Aatehistoriassa asiat muuttuvat hitaasti. Sitä tarkastellessa vahvistuu optimistisemmallekin oikeastaan vain yksi asia. Ihmiset eivät opi historiasta mitään, koska virheitä on uusimassa aina eri ihmiset.

Ensin oli nälkä ja kylmä, eli pakko, sitten pienemmän vaivan tavoittelu ja lopulta pelkkä ahneus ja vallanhimo, jotka nostivat tuurin kautta osan porukasta istumaan kirjoituspöydän taakse tai lyömään nyrkkiä saarnastuolin kamaraan. Tuuri tarkoittaa tässä sattumalta saatuja älynlahjoja.

Esivallanpitäjien johto vaihtui, mutta kansan näkökulmasta se ei juurikaan muutosta herran nuhteeseen tuonut. Tarinat hyvistä tai pahoista hallitsijoista ja kuvernööreistä jossain kaukana kiersivät, päätyivät lauluihin ja runoihin.

Taruhahmoja oli arvojärjestyksessä taivaan valtiaasta lihassa ilmestyvään nimismieheen.

Erittäin hyvistä tarinan aineksista ja erityisen lahjakkaiden välittäjien myötä syntyi vallankumouksia. Innokkaat jättivät auransa ja lähtivät populismin palvelukseen.

Jo riitti sorto ja nälänhätä.

Moni sai kuulan kalloonsa, rintaman molemmin puolin. Nappi otsassa kuoppaan heitetyksi tulemisen mystifioinnissa ja glorifioinnissa oli täysi työ, mutta tarpeeksi hyvä tarkoitus paitsi pyhittää, myös panee keksimään.

Valtaa on viime vuosisatoina kumottu siellä ja täällä. Ranskassa, Venäjällä ja muuallakin. Pienemmistä kahinoista, jotka tulevat ja menevät ei niin suurta lukua ole. Agitaattoreiksi tahtovia riittää ja on aina riittänyt, eikä jymäytettävistä tule pulaa. Tämän on viimeistään nykyinen tiedonvälityksen kulta-aika todistanut.

Eli siis valta vaihdettiin parempiin perusteluihin. Verenhimoinen rahvas sai kostaa osattomuutensa ja ryöstää rikkaamman kodin. Ja ties mitä. Moraalisen oikeutuksen ja komppanianpäällikön lupalapun suojelemana.

Itsenäisessä valtiossamme sodittiin verinen sisällissota melko hiljattain. Sorrettua kansaa pyrittiin nostamaan niskasta vielä suuremman tarinan ja tulevaisuuden välikappaleiksi. Siinä oli sitten kaikenlaista, mutta vanha tarina vei kansainvälisen puolustusyhteistyön ja materiaalisen ylivoiman avulla voiton uudesta.

Näin ei käynyt kaikkialla. Venäjästä tuli Neuvostoliitto, jossa sorto ja yksinvalta päättyi syyllisten likvidointiin kaikilla entisen organisaation tasoilla. Puute, materiaalinen ja henkinen oli nyt loppu. Monelle olikin, köyhän kansan kannalta muutos oli lähinnä mahdollisuus innostua uusista tarinoista ja uusista naamoista paikallisjohdossa. Harvainvalta ja sorto muuttui toverillisiksi yhteisöiksi ja pääasiallisen elinkeinon, eli maatalouden piirissä siirryttiin feodaaliriistosta osuustoimintaan.

Tarinan nousu, uho ja piinallisen hidas sortuminen on kaikkien tiedossa.

Kommunismin aikanaan trendikäs tarina upposi hyvin ja eteviä kellokkaita riitti kaikilla mantereilla. Nopea muutos vaatii kuitenkin voimakkaita liikkeitä ja väkivaltainen perustelemattomuus aiheuttaa väistämättä vastaliikettä.

Fasismi puolestaan oli populistinen vastareaktio populistiseen sosialismiin, mutta kyseinen nationalistinen ja korporatistinen totalitarismi oli myös tarkoituksenmukaisuudessaan kapitalismin vastainen aate. Italiassa kehittynyt fasismi on sukua Saksassa myöhemmin kannatusta saaneelle populistiselle kansallissosialismille.

Suomen nykyoloissa fasismin kannatukseksi voidaan lukea mm. henkilöautolla lievän ylinopeuden ajaminen tai tuloverotuksen tason julkinen kyseenalaistaminen.

Kommunismiksi voidaan nykyisin määritellä polkupyöräilyn suorittaminen teollisuustyöntekijän keskimääräisen kuukausipalkan arvoisella polkupyörällä.

Näissä erilaisten kansojen erilaisissa keskeisissä todellisuuksissa kuullaan suuret tarinat systeemin kaiuttimista, mutta käyttäytymismallia otetaan tiukkapipoisimmista uskovaisista. He kun tuppaavat olemaan erityisen kiinnostuneita toisten olemassa olemisen sääntöyhteensopivuudesta.

Hyödyllinen idiotismi rakentaa pakkovallan perustuksia taloyhtiön roskiksella ja ravintolatyöntekijää nöyryyttäessään. Hetken päästä käyttäytymis- ja ajattelemisohjeet saadaan työpaikan tarinavaltuutetulta ja ajan mittaan korttelikomitean päälliköltä.

Vallanpitäjällä ei oikein ole muuta keinoa kuin kieltää kilpailevan populismin ääni ja vaientaa suurta tarinaa epäilevät.

Suuret tarinat päänalusenaan nukkuvista murhaajista ei ihmiskunta kuussa käytyään, köyhiinsä rakastuttuaan ja sähköpotkulaudan keksittyäänkään ole päässyt eroon.

Ainoa toivo on mahdollisuus säätää vastaanottimia. Sitä odotellessa.

PS. Meluavien henkilöiden, jotka rinnastavat keskimäärin vaarattomia yksilöitä historian suurimpiin kansanmurhaajiin voisi kuvitella olevan pakkovallan kannattajia.