Edistyksellisyys, muutos ja vanhan kyseenalaistaminen on kuulemma paitsi aina tarpeen, niin myös muodikasta. Vanha kansa ei tiennyt paskaakaan, kun väitti, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Edistyksellisillä maailmankansalaisilla onkin väärät totuudet hylättyään pivo tyhjänä, mutta pyyt hyvin oksalla.

Klassisena liberaalina, joskus jopa radikaalina uskallan todeta, että erilaisia ansaintalogiikoita vilisevässä medianykypäivässä edityksellisyydeksi kuviteltu keskinkertainen uskomustieto näyttää vaikuttavan enemmän kuin edelläkävijyys ja valistuneisuus.

Erilaisiin yksilöllisiin maailmankäsityksiin ja henkilökohtaisiin lähetyskäskyihin perustuvaa ainoaa oikeaa edistyksellisyyttä toteutetaan vaihtelevalla menestyksellä, mutta pääasiallisesti yhteiskunnan resursseilla, eli verovaroilla.

Mielipidekysymys lakkaa olemasta mielipidekysymys, kun se perustellaan edistyksellisyydellä. Edistyksellisyyden tunnistaa siitä, että sen merkittävin etu on mahdollisimman suuri ero aikaisempiin tapoihin ja käytäntöihin. Politiikassa sen ajaminen on edullista, koska vasta tulevaisuus näyttää oliko vanha konsti sittenkään huonompi kuin uusi. Ja se on parhaimmillaan useamman valtuusto- tai parlamenttikauden päässä olevan ajan murhe.

Pääkaupunkimme on ollut edistyksellisen iskulausepolitiikan kourissa jo kotvan aikaa. Maailman toimivinta kestävää kehitystä on kehitetty. Ainoastaan asukkaiden hermot eivät tahdo kestää. Edistyksellinen nuoriso ajaa yöt pitkät sähköpotkulaudoilla humalassa päänsä mukulakiveen. Reikiä korjaileva kirurgikunta ei ole mielissään, mutta se on turhaa taantumuksellisuutta, koska jotain on aina edistyksen eteen annettava. Edistyksellisyyden siunauksellisuus ei usein kovin nopeasti avaudu turhan käytännöllisesti ajatteleville. Sähköpotkulautojen hyötyä suhteessa muutosvastarinnan aiheuttamiin haittoihin voidaan arvioida vasta tulevaisuudessa. Ja siksi juuri onkin politiikka keksitty.

Olen odottanut, että kun politiikassa yliedustetun vanhentuneen kapinanuorison vaahto on kuivunut suupieleen, niin voisimme taas palata järkiperusteisiin ja pienimmän haitan kestävään talousajatteluun.

Vielä mitä.

Logiikka ei tunnetusti ole enää muotia yhteiskunnallisessa ajattelussa. Punainen lanka on tosin silmukoineen ja umpisolmuineenkin ollut jo iät ja ajat tietyissä piireissä hyväksytty vihaisten vanhojen miesten ja nykyisin varhaiskeski-ikäisten naisten toimesta. Suurten tavoitteiden tosiasiat ylittävät tosiasiat keinojen järkevyydestä tai niiden kustannuksista.

Logiikan ytimessä on lause: ”Jos maailmaa ei ole kohta olemassa, mihin tarvitaan mitään”

Toiset vaikuttajat laskevat sen varaan, että eivät ole vaikuttamisensa jälkiä katselemassa, mutta toiset näyttävät niin luulevan. Riippuu tietysti siitä, oletko polttamassa salaa käsinkäärittyjä vuosikertalasillisen ääressä vai katsotko ahtaassa keskustakaksiossa lattialla leikkiviä taaperoita. Motiiveissa kun on itseydellä sangen merkittävä rooli.

Edistyksellisyyteen vihkiytymättömien kohtaloa surraan ns. valmiiksi tulleissa teollisuusmaissa enemmän kuin on tehty Vatikaanissa tähän mennessä yhteensä. Sillä erolla, että Vatikaanissa on aina tiedetty, että happinaamari pitää laittaa ensin itselle. Pohjolan kuoppaisen maantien sähköautoilija kokee lievää syyllisyyttä lapsityövoimalla tuotetusta virtalähteestään, mutta emmehän me voi täällä olla tekemättä mitään ilmaston hyödyksi ja syytellä vain kehittyviä maita sen pilaamisesta.

Amazonasin lannevaateporukalle olisi aika vaikeaa selittää, että tässä kuitenkin ollaan vähintään EU-tasolla hyvällä, kestävällä ja humaanilla asialla. Edelläkävijöiden sähkövaunut ovat tosin vaikkapa suomalaisille lähes saavuttamattoman kalliita, mutta nostamalla edelleen veroja voidaan harvaan asutussa maassa antaa pakollisesta autoilusta kärsiville haja-asutusalueiden vähäosaisille yhteiskunnan kassasta lisää rahaa. Ja rahaa saa matalalla korolla ulkomaisista pankeista, niin välittömästihän tässä ei mitään ongelmaa ole.

Talousongelmissa kituvat kunnat voivat myydä kalliin infransa vaikka kiinalaisille. Vetensä sotkeneilla on puhtaampaan kovaa kiinnostusta. Ja kyllä ne kiinalaisetkin oppii ajan kanssa reiluiksi kun vaan näytetään ankarasti esimerkkiä. Samanlaiset muotilasit sielläkin on yliopisto-opiskelijoilla. Se on varma merkki edistyksen voittokulusta. Ja ne on toisaalta valmiiksi sosialistejakin.

Suomalaisilla edityksellisillä voimilla on tähtäin korkeammalla kuin tuhlaavassa ja piittaamattomassa kansantaloudessa, koska tässä on nyt ihmistä ja vähintäänkin suomalaista ihmistä suuremmat asiat kyseessä. Nyt on niin, että omat metsänsä tuhlanneiden maiden kansalaisten ja paremmasta ymmärtämättömien kehitysmaalaisten hyväksi on päätösvalta Suomen metsien käytöstä vietävä kaiken kontrollin ja arvostelun yläpuolella oleviin Brysselin komiteoihin.

Siellä oikeudenmukaistetaan eli demokratisoidaan ja sosialisoidaan suomalaisen metsäteollisuuden tuotos ja kyky panostaa puhtaampiin jalostusprosesseihin ja kestävämpiin lopputuotteisiin. Meidän kaikkien eurooppalaisten hiilinielu on saatava pois suomalaisten maalaisten ja ahneiden yksityisomistajien käsistä. Emme me voi olla itsekkäitä, vaikka muut olisivat. Meidän tulee näyttää esimerkkiä, olla edistyksellisiä.

Eurooppalaisen umpielitistisen hallintososialismin ilmastodemokratia toivottavasti pelastaa maapallon. Itse epäilen ratkaisevaa edistystä tapahtuvan jossain muualla, koska on pakko ja se saattaa olla hyvä sijoituskohde. Mustasta pörssistä se sianlihakin kovina aikoina ostettiin.

Nykytitanicilla ei kukaan kehtaa mennä pelastusveneeseen. Veden noustessa leuan tasolle lohduttaudutaan sillä, että orkesterin soittimet olivat sentään pasuunaa myöten reilusti valmistettuja.

Toki on niin, että jos Suomen metsien hiilennielemiskyky halutaan pysyvästi maksimoida, niin ei kai sellaista uskalla jättää markkinoiden tai ahneiden omistajien käsiin. Sen tietävät luonnollisesti paremmin ulkomaalaiset. Suomalaisten lisääntyvä köyhyys on kerta kaikkiaan suomalaisten kunnianhimoista eurooppauraa rakentavien poliitikkojen kollateraali, jota parempi maailma edellyttää.

Muutama näyttää laskevan sen varaan, että EU:n parlamenttivaalit eivät jatkossa olisikaan kansallisia. Muuta selitystä on vaikeaa keksiä.