Sinä olet viholliskuva

Kuten olemme moneen kertaan todenneet, suomalaisen poliittisen kannatuksen ponnevoima ei ole kannatus vaan vastustus. Eikä se aate nyt niinkään, vaan ne aatetta kannattavat älyvapaat kanssaihmiset.

On arkisia pikaviholliskuvia, kuten esimerkiksi kaupan hihnalle heti perään tunkeva vanhempi rouva, ilman vilkkua kaistaa vaihtava setämies tai jalkakäytävällä potkulautaileva myöhäisnuori. Epämääräisesti liikennekäyttäytyvästä ulkomaalaisen näköisestä taksikuskista puhumattakaan.

Sitten on isompia, jopa maailmanlaajuisia viholliskuvastoja, joiden edustajat löytyvät kuitenkin yllättävän läheltä.

Nyky-yhteensopivan keskiluokkaisuuden normeihin on lisätty edellytys osoittaa raivokkaasti tukea kulttuurille, josta omistautuneisuuden osoitukseksi riittää poseeraus Repinin näyttelyssä (jossa kuivakakulle 2/5). Tieteellinen maailmankuva ja faktapohjainen asennoituminen (yksityiskohtiin menemättä) erottaa kaiken maailman satuihin uskovasta torirahvaasta. Hiukan vaatimattomampi poliittisten teorioiden asiantuntemuskaan ei ole enää ongelma, koska on olemassa perussuomalainen puolue.

Vanhoista ajoista poiketen keskiluokka on viime vuosina nuorentunut rajusti. Sukupolvikapinasta on tullut raivokkaan tavoitteellista pyrkimystä poliittisesti viritettyyn normiansaan, jota ikonisoivat pyörätie, väite lihavien onnellisuudesta ja uskomus verovarojen absoluuttisen järkevästä käytöstä. Keskiluokka määrittyy enemmänkin normatiivisena elämänasenteena ja toisiin suhtautumisena, koska taloudellinen normi on selvästi menettänyt merkitystään tuloerojen huvettua minimiin.

Sitäpaitsi kaikki köyhyysrajan yläpuolella elävät ovat Suomessa hyvätuloisia, koska maailmanennätyksellisen korkean veroasteen eurotuotto on poliittisten päättäjien elinehto.

On vaikeaa arvioida, miksi persoonalliset ihmiset kokevat nykyisin niin suurta tarvetta huveta johonkin joukkoon. Porukkaan, jossa kaikki ovat saman näköisiä, puhuvat samalla nuotilla, käyvät samoissa ravintoloissa, päivittävät itsestään kuvia sosiaaliseen mediaan tismalleen samoissa tilanteissa kuin kaikki muutkin ryhmän jäsenet.

Nykyisin ollaan boheemeja ja ulkopuolisia boheemien ja ulkopuolisten ryhmissä, joissa luonnollisesti pyritään olemaan boheemimpeja ja ulkopuolisempia kuin ryhmän muut jäsenet. Vertaistuki puolestaan on muuttunut vertaisvalvonnaksi, mistä aitoja todisteita voi kerätä vaikka seuraamalla erilaisten ryhmien itseoikeutettujen mielipidejohtajien tvittertilitystä.

Huomiohakuiset nokkeluudet ovat pääsääntöisesti ryhmän ulkopuolisen ryhmän edustajien intelligenssin kyseenalaistamista. Lyhyistä viesteistä muodostuvan päättymättömän pilkkariimun sisällön taso romahtaa yleensä noin kolmannen tviitin kohdalla. Kuin ampumaradalla, jossa kaikki ampuvat apinan raivolla lippaan tyhjäksi samaan tauluun ja toivovat hartaasti, että oma osuma jotenkin erottuisi maalitaulunjämistä.

Jonkinlaista parempaa yhteiskuntajärjestystä ja elämäntapaa ihmiskunnan jatkoon pääsyn ehtona ajavat ovat myös järjestäynyneet ja luoneet erilaisia mediaympäristöjä hyödyntäviä taktiikoita, joiden avulla saataisiin viholliskuvaa edustavat kansalaiset suljettua pois demokratian takaaman sananvapauden piiristä.

Joissain ryhmissä uskotaan, että yksipuolinen propaganda ja mustamaalaus ovat välttämättömiä keinoja, jotta tasa-arvo, demokratia ja oikeat poliittiset iskulauseet saavuttaisivat niille kuuluvan etuoikeutetun aseman Suomessa ja maailmassa kulloinkin elossa olevan porukan keskuudessa.

Ryhmien rivit tiivistyvät ja välit kiristyvät. Raaemmaksi käyviä virtuaalisia katutaisteluja käydään yötä päivää; sanan miekka on tosin muuttunut puukoksi, jolla lyödään yleensä selkään. Ensimmäisen kiven heittäjän virkoja on perustettu useisiin ryhmiin, koska tarkoitus pyhittää keinot. Kivenheittäjät painuvat yleensä nopeasti piiloon kunhan ovat maalinosoituksen hoitaneet. Verenhimoinen rahvas hoitaa tavoilleen uskollisesti loput.

Jos puolustaa poliittisen nelikentän yhdestä kulmasta vähäosaisia, heikkoja, köyhiä ja itsemääriteltyjä alistettuja ryhmiä ei voi tietenkään olla väärässä. Missään asiassa. Mutta enää ei riitä, että ollaan omalla porukalla oikeassa, koska silloinhan jossain ollaan edelleen porukalla väärässä.

Aniharva näyttää käsittävän, että pelisääntöjen hylkääminen tarkoittaa taistelua loppuun asti. Kaksintaistelunkin voi tietysti voittaa ampumalla liian aikaisin ja näyttämällä sekundantille juuri muutettuja sääntöjä.

Poliittinen vallantavoittelu on siirtynyt vuosikymmenien rauhallisen byrokratiavaiheen jälkeen jälleen taas kaduille. Tai pitäisikö sanoa viihdesovellusten aseistamiseen. Muotiin jälleen saatu äärimmäisen suvaitsemattomuuden käsiasetulitus hakkaa pieniä reikiä kansalaisten sieluun. Kasvoton falangi tekee verityöt massan sisällä, koska vaivalla ylläpidetystä viholliskuvastosta voi valita juuri sen eniten omaa mukavuutta haittaavan typerän omahyväisyyden kiiltokuvan.

PS. Jos et tunnistanut itseäsi ylläolevasta lainkaan, niin onnittelut siitä. Jos taas tunnistit, mutta koit samalla vähän ärtymystä, niin pääsin ainakin hetkeksi viholliskuvastoosi.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s