Tulin kaapista. Kerroin sosiaalisessa mediassa ryhtyväni kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä.

Mutta hiukan taustaa. Muutin kolme vuotta sitten takaisin Helsinkiin asuttuani Aasiassa lähes kymmenen vuotta. Olin toki käynyt entisessä kotikaupungissani kerran, pari vuodessa. Yleensä kesäisin. Maailma muuttui ja Helsinki muuttui. Joitakin asioita ja julkisuudessa esiintyvien henkilöiden tarinoita oli vähän vaikea suhteuttaa mihinkään, mutta mitäpä näistä.

Kunnes palasin jäädäkseni ainakin toistaiseksi. Tuntemieni ja tapaamieni ihmisten tyytymättömyys ja epäluottamus tasavallan ja myös kaupungin päätöksentekoon tuntui romahtaneen. Sosiaalinen media täyttyi sättimisestä ja epäluuloista. Vallitsevana piirteenä ohjelmallinen syyllistäminen milloin ulkomaalaisvihasta, rasismista tai impivaaralaisuudesta, milloin ympäristöpiittaamattomuudesta, pyöräilynvastaisuudesta, kulttuurinvastaisuudesta tai ihan vaan vastaisuudesta. Perusteluja ei näkynyt kyllä oikeassa maailmassa oikein missään.

Trendikkäät missiot kohtasivat jälkisosialistisen DDR-suomalaisuuden. Hyvässä ja varsinkin pahassa. Yhtäkkiä yrittäminen, korporaatiot, Suomen leijonavaakuna ja jakeluauto olivatkin suoraan perkeleestä. Tai ainakin Hitleristä.

Olin ymmälläni.

Saatoin itseni pikselikartalle ja ryhdyin perehtymään järeisiin infrahankkeisiin, tehtyyn asuntopulaan, Malmin kentän jyräämiseen, ohuin perustein päätettyihin kulttuuripalatsien rakennuttamiseen, taidemuseohankkeisiin, ala-arvoisesti johdettuun ja leväperäisesti toteutettuun metrohankkeeseen, säännönmukaisesti pettäviin kustannusarvioihin, homekouluihin, segregaationehkäisemiseksi naamioituun markkinasääntelyyn, pisararataan ja pidäkkeettömään liikenteenhaittaamiseen pyöräilyn hyväksi.

Kyselin ihmisiltä. Koulutetuilta ja vähemmän koulutetuilta, rikkailta ja vähemmän rikkailta. Yleisin vastaus muistutti tyypillistä venäläisen kadunmiehen olankohautuksella kuitattua kommenttia: ”Minkä niille voi.” Pääasiallisesti tunnuttiin olevan epätietoisen tyytymättömiä asuinkaupungin agendoihin ja hankkeisiin.

Hetkinen.

Siis vastaajien oman kotikaupungin? Kaupungin, jonka päätöksentekokykyä he itse maksamillaan veroilla ylläpitävät ja valtuuston sinne valitsevat itseään edustamaan.

Yritin perehtyä kaupungin nykymuotoiseen päätöksentekoon. Valtuustotyön pitäisi olla asukkaiden edustamista heidän asuinympäristönsä kehittämistä koskevassa päätöksenteossa. Nyt se näyttää pääasiassa olevan epämääräistä sekoilua vaikeiden asioiden sumuisella nummella, jossa ei voi koskaan olla varma, onko edessä näkyvä valo asiantuntevan virkamiehen suuntaviitta vai aatemasinoidun harhautuksen suolle johtava hämäys.

Tunnelin päässä ei näy valoa. Ei edes vastaantulevan metrojunan.

Politiikka on politiikkaa, mutta vaarantaako jonkun muun tavoitteen motivoima politikointi asiallisen ja asukkaiden tyytyväisyyttä kasvattavan kaupungin kehittämisen?

Jotakin tarkoitusta palveleva päätös voi olla tietysti motivoitunut muutenkin kuin politiikan aatekehyksestä. Malmin lentokentän säilyttämiseksi aktivoitui yli 60.000 adressin allekirjoittajaa. Helsinkiläisiä noin 12.000. Kansan- ja kaupunkilaisliike ei vaikuttanut päätöskoneistoon mitenkään.

Selittämään ei ole vaivautunut kukaan.

Totesin, että edessäni on jonkinaisen mielenrauhan säilyttämiseksi kaksi vaihtoehtoa. Joko nostaa kytkintä tai yrittää vaikuttaa asioihin. Valitsin jälkimmäisen. Puolueeksi valikoitui Kokoomus siksi, että se arvoyhteisönä edustaa lähinnä sitä, mitä minusta on yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Ja siksi, että siihen hävettää vähiten kuulua.

Pääkaupungin päätöksenteon rakenteet on vaikeasti ymmärrettävissä ja todellista valtaa käyttävät ovat tavalliselle asukkaalle näkymättömissä. Helsingin valtuustossa on päätösten taakse saatu edistyksellistä enemmistöä, jonka agenda usein näyttäytyy katustasolta melko jyrkkinä muutoksina liikkumiseen ja ympäristöön. Asiat on perusteltu muodikkaimpia aatevirtauksia mukaillen ja usein selitetty muista asioista pääasiallisesti huolestuneelle perin huolimattomasti. Jos siis yhtään järkevää syytä on jääräpäisestä ja teoreettisesta tulevaisuusagendasta löytynyt.

Ei pidä ymmärtää väärin, mutta pitkä asuinjakso muualla maailmassa saa rakastamani kaupungin virkakoneiston ja politikoinnin näyttämään välillä aika pahasti ylimitoitetulta. Samasta sumuisesta agendasta käsin tuomiopäivällä uhkailevia riittää, mutta niitä, jotka osaisivat selittää miksi kaupunkilaisten asuinympäristö muuttuu jonkin muutoksen myötä epämukavammaksi, ei juurikaan näy eikä kuulu. Tai miksi velkaantuva kaupungintalous ei pysty hallitsemaan rahankäyttöään.

Etenkin trendieetoksena vallitsevan vihesosialismin kannattajien tavoitteita palvelee usein jyrkkä vastakkainasettelu. Kenellekään ei tee oman ympäristön muutosta perustellummaksi sen kyseenalaistamisen väheksyminen. Valitettavan usein ymmärrettävät vastareaktiot kuitataan nimbyilyksi tai kehitysvastaisuudeksi. Soraäänet koteloidaan ja nostetaan piirien pilkattavaksi. Eri mieltä ei kannata olla, mikäli haluaa säästyä julkikuvaan liimattavalta kehityksenvastaisuudelta.

Vihersosialistien Jeesus-syndroomaa henkilökohtaisesta uhrautumisesta kehityksen puolesta on välillä vähän vaikeaa käsittää. Vaikka kylläpä ne jäljet johtaa lopulta siihen henkilökohtaiseen tehoiluun. En voi myöskään lakata ihmettelemästä aikuisia ihmisiä, jotka jonkun ihmistä suuremman palveluksessa tietävät ihan kaiken. Risteyssuunnittelusta varhaiskasvatukseen. Ja leimaavat jo vihersosialismin mainitsemisenkin vihapuheeksi. Tulee ihan mieleen takavuosien kommunistit.

Mutta kuten tiedetään, ihmisen tarve ulkoistaa ymmärtämättömyytensä suuremmille voimille on tunnettu ilmiö läpi vuosituhansien.

Kaupunkipäättämiseen kohdistuu kasvavia intohimoja, mutta toivottavasti myös kasvavaa kiinnostusta. Otan vastuun siitä, että tultuani kenties valituksi pyrin kaikin käytettävissä olevin keinoin valottamaan ja kuvaamaan päätösten syntymistä ja niiden perusteluja.

En ymmärrä, mikä voisi olla valitulle edusmiehelle tärkeämpi tehtävä.

Valot valtuustoon.

PS. Äitini kysyi asiasta kuultuaan, että onko järkeä lähteä sinne sylkykupiksi. Hyvä kysymys. Sen aiheellisuuden voi äkkiä tarkistaa julkisilta FB-sivuiltani