Kun kaikki tuli silmille – Kymmenen vuotta IL-blogia

Keväällä tulisi kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun laadin ensimmäisen merkinnän Iltalehden blogiosastoon.

Toukokuussa 2010 julkaistiin silloista kolumnistikenttää kohahduttanut ja rahasta muiden tekemisisitä kirjoittaneiden keskuudessa levottomuutta herättänyt satiirisen lyhytproosan keinoin ympäristöään havainnoiva kirjoitelma: ”Facebook opettaa taviksen poseeraamaan

Tuolloin kansamme polarisoineen ja lainsäätäjiä sittemmin hetkuttanut Facebook oli vielä lasten kengissä. Näiden kirjailujen levittäminen laajojen joukkojen luettavaksi kansanmediassa oli vielä ATK:ta.

Kirjoituksen voi vaikka lukea, koska se on ajankohtainen edelleen. Tavis ei ole valtavasta julkaisuinnosta huolimatta oppinut poseeraamaan ja poliitikot ovat oppineet maksamaan myöhäisteinejä palkkaaville yrityksille tökeröyden välttämisestä näillä kansainvälisillä ilmoitustauluilla.

Kymmenisen vuotta takaperin tapahtui julkaiseminenkin vielä perinteisessä rytmissä: Ensin tehtiin, sitten katsottiin mitä julkaistaan ja sitten julkaistiin. Asuin tuolloin vielä Singaporessa, joten viikonlopun päivityskierrokseen, joka oli varhain lauantai-aamuna, ehti hyvin mukaan 5-6 tunnin aikaerosta johtuen: Lauantai-aamu oli vuosikausia varattu Suomen kansaa ilahduttavaan ja sivistävään kirjoitustyöhön.

Ja sähköiset kolumnit, joita myös blogeiksi alettiin kutsua, tulivat yllättävänkin tunnetuiksi. Lukijoita oli ensin satoja, sitten tuhansia ja jopa kymmeniä tuhansia. Palaute oli kiitettävän runsasta. Ja kuten suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu, pääasiassa epäilevän negatiivista.

Ei tuo tuolla saisi viisastella, koska minä en itse osaa.

Kaukana olivat vielä ne ajat, kun nuorison ATK-höpötyksistä tuli viestinnän valtavirtaa, kapinoiden nostattaja, perinteisten puolueiden palomuurin moukaroija. Ei olisi tuolloin uskonut, että byrokratian päällä istuville tulisi hätä säätää moisia lasten kotkotuksia lailla.

Mediayhtiöiden lakiosastot rapistelivat papereitaan yömyöhään uuden riesan kanssa. Toisaalta piti haalia digitaalisesta avaruudesta lukijoita ja samalla pitää silmällä sananvapauden keväästä kauhistuneiden komiteaihmisten ja poliitikkojen liikkeitä.

Mutta sana löytää tiensä mitä ihmeellisimmissäkin kivikoissa, mikäli yhteiskunta ei ajaudu totalitarismiin. Käsiin räjähtäneen mediapinnan kanssa oltiin helisemässä. Vähitellen totuutta alettiin arvottaa: asia oli totta kertojasta riippuen.

Media – vaikka se säännönmukaisesti on korottanut itse itsensä sen vähän paremman totuuden haltijaksi – ei ole vieläkään päässyt eroon traumoistaan. Miten kertoa niinkuin asiat on unohtamatta omistajia, sidosryhmiä, IPA-kavereita, puoluetovereita, tuttuja, ystäviä ja etenkin vihollisia?

Journalistinen eetoksen pitäisi totutusti käsittää totuuden puolesta uhrautuvaa sankaruutta. Nyt se on pikemminkin mediaporukan pelkoa tulla kritisoiduksi ahtaassa toimihenkilönormissa kyyhöttävässä kuplassaan.

Totuudella on hintansa, mutta se on usein pienessä maassa liian kova.

Mutta kukin tekee sitä, mitä kannattaa tehdä, jotta kyky, vapaus ja mahdollisuus hakea marketista vaikkapa eksoottisia yrttejä säilyisi. Politiikasta on tullut näinä vuosina esiintymistaidon kykykilpailu, jossa pienen epäpoliittiseen vaiheen jälkeen on päädytty viimeiseen epätoivoiseen taisteluun taantuneiden poliittisten ideologioiden säilyttämisestä.

Maapallon olosuhteiden muuttumisesta ihmisen toimesta oli jo kymmenen vuotta sitten puhetta. Joitakin vuosia sitten löysivät tietyt poliittiset piirit uuden abstraktin entiteetin, ilmiön, jonka päälle oli helppo rakentaa yhteiskunnallinen totuus, jota ei voinut vääräksi tai oikeaksi todistaa.

Maailman korjaustavoitteet asetettiin silmän- ja älynkantamattomiin, mutta syylliset löytyivät kanssaihmisistä.

Ja taas ihmiskunnan enemmistön ymmärtämättömyys, tietämättömyys, ahneus ja pahantahtoisuus oikeuttaa valitut ja voidellut käyttämään tarvittaessa pakkokeinoja ja väkivaltaa.

Aina kun joku on keksinyt olevansa ihan erityisen oikeassa on seurauksena ollut sota, kapina, nälänhätä ja sorto.

Ei niinkään luonnonmullistus.

Kiitän Iltalehteä näistä vuosista, mutta etenkin lukijoita.

Pidit tai et.

PS. Ilmastonmuutos on osaltaan ihmisten aiheuttamaa. Kapitalismi ja sen mahdollistama teknologian kehitys tekevät sen, mitä tehtävissä on. 

PS2. Näiden vuosien aikana tuli julkaistuksi tällä palstalla 410 sähköistä kolumnia, jotka kirvoittivat kymmeniä tuhansia kommentteja. Pääosin ihan kestettäviä.

Normaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s