässä usein kohtaamamamme liikenneympyrä.

Maailman ehkä tulevaisuudessa toimivimpaan uudisasukkaiden ja rakennuskonglomeraattien pajatsoon, eli pääkaupunkiimme Helsinkiin niitä on rakennettu satoja.

Liikenneympyrä on arkinen mittelö, peli, jossa jokainen tahtoo voittaa.

Yhteiskunnallinen kehitys on tehnyt aseistetut valvojat tarpeettomiksi. Oikeuksia ja velvollisuuksia jakamaan riittää tolpannokkaan ripustettu värikäs tasasivuinen kolmio.

Kaupunkilaisten yhteisöllisen yhteensopivuuden suotuisa kehitys on viime vuosikymmeninä saavuttanut tason, jonka puitteissa on voitu osittain luopua kulkuoikeuksia jakavista värivaloista.

Ympyrän arkilarpin säännöt ovat useimmille selvät: Kolmion nähneen pitäisi tietää kuka saa mennä ensin ja kenen pitää nöyrtyä antamaan tietä.

Autolla pelialuetta lähestyttäessä aistit terhentyvät. Kun näyttää siltä, että kolmion velvoittavasta suunnasta saattaisi nipin napin ehtiä näyttämään takavaloja etuoikeutetulle, lyödään tietysti kaasu pohjaan ja tempaistaan renkaat ulisten liikenneruletin osakilpailuvoittoon. Ympyrässä etuajo-oikeutta nauttiva ei ehdi eteen, vaikka tietysti kaikkensa sen eteen tekee. Vaivaa useamman kilometrin. Tappion katkeruus on lisäksi suoraan suhteessa voiton vieneen ajoneuvon merkkiin ja vuosimalliin.

Hereillä tulee olla alituiseen, koska joskus eteen sattuu odottamattomia muuttujia. Kuten pelissä väärään suuntaan etenevä pienehkö henkilöauto. Tässä ei kuitenkaan ole välttämättä motiivina epäreilu kilpailu, syy löytynee muualla vallitsevista laajemmista pelisääntöjen toleranssista. Tätä kutsutaan virastoissa myös kulttuurieroiksi. Eihän esimerkiksi amerikkalaisen jalkapallon pelaajat osaa englantilaisen jalkapallon sääntöjä alkuunkaan.

Liikenneympyrän kivi-paperi-sakset -säännöissä määritellään tietysti myös kävelijöiden, pyöräilijöiden, potkulautailijoiden, leijulautailijoiden ja joogalentäjien etuoikeudet. Yleisistä arvo- ja mielipidesyistä etuajo-oikeus on muuttunut etuoikeudeksi. Joukkosi eessä, urhona kaadut, taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin. Sanotaan laulussakin.

Muuta liikennettä huomattavasti nopeammin ajokaistoja mukailevaa kevyen liikenteen väylää etenevä pyöräilijä kurvaa usein isompia jarruttelematta tai sivuilleen vilkuilematta pelialueen ulkokehän tienoilla olevalle suojatielle. Autoissa kohahdellaan jumalatonta pelirohkeutta ja hiuksenhienoja rakosyöksyjä. Ja ajatelkaa, ennen ei ollut edes kypäräpakkoa!

Tavoitteena on adrenaliinimyrskyn lisäksi hyvänolontunne siitä, että etuoikeus ei jäänyt käyttämättä. Laajemmin ottaen kiireen oikeutus määrittyy nykyisin kulkemismuodon mukaan.

Erityistä pelirohkeutta osoittavat silloin tällöin myös hahmot, jotka astuvat etenkin talvisin (säännöt ovat tietysti kaikissa sääoloissa samat) rivakasti suojatielle kohtaloonsa karvareunainen pussi päässä. Tämä on jo suoranaista uhkarohkeutta, koska liukas tienpinta tekee autoilevien pelaajien mittelön entistä vaikeammaksi jarrutusmatkojen pidentyessä.

Ei pidä tietenkään yleistää. On henkilöitä, jotka vapaassa yhteiskunnassa omaksuvat arkipäivän roolipelissä yksilöllisistä syistä hyvinkin poikkeavia hahmoja. Vilkkaalla kokoojakadulla ihan eriä larppaava hiljentää ruuhkajonon keulilla ajoneuvonsa kävelyvauhtiin sata metriä ennen pelialuetta ja vilkuttaa valoja, jotta mahdollisesti kaukana ympyrästä seisoskelevat ihmiset aktivoituisivat käyttämään oikeuksiaan. Pienen odottelun jälkeen nytkähdetään liikkeelle, koska peliin pyrkijöitä ei näy. Yleensä pysähdytään vielä velvollisuusmerkille odottelemaan, jos voisi vielä jonkun tai jonkin etuoikeuksia kunnioittaa.

Liikenneympyrä symboloi yhteiskuntamme valintoja kilvoitellessamme Olof Palmen viitoittamalla tiellä. Tärkeintä on laatia mahdollisimman paljon sääntöjä, koska ihminen 2.0:n näytteleminen on niiden myötä huomattavasti vaivattomampaa.

Liikenneympyrä, totuus ja elämä.