Miten estää ghetot ilman sosialismia?

(Julkaistu aikaisemmin Iltalehdessä 26.2.2017)

Suomi on sarvikuonojen maa, laulussa sanotaan.

Ensin rakennetaan tavoitteellista kansankapitalismia pakottamalla vähänkin kykenevät diskonttaamaan työpaikastaan saamansa tulot pankille vuosiksi eteenpäin.  Sen eteen on tietysti säästetty peräsuoli pitkällä, jotta saisi lainaa, jotta saisi paikan, johon voi keskiluokkaistumisen keskisalon, eli kirjahyllyn pystyttää.

Aikaisemmin suomalainen mies ei ollut mies eikä mikään, jos ei perheelleen pystynyt taloa rakentamaan. Tai sittemmin pääkaupungissa keskiluokkaan pyristelevä nuoripari, joka ei ollut nuoripari eikä mikään, jos ei kaatanut kissankusenhajuisesta kantakaupunkikämpästä moukarilla seinää unelmakeittiön tieltä.

Jossain vaiheessa pääkaupungissa havaittiin, että tulijoita olisi työpaikkoihin, mutta kas, niille ei ole asuntoja. Ryhdyttiin kiireesti byggaamaan kokonaisia lähiöitä tulijoille. Pääomaton ja pienempiin palkkoihin tyytymään joutuva porukka sijoittui tietysti edullisimpiin vuokra-asuntoihin, joita Helsingissä rakennettiin kaupungin reunoille.

Sosiaaliseen kiertoon hyväksyttiin vielä silloin kuuluvaksi pyrkimys parantaa tienestikykyä lisäopilla tai kunnostautumalla työssä, jolloin saattoi saada parempaa liksaa ja päästä kiinni omaan liian pieneen asuntoon keskiluokkaisemmilla kulmilla. Se oli erottamaton osa yhteiskunnallista kilvoittelua, jota ei edes 60-luvun lopussa liekkiin roihahtanut sosialismin ihailu oikeastaan heilauttanut.

Eikä siinä mitään eroa sinänsä ollut. Sosialistisissa ja jotenkin inhimillisemmiksi mainostetuissa yhteiskunnissa kierto toimi samalla tavalla, mutta mahdollistajana toimi hallinto, ei markkinat. Koulutetummat sekä valtion tuotantolaitoksissa ja puoluejärjestöissä asemiin päässeet asuivat paremmilla alueilla. Sosialismin aateli, puoluenomenklatura, eristäytyneenä omille luksusalueilleen. Hyväosaisuudesta päättivät komiteat eli ”kansa”.

Juopommat ja laiskemmat asuivat keskenään vähän kauempana. Suljetussa järjestelmässä ei ollut oikoteitä onneen. Mutta kaikille oli paperilla työpaikka, asunto, terveydenhoito ja riittävästi kulttuuripalveluja. Tarjontaa siis oli, mutta kysyntä kiellettyä.

Voimistuvan muuttoliikkeen kohteena oleva pääkaupunki pohtii nyt poliitikkojen keskuudessa miten se estäisi eri asuinalueiden eriarvoistumisen eli segregaation.

Eräs vihervasemmiston voimakkaasti ajavista kuningasideoista tuo yksiviivaisuudessaan tuulahduksen edesmenneistä sosialismikokeiluista. Rakennetaan ns. paremmille alueille puistot täyteen kaupungin vuokrataloja, jotta alueellinen eriarvoisuus häviää.

Tosin on hämärän peitossa, miten jo syntynyttä vapaaehtoista segregaatiota vähennetään. Vaikkapa Meri-Rastilassa on useampi kuin joka kolmas asukas maahanmuuttajataustainen. Ihmiset muuttavat kaltaistensa luo, kotoutuminen uuteen yhteiskuntaan on hidasta ja hankalaa, osaa ei edes kiinnosta.

Toimii myös toisinpäin. Tiukasti normitettua keskiluokkaista elämäntapaa arvostavat haluavat asua keskiluokkaista elämäntapaa arvostavien keskuudessa. Ei siinä mitään sen ihmeellisempää agendaa ole.

Normaali sosiaalinen kierto pitää pyörät pyörimässä, trust me. Ei ainakaan minulla ollut ulkomailla asuessani mitään ongelmia seurustella keleistä ja taloyhtiön pihanhoidosta samassa talossa asuvien intialaisten, kiinalaisten, singaporelaisten, venäläisten, amerikkalaisten, indonesialaisten, japanilaisten, korealaisten eikä edes sveitsiläisten kanssa.

Eli etninen tausta erotti, mutta elämäntapa yhdisti. Tuntuu jokseenkin teoreettiselta haaveelta muuttaa kaikki yhdeksi keskiluokaksi määrittelemällä paikka, jossa ihminen saa asua. Esimerkkejä voi hakea vaikkapa muualta EU:sta tai miksei vaikka Ruotsista, jossa maahanmuutto on ollut ihan toisessa mittakaavassa vuosikymmeniä.

Ruotsissa osa maahanmuuttajista on kotoutunut hyvin ja etninen kirjo esimerkiksi Tukholmassa on merkki siitä. Osa ei ole, ei aiokaan olla, eikä siihen olisi edellytyksiäkään. Ihan sama kuinka avoin yhteiskunta on tai miten poliitikko soisi asian olevan.

Helsinkiläisten lanttuun taotaan parhillaan uutta punavihreää viisautta, jonka piilevänä tavoitteena on lisätä hallinnon kykyä kontrolloida asumisen markkinoita. Mikä on ymmärrettävää, koska suurimmalle osalle intoilijoista maksetaan palkkaa verovaroista.

Tähän mennessä vaalituilla viihtyvyysarvoilla tai aiempien tutkimusten faktoilla ei ole sijaa, koska ne on ylikirjoitettu teoreettisella oppikehitelmällä tiiviin rakentamisen viisaudesta. Sille on trendejä kutittelevasti annettu kiehtova markkinointinimi, urbanisaatio.

Tiiviin rakentamisen reformioppi ja sen oikeuttama kaupunkiluonnon lopullinen tuhoaminen tulee näyttämään lähivuosikymmeninä todennäköisesti naurettavalta.

Lähinnä siksi, että tavoitteena oleva ihmisten liikkumisen tarpeen vähentäminen toteutuisi parhaiten rakentamalla ilmaan, eli korkeita taloja. Asuntoja ja työpaikkoja, tiiviisti ja korkealle. Näin tehdän muualla maailmassa.

Tulevina vuosina nieleskellään häpeillen, kun yritetään keksiä edes jonkinalaisia perusteita yhteiskuntamuodille, joka levitti kaupungin puistot ja rannat täyteen matalia, kohtuuhintaisia vuokrataloja.

Mutta ehkä silloin jo helsinkiläinen homo urbanus on jalostunut niin pitkälle, että kusenhajuiset raput ja tussilla töhrityt hissit ovat jo säilyttämisen arvoista kulttuuria. Tosin rantoja ja metsälänttejä ei saada takaisin, mutta lapset voivat katsoa niitä YouTubesta.

Voisin luetella tässä melkoisen määrän yhdyskuntien kehittämiseen vuosikymmenien varrella ympättyjä ismejä, joita tutkiessa nousee poskille helakka myötähäpeän puna. Voi tietysti kysyä, miksi nämä nyky-ismit tekisivät poikkeuksen.

Asuin siis useita vuosia Singaporessa, jossa noin Suur-Helsingin kokoisella alueella asuu yhtä paljon porukkaa kuin koko Suomessa ja hyvin mahtuu. Mahtuu myös iso viidakkoalue keskelle kaupunkia sekä paljon puita ja vihreyttä sekä henkilöautoja.

Ei tietenkään mahtuisi, jos talot eivät olisi korkeita. Liikekeskustassa on pienellä alueella päällekkäin valtava määrä duunipaikkoja. Liike- ja asumiskeskittymät mahdollistavat massiivisen taloudellisen toimeliaisuuden, pienet palveluyritykset työllistävät asiakasvirtojen ääressä.

Itse olen segregaatiokotkotuksia enemmän huolestunut tulevaisuudesta, johon viittaa se, että Helsingissä lisääntyvät samaan aikaan avoimet työpaikat ja työttömät.

Alueiden viihtyisyydellä pelaaminen ja omaehtoisen liikkumisen rajoittaminen puolestaan aiheuttaa muuttoliikkeen veronmaksukykyisemmästä päästä ympäryskuntiin. Kun se ainakin vielä on sallittua.

PS. Lue täältä lisää.

Normaali

2 kommenttia artikkeliin ”Miten estää ghetot ilman sosialismia?

  1. Jari Vento sanoo:

    Erinomainen analyysi ja johtopäätökset punavihreän kuplan harhaisen ideologian olemuksesta. Itse luen myös Kokoomuksen tähän ryhmään. Jan Vapaavuori

    Tykkää

  2. timo järvi sanoo:

    näin se kupla juuri menee…vihreät vasemmisto ja kokomus ovat löytäneet kummasti yhteisen sävelen urbanismin yksinvaltiaina…niin..kuka rahastaa asialla

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s