Vappusatanen ja muuta huumoria

Vanhaan hyvään aikaan tuli vapun aluspäivinä kevyesti viinalta tuoksuva tekniikan ylioppilas kaupittelemaan huumoripitoista painotuotetta, jonka nimi oli  vuorovuosin joko Julkku tai Äpy. Vanhana hyvänä aikana, jolloin Suomen tehtaat eivät tehneet mitään hevosta pienempää olivat teekkaritkin reippaita poikia ja kovia ryyppäämään. Oli siellä tietysti jokunen tyttökin joukossa, joka oli kova ryyppäämään.

Pandemiat sotkee aina kaiken. Traditionaalinen humalaisten kevätpörriäinen jäi saamatta ennen vappua, koska valtion määräämän läheiskarttamisen takia Julkkua sai vain postimyynnistä. Ihmisen korvaaminen koneella on kuitenkin jo niin pitkällä, että henkilökuntaa ei enää riitä työntämään paperia siitä pienestä oveen sahatusta ja metalliläpällä päällystetystä keksinnöstä.  Koko sakkia kun tarvitaan viemään Zalandon avokkaita pieniin luukkuihin, joista ne voi käydä itse hakemassa. Jos tilaa ison laatikon, esimerkiksi kuntosalin kotiin, on hyvä hankkia sähköauto, koska ne saa pysäköidä marketin parkkihallissa oven viereen. Samalla tulee pelastettua Tellus huomaamattkin. Rikkaalla käyvät Simcat joutaa syrjemmälle.

Vitsihuumoria olisi ehkä kaivattu keventämään kulkutautivappua, joka oli vähäsateinen ja monilla ihan yhtä mukiimenevää kuin ennenkin. Ihan epäilemättä monilla meni hermot moniin ja humalaisia käsirysyjä koettiin kotistudioissakin. Kauppatorilla oli hallituksen joukot ryhmittyneet puolustukseen Havis Amandaa kiertävälle vanerimuurille. Kansa ei monen helpotukseksi lähtenyt kaduille.

Nämä poikkeusajat on taas tavalliselle suomalaiselle hyvä muistutus siitä kuka täällä määrää. Kaikki ovat nähneet televisiosta hampaisiin aseistautuneiden karhuryhmien näyttäviä rynnäköitä hampunkasvattajien luoliin itähelsinkiläisissä ghetoissa. Puhumattakaan yhdessä yössä mobilisoidusta Uudenmaan miehityksestä, johon tarvittiin hallituksen barrikadeille sotajoukotkin kyselemään kulkulupia autojen ikkunoista.

Eipä uskaltanut humalainen valkolakki lähteä koettamaan onneaan Ullanlinnanmäelle muutamaa turvavälin huomioinutta poikkeusta lukuunottamatta. Pullonkerääjien ammattiryhmä anoisi epäilemättä Ely-keskukselta tukea liiketoimintaa kohdanneen merkittävän häiriön aiheuttamaan tulonmenetykseen, jos osaisi kieltä. Siis kapulakieltä.

Monelle päättäjälle on saattanut tulla mieleen, että terveydenhuollon kapasiteettia ja riskiryhmiä voisi ihan hyvin suojella tavallisinakin vappuina kieltämällä kuseksivien ja oksentelvien joukkokokoontumiset. JVG huutamaan pahvikulisseihin, viinan kotimyynti viikoksi ja ulkonaliikkumiskielto hoitaisi homman ilman isompia ihmettelyjä. Onnistuuhan se nytkin.

Vappu, esimmäinen päivä toukokuuta, on siis humalaisten juhla. Humalaiset jakautuvat kahteen pääryhmään, työväkeen ja ylioppilaisiin. Seka-avioliittojen ja nopeutuneen säätykierron myötä on liikkuvuus ryhmien välillä lisääntynyt. Assimiloitumisen mahdollistamiseksi on vuosikymmenien saatossa nähty useitakin sosiaalisia innovaatioita, jotka ovat olleet rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaamme. 8-tuntinen työpäivä ja peruskoulu mainittakoon esimerkkeinä.

Toukokuun ensimmäinen on konservatiiviselle poliittiselle vasemmistolle usein tunteikas perinnejuhla. Vaikka nykyaikainen vasemmistolainen voi käydä joulukirkossakin, on työväenyhdistyksen punalipun alla kankkusen herkistämänä tempaistu verinen työväenmarssi kuitenkin se vuoden kohokohta. Suomalaisessa työväenlauluperinteessä on meidän päiviimme saakka vaalittu karkeaa ja väkivaltaa tihkuvaa kuvastoa, joka sopii myös modernin ministerin suuhun. Pyssy paukkuu kohti lahtaria kuin Kalevankankaalla aikoinaan. Tosin tietysti vertauskuvallisesti. Mutta kun ei ole oikeutta ilman taistelua. Ministerin onkin sopivaa käyttää väkivaltaisia metaforia nykykaistettuna kuvaamaan vaikkapa toisen asteen oppivelvollisuudesta käytävää taistelua taantumusta vastaan.

Mielessä käydään läpi tunneköyhiä raharikkaita juomassa samppanjaa purjeveneen kannella pursiseuran sinivalkoisen lipun alla. Ja huutamassa kiusallaan lauluja vanhalla rahavallan kielellä, ruotsiksi.

Kulttuuriantropologisesta näkökulmasta tarkasteltuna näyttää kuitenkin siltä, että nykyaikaisen työväenperinteen keskeisin folklore syntyi vasta 60-luvulla muodikkaan go-go -musiikin ja vallankumousrunojen yhdistelmänä.

Aikanaan tarttuvaa poppia säveltäneen Kaj Chydeniuksen voidaan siis katsoa olevan tradition ylläpidon kannalta vähintään yhtä keskeisessä roolissa kuin aikansa merkittävimmät poliittiset vaikuttajat Sinikka Sokka, Kristiina Halkola, Toveri Viljanen sekä Taisto Sinisalo.

Vappuna odotetaan varsinkin keskeisiltä vasemmistopoliitikoilta tärkeitä yhteiskunnallisia linjauksia. Työväenministerien vappupuheissa pitää näinä mediavallan päivinä olla ns. koukku, joka valtaa otsikot ja jää leijailemaan näsäviisaiden meemeihin ja tekoviisaisiin blogeihin.

Yksi mukavimmista oli tietysti opetusministerin hahmottelema vappusatanen, joka noudattaa vasemmistopoliitikkojen viime aikoina suosimaa hyvin perinteistä leipää ja sirkushuveja –strategiaa. Satanen on sopiva raha, ei liian vähän, mutta ei myöskään enempää, kuin mitä ulkomaalaisista pankeista saa lainaksi. Populismiksi tätä ei voida lukea, koska eihän ministerikään tällaisten jippojen tosissaan usko toteutuvan. Vappu, nähkääs.

Tilaisuutta ei tietysti kannata jättää käyttämättä, kun pääasiallinen kohderyhmä on vähävaraiset ja yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Tässä koronapandemian miljardiviemärissä ei satanen ole paljon.

Jaa, no on se tietysti yhteenlaskettuna.

PS. Loppuun teekkarien vappulehden (en muista kumpi) harvinainen helmi kylmän sodan ajalta: ”Sergei Bubka ylitti kuusi metriä – Berliinin muuria korotetaan”

 

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s