Kuntavaalikampanjointi oli jo täydessä käynnissä, kun yhtenä tiistaina vakuutettiin, että vaaleja ei siirretä. Keskiviikona ilmoitettiin, että siirretään pari kuukautta tuonnemmaksi.

Ajattelin ensin luoda gogolmaisen kurkistuksen pääkaupunkimme entistäkin laantuneempaan hyörintään, jossa tukahdutetun pinnan alla tuntuu nousevan myrskypuuskia. Mutta satiirista näytti tulevan niin julmaa, että parempi pysyttäytyä mahdollisimman tarkasti todellisuutta kuvaavassa kerronnassa. Haluan kuitenkin pääni pysyvän kiinni hartioissani.

Tasavallan ja sitä reilun vuosikymmenen rikastuttaneen kansanmedian lyhyestä historiasta olisi ehkä pitänyt voida päätellä minkälaiseen ilmapiiriin kulkutautiahdistus johtaa. Penkan päälle karanneen ikääntyneen miehen raivokas huuto harvoille vastaantulijoille piittaamattomuudesta turvaväleistä ja espoolaisessa marketissa nauraa räkättävä viisihenkinen perhe kolistelemassa irtokarkkiluukkuja. Ja kaikki siltä väliltä. Ja kaiken tämän hillitön paheksunta kaikissa mahdollisissa kansanmedian tarjoamissa ulottuvuuksissa.

Somessa vaaditaan valtiojohdolta radikaaleja toimenpiteitä ja vallankäyttöä, kunnes huudetaan kauhuissaan poliitikkojen polkevan perusoikeuksia. Kansanviisaat ja muut elämää kokeneet kolmekymppiset opastavat väsymättä somelähimmäisiään ainoilla oikeilla olemassaolo-ohjeilla. Hetkessä on ketjussa kuin ketjussa murhanhimo valloillaan.

Vaan kerääkö vai purkaako tämä hillitön eripura paineita? Hyvä kysymys. Tai se, että onko mikään sen kummemmin kuin ennenkään olisi vastaavassa tilanteessa, mutta turhautuneimmat ja riitaisimmat eivät riehuisi satunnaisissa lukupiireissä?

Facebookissa on laajoja julkisia ryhmiä, joihin on luotu omat lakinsa. On kaupunginosaryhmiä, ammattiin ja harrastuksiin liittyviä ja ties mitä. Valtaa käyttävät omien mieltymystensä ja luonnollisesti ainoan oikean elämänkatsomuksensa pohjalta ryhmiä perustaneet ja ns. moderaattoreina toimiva, usein hyvin pieni porukka.

Näin kuntavaalien alla on syytä kiinnittää huomiota vaikkapa kaupunginosaryhmien merkitykseen. On runsaasti viitteitä, jossa nämä korttelikomiteoiden valvonnan alla olevat ryhmät torjuvat epämiellyttäviä tai ylläpitäjien poliittisia näkemyksiä mukailemattomia kommentteja ja postauksia. Törkeyksien ja räikeyksien sensurointi on ymmärrettävää, mutta mielivaltainen politikointi tuhansien, jopa kymmenien tuhansien ihmisten seuraamilla palstoilla on demokratian kannalta hyvin kyseenalainen ilmiö.

Suurien teemaryhmien, kuten kaupunginosaryhmien omistajuus on myös juridisesti mielenkiintoinen kysymys. Jos satun perustamaan kuvitteelliseen kaupunginosaan – vaikkapa uuteen ja nopeasti kasvavaan – facebookryhmän, onko minulla oikeus määritellä ryhmässä julkaistavien käsitysten ja kommenttien poliittinen korrektius myös sanan lievimmässä mielessä?

Lait määrittelevät mikä on sananvapauden suhteen sallittua ja mikä ei, mutta vaikkapa kaupunginosaryhmien ylläpitäjien harrastamaa poliittista diskriminointia ei määrittele mikään muu kuin paikallisdemagogien mielivalta.

Oma lukunsa on palveluntarjoajan humoristisiin sensurointeihin johtanut tekoälyvalvonta, joka ansaitsee ihan oman tarinansa, mutta ehkä tuonnempana.

Olen asunut Kiinan kansantasavallassa. Siellä poliittisen diktatuurin alin valvonta-aste on korttelikomitea. Se on ruohonjuuritason poliittinen kaikuluotain, joka mahdollistaa varhaisen puuttumisen ei-toivottavan ajattelun mahdolliseen leviämiseen. On ikävää ajatella, että tällaista – osittain tiedostamatonta – poliittista kontrollia harjoitetaan somessa yhteiskunnan laillisuusvalvonnan ulkopuolella ja mielivaltaisten normien pohjalta.

Tiedossa on, että joitakin juridisia perusharjoituksia on menossa kyseisen sensurointioikeutuksen suhteen. Itsevaltaisten korttelikomiteoiden sensoreiden asema ja vastuu tulee varmasti lähiaikoina määritellyksi. Tulemme epäilemättä näkemään konflikteja lakiperusteisten oikeuksien ja ”hyvää tarkoittavan” poliittisen diskriminoinnin välillä. Niin Helsingissä kuin Pohjanmaallakin.

Olkaamme nyt sitten kuitenkin onnellisia, että meidän demokratiassamme voi pääministerille pienestä loukkaantunut journalisti vuodattaa mielipahaansa lehtien palstoilla. Ja pääministeri vastaa kärsivällisesti. Ja jopa pahoittelee käytöstään.

Elämme pienessä, mutta tasa-arvoisessa valtiossa, jossa suurimmalle osalle suurin ongelma elämässä tuntuu edelleen olevan naapurin satasen suurempi liksa. (Tunnetaan poliittis-akateemisissa piireissä myös taloudellisena epätasa-arvona.)

Ja tietysti maailman hitain rokotustahti, maailman huonoin terveyshallinto ja idioottimaiset kanssasomettajat.

PS. Kirjoittaja on kuulunut shanghailaiseen ammattiosastoon ja tunnetaan paikallishallinnossa edelleen hammaskarttoja myöten.