Joe Biden on pienen ihmisen hätähuuto

Amerikan Yhdysvaltojen (Yhdysvaltain, Yle 2020-luku) liittovaltion presidentiksi äänestettiin Joe Biden -niminen mies. Niukasti tai selvästi, vähän kirjeenvaihtajan poliittisista näkemyksistä riippuen, hävisi edellinen viranhaltija Donald J. Trump.

Kohtalonkysymykseksi myös kaukaisen Suomen etätyökamareissa noussut vallanvaihdos nosti kyyneleet asiallisen demokratian nuorison silmiin. Työpaikan ergonomisen työtuolin sijasta keittiön jakkaralla karrelle palaveerattu hanuri ei kirvellyt, kun maailman mahtavimman valtion johtajaksi nousi muinaisten seremonioiden keskipisteenä valkotukkainen vanhus jonka muovihampaat hohtavat valkoisena vasten amerikkalaisten köyhien, pyöräilijöiden, opiskelijoiden, meksikolaisten ja demokraattien toivon taivasta.

Pois oli ajettu tuo punatukkainen oligarkki joukkioineen. Pahantekijä, joka viime töikseen vapautti vankilasta sukulaisiaan ja väärin pelaavia lakimiehiä. Kauheaa on ajatella, että vain joitakin vuosia sitten tätä häikäilemätöntä ja vastenmielistä golfissahuijaajaa äänesti maailman mahtavimmaksi mieheksi lähes 63 miljoonaa amerikkalaista. Suomen radiossa kyllä sanottiin, että amerikkalaiset ovat sen verran vaikkapa meitä suomalaisia tietämättömämpiä, eivätkä näe Yleä eikä Helsingin Sanomia, joten äänestivät vastoin parempaa tietoaan tuota edellistä pahantekijää. Siis 63 miljoonaa ihmistä.

Se on yhtä paljon kuin rikkain prosentti maailman ihmisistä, jotka tuottavat 15% kaikista hiilidioksidipäästöistä. Tiettävästi eivät kuitenkaan ole sama porukka, koska Ylen katuhaastattelussa myös köyhältä näyttävä nainen kauppakeskuksen parkkipaikalla sanoi äänestävänsä Bidenin sijasta Trumpia. Mutta joitain yhtymäkohtia siinä varmasti on.

Kaikkein pahintä tässä on ratikassa podcastia kuuntelevan mielestä se, että rikollisia tyhmyyksiä neljä vuotta tehnyttä äijää menee ja äänestää seuraavissakin vaaleissa vieläkin isompi porukka, yli 74 miljoonaa kansalaista. Se on lähes saman verran kuin Saksan väkiluku 1940.

Nyt on väärät kuninkaat ajettu hovista, vaikka yllytetty roskasakki yritti viime hetkillä palatsivallankumousta. Etelän kiväärimiesten ja eläinrakastajien idolilta kun saadaan vielä ohjuskoodit pois, niin maailma voi kääntää katseensa kohti uusia antitrustikärhämiä.

Pohjoisessa demokratiassamme voimme pitkästä aikaa keskittyä omiin asioihimme ja palata A-studioon keskustelemaan päälle kaatuvasta työttömyydestä, velkaantumisesta, paisuvasta päihdeongelmasta, köyhtymisestä, kouluväkivallasta, väestön vanhenemisesta, gettoutumisesta, maaseudun autioitumisesta, ja sähköautojen latauspaikkojen puutteesta.

Mistään rokotuksista ei nyt kannata tehdä numeroa. Hallitus kyllä kertoo, milloin hallitusti etenevä rokotusohjelma tavoittaa käsivartesi. Ennemmin tai myöhemmin. Ja mitä enemmän sitä veronmaksukyvyn ylläpitämiseksi tarvitset, sitä myöhemmin.

Ja populismista (kyllä se on jonkinlainen riesa täälläkin, kun populistipuolue on kansan piirissä suosituin puolue). Toki se hävettää Brysselissä kävijää, mutta täällä ylemmän keskiluokan vahva keskinäinen konsensussopimus on vielä pitänyt vallan hyppysissään. Mutta kuten televisiosta nähtiin, roskasakin rynnäkkö vallan kabinetteihin voi olla lähempänä kuin koskaan sitten vuoden 1918.

Onhan meillä täällä hyvinvoinnissakin ollut riesaa itsevaltaisista uudistajista. Edellinen pääministeri teki mitä lystäsi vasemmisto-opposition vakavista varoituksista huolimatta. Niin ikään liikemiestaustansa johdosta etikettiä tuntematon pääministeri väheksyi sosiaalidemokraattien työsopimusjärjestelmää ja uhmasi ammattiliittojen valtaa yrityksissä. Työllisyysasteen nostoon pyrittiin sopimattomin keinoin. Käteen jäi tuosta kerettiläisestä vaiheesta lähinnä luvan kanssa sikin sokin pysäköitävät autot sekä taksit, joita ei enää uskalla käyttää.

Epämääräinen ja monille ahdistusta aiheuttanut pääministerikausi sai politiikan onneksi palaamaan turvalliseen lievävasemmistolaiseen keskinkertaisuuteensa. Prosentin osilla suurimmaksi puolueeksi nousseet sosialidemokraatit pääsivät muiden vasemmistopuolueiden kanssa taas pitämään kansan puolta ahneita liikemiehiä vastaan. Edellinen pääministeripuolue, jossa päällikköä putoaa pelistä kuin jalkaväkijoukkueen johtajia Kannaksella, tunnusti pysyväisluonteisen tappionsa ja astui rajan yli vasemmistoon.

Mutta ylempi keskiluokka voi vielä pitää designmaskejaan huoletta. Suomen kansan velkakauhu on taltutettu, Nousevat verot ja maakuntauudistus tarvitaan ilmastonvastaiseen globaalitaisteluun ihmisoikeussyistä ja osakesäästäminenkin kannattaa. Jonkin verran huolettaa kansallisomaisuuden myynti kansainväliselle pääomalle, mutta protektionismiin, saati merkantilismiin ei sivistysvaltio tietenkään alennu.

Nykyiset vallanpitäjät ovat innostuspäissään keksineet, että Suomen pitää olla hiilineutraali vuonna 2035. Ruotsissa tavoitellaan vuotta 2045, EU:n tavoite on vuosi 2050. Piskuinen peräkylä auttaa globaalin tasa-arvoisesti maailmaa ajamalla kansantaloutensa lopullisesti kiville?

Voi tosin olla hankalaa saada karvalakkiasentajat ymmärtämään, että poliitikkojen maailman mitassa poikkeuksellisen kunnianhimoinen ilmastoesimerkillisyys edellyttää uhrauksia. Velvollisuus täytetään ja lojaalius osoitetaan transportteria häveliäästi tankatessa.

Joe Biden, help us!

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s