(Julkaistu Iltalehdessä 24.6.2018)

Ihan ensimmäiseksi on hyvä muistaa, että omaa rauhaa rakastava kaupunkilainen on jälkeenjäänyt nimby, jonka on paras muuttaa haja-asutusalueille tuuraamaan stadiin tukiaisten perässä muuttanutta syntyurbaania kaupunkifestarikansaa.

Siis niitä, jotka pari vuotta Kalliossa 30 neliön perhekaksiossa itseään urbanisoituaan alkavat kysellä kaupunginosaryhmissä kokkojen ja lavatanssien perään. Yksikin kysyi, että missä olisi Itä-Pasilaa lähinnä sijaitseva lähde.

Vaikka basson jumputus, ratikkapysäkillä sätkivä hampaaton pirihörhö, jalkakäytävätungoksessa kaupunkipyöräilevä hyvinsyönyt partapoika, kävelykaduilla päivät pitkät seisovat pienjakelurekat, honottavat feissarit, risteyksen tukkiva turistibussi, Kaisaniemen puiston räyhäävä ulkomaalaislauma, Tokoinrannan roskainen nurmikko ja farkkusortsiset tekokalliolaiset, päättymättömät katutyöt, kauppakassin kädestä vievät lokit, aamuun asti kadulla huutavat olutjuopot ja firman Audeilla Kaivopuistonrannan tukkivat kaljut miehet sillee niinku kuuluu kaupunkiin, niin välillä on kyllä ihan kiva päästä maalle.

Suurkaupunki-metropolissa pitää tietysti olla asiaan kuuluvat haitat ja ne on hommattava verorahoilla, jos ei ne luonnostaan tahdo syntyä.

Takavuosina melkein kaikki poistuivat näin juhannuksena juurilleen. Silloin vielä susivapaan alueen rajasi kehäykkönen. Niin kai se on nykyäänkin, poisluettuna kaupungintalon alue. Nyt sukurasitteettomiksi globaali-urbaniiteiksi itsensä steriloineet ylenkatselevat saunan kuistilta Kolera-altaalle ja torjuvat mielestään pakkonormitettua sukupuolivankeutta nimeltään lapsuuden kesät.

There were a lot of mosquitos too, you know.

Joskus kauan sitten, lapsuuteni monokulttuurin runtelemassa kesässä, ajettiin kauas maalle Haltialaan katsomaan turvallisen etäisyyden päästä hyötyelukoita. Paluumatkalla virkistyttiin puolivälissä Käpylän jäätelökiskalla. Faija ei liene osannut kokea kuplavolkkarin pakokaasuista syyllisyyttä, vaikka olikin jäsenkirjademari. Joka ehdotti kerran, että lahjoitetaanpa joululahjarahat Biafran lapsille. En silloin ymmärtänyt, kuinka edellä hän oli aikaansa. Silloin sammuteltiin himassa valoja, koska öljyn pelättiin loppuvan seuraavalla viikolla.

Nyt siellä aurinkokukkapeltojen kerroslaatikoissa elää puoli savoa vastuullista keskiasteen unelmaansa ja miettii mitä toi yhtiölaina oikeastaan tarkoittaakaan. Pyöräillään sitten puolitoista tuntia kehumaan päiväksi työtovereita ihanaksi ja otetaan instakuvia laadukkaasta sisäilmasta. Pysähdytään paluumatkalla yhdeksän kertaa kuvaamaan Huaweilla auringonlaskua. Mahtaako tuo tällä muovikassiläträämisellä pitkään näkyäkään.

Ennenvanhaan kaupungin tehtäviin kuului katutöiden aloittamisen lisäksi myös niiden lopettaminen. Tavoitteena byrokratian näivettämissä palveluissa oli edellytysten luominen normaalille ihmistoiminnalle. Nykyisin se on lähi- ja kaukomaalta tulleiden Facebook-kellokkaiden miellyttämistä kilpailemalla verorahoilla palvelu- ja tapahtumayrittäjät konkurssiin.

Baanalla piipitys raikaa, kun neljä Staran toimenhaltijaa peruuttelee uudenkarhealla pienkuorma-autolla tyylikkäissä virka-asuissaan kohti roskista. Välillä katsovat opasvideon siitä, miten se tyhjennetään kohtelematta banaaninkuoria tarpeettoman väkivaltaisesti. Tulee myös tarkastaa, että yhteen roskasäkkiin tulisi pakkausjätettä mahdollisimman monesta alkuperämaasta. Tasa-arvoinen ja kaikkia maailman kansoja ja alkuperäiskulttuureja kunnioittava ja kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti suoritettu puhtaanapito nyt vaan on hitaampaa ja monimutkaisempaa.

Kaikki pitää kunnollisessa kaupungissa olla tiivistä, meluisaa, rosoista ja elämänmakuista. Se täytyy kestää tai muuten voi muuttaa sfeke.

Landella ei ole kuin kuoppainen hiekkatie, ahdistava taantumus ja ilma sakeana pienhiukkasista.

PS. Kansakunnat, kaupunkien nimet ja viittaukset maakuntiin on mielikuvituksellistettu. Yhteneväisyydet olemassaolevaan on sattumaa.