Marjo 41 (nimi ja ikä muutettu, oikeasti Ria 40) jakoi huoliaan päivänpolttamista kohdatessaan naapurin Reijon 35 (nimi ja ikä muutettu, oikeasti Jani 34) taloyhtiön roskiksella.

Marjo oli päässyt jo afganstanilaisten sydäntäsärkevään kohtaloon kun Reijo älysi ottaa nupit korvistaan. Äänidekkari polkupyöräbisnekseen soluttautuneista rikollisista oli kahlinnut miehen mielen kokonaan. Jokin oli ihan siis todella älytöntä, mutta Reijo ei kehdannut enää kysyä että mikä.

Marjo paukutteli luukkuja ja tiedusteli Reijon mielipidettä salaojaviemärin korjaamisesta. Pihakoivu olisi kaadettava ja sitä ei sitten saa takaisin. Pyöräkellarin kosteusvaurio ei ainakaan näkynyt mitenkään, että oliko tämä nyt välttämätöntä. Uusi koivu siinä on sitten kymmenien vuosien päästä.

Reijo arvioi varovasti, että kosteusvaurio kyllä näkyy sokkelissa, joten kai se olisi hyvä korjata. Surkutteli tietysti kiivaasti perään koivun menetystä. Marjo seisoi Reijon edessä neliskanttisine sankoineen vaaleassa kevätparkassa. Pyyhki vaaleita suortuvia otsaltaan ja kyseli Reijon kantaa taloyhtiön kymmeniä tuhansia maksavaan sähköautojen lataushankkeeseen.

Reijo tunsi muotilippiksen ryhtyvän hiukan kiristämään ohimoiden kohdaalla. Vastausta odottamatta Marjo julisti, ettei tähän maailmaan ja varsinkaan tähän kaupunkiin tarvita yhtään minkäänlaisia henkilöautoja. Ei saastuttavia ja lasten päälle ajavia polttomoottoriautoja eikä edes mitään sähköllä käyviä. Täällä on siksi niin hyvät julkisen liikenteen palvelut. Lauseen nouseva intonaatio huipentui kiekaisuun.

Reijo myönteli hiljaa ja teki eleitä valmistellakseen poistumista. Katsoi kelloon, loi katseensa ylös kohti ikkunoita ja astui pari askelta talon suuntaan. Marjo evästi miestä vielä unohtamaan sellaiset touhut, koska sitten varmasti kaadettaisi lisää puita.

Reijo työnsi mietteliäänä laatikkopyöräänsä kadulle ja huomasi olevansa vähän myöhässä. Vaikka lasten koulu olikin lähellä, kului muutaman kadunkulman liikennevaloissa tovi. Jos on liikennettä. Sadetta ropsi harvakseen, mutta goretex pitää vettä eikä olla sokerista. Lapset saa kuomun alle. Tosin on niilläkin goretexit.

Hän katseli uuden sähkövolkkarin perään ja mietti omia tulevia matkoja Joensuuhun. Missä sitä lataisi matkalla, pitikö olla pitkään munkkikahvilla ja miten lapset siinä sitten. Onhan niissä kyllä Hesburger. Ja mihin asti menee yhdellä latauksella ja mitähän se on kovilla pakkasilla.

Lapset odottelivat jo koulun portilla. Alexandra seisoi pää painuksissa ja Oliver naputti kepillä porttia syyllisien näköisenä. Kommentit koulupäivän sujumisesta oli vaisuja. Oliver sanoi Alexandran olevan vihainen kun Max ja William olivat kiusanneet. Tarkempaa tietoa oli vaikea saada. Reijo päätti palata asiaan vasta kotona.

Leena 35 (nimi muutettu, oikeasti Jenni 36) oli vielä Teams-palaverissa joukon kolistessa eteiseen. Leena huusi olevansa vielä kokouksessa, johon Alexandra vastasi huutamalla että ethän oo, sähän oot kotona. Reijo toppuutteli ja Oliver nauroi äänekkäästi hyvälle tsoukille. Leena veti makuuhuoneen oven kuuluvasti kiinni.

Leena ei ehtinyt vielä ruokapöytään. Reijo oli kattanut lapsille härkismakaroonilaatikkoa ja omenamehua. Oliver kysyi oliko jänis sellaista mitä ei saa syödä. Maire-Louise oli syönyt jäniksen mökillä. Reijo tarkensi, oliko kyse Moilasen (nimi muutettu, oikeasti Määttänen) Marie-Louisesta eikä siitä toisesta. Reijo vastaili tottuneesti ja kertoi joidenkin syövän jäniksiä, koska niitä metsästetään. Alexandra huusi väliin että miksi pupua ammutaan ja syödään. Oliver siihen, että kyllä ukkikin ja Maukka (Reijon veli) ampuvat ja syövät jäniksiä. Reijo lopetti keskustelun patistamalla lapsia syömään ja toetamalla, että me ei ammuta eikä syödä jäniksiä. Siihen taas Oliver, että ehkä ne ei siellä Joensuussa tiedä, ettei jäniksiä saa ampua eikä syödä.

Leena tuli uupuneen näköisenä makuuhuoneesta ja kysyi voisiko Reijo vielä käydä lasten kanssa ulkona, kun ei näytä enää satavankaan. Leenan pitäisi vielä pestä pyykkiä. Eikä jaksaisi. Reijo huusi lapsille, että nyt lähdetään pihalle. Alexandra kieltäytyi jyrkästi vedoten vesisateeseen ja Oliver aikoi ottaa vesipyssyn mukaan. Nyt mennään ja ilman pyssyjä, ohjeisti Reijo. Alexandra alkoi vollottaa ipad kourassaan. Reijo puki puoliväkisin takin Alexandralle ja määräsi Oliverin laittamaan kumpparit lenkkarien sijaan. Oliver kiemurteli ja halusi laittaa uudet Adidakset. Siellä voi olla kavereita. Reijo piti päänsä ja avasi rapun oven. Leena tuli puhelin kädessään eteiseen ja kehotti porukkaa käymään Pelle P:n ystävämyynnissä katsomassa olisiko Alexandralle jotain ihanaa sadetakkia. Keltainen eikä liian pieni. Alexandra ilmoitti, että ei halua keltaista sadetakkia tai sadetakkia ylipäätään. Oliver tönäisi ovea joka paukahti rapun seinään.

Leena huusi vielä odottamaan ja toi kainalossaan muutaman kirjan jätettäväksi alarapun saa ottaa -laatikkoon. Poimi läjästä vielä pois pari pehmeäkantista dekkaria ja työnsi kasan Reijolle.

Sade oli vähän yltynyt ja hämärtyvässä illassa polkiessaan Reijo arveli jalkapallon katsomisen saavan sittenkin jäädä, koska vastuullisuusraportista puuttui vielä lukuja. Viola (nimi muutettu, oikeasti Maaret) oli erityisen tarkka dediksistä, eikä tasa-arvoa korostava vastuullisuusjohtaja tunnetusti antanut armoa kenellekään.

Reijo työnsi lapset ovesta sisään ja huikkasi käyvänsä vielä autotallissa. istui hiljaa farmariskodassa ja katseli iphonesta sähkövolkkarin koeajovideota. Sitten Google Mapsista reittiä Joensuuhun ja brousasi mahdollisia latauspaikkoja.